Note to self: Älä osta täyttöpulloa, jos et ole miettinyt etukäteen miten saat siirrettyä sen tavalliseen hajuvesipulloon

Hankin tuossa vähän aikaa sittten Travalon erään tuoksun kylkiäisenä ajatuksena saada vanha Clarinsin par Amour 100ml pulloni helppokäyttöisemmäksi versioksi. Verkkokaupassa tarkasteltuna Travalo vaikutti kätevältä, mutta nyt en enää tiedä miten saisin litkun siirrettyä siihen.

Olen aikoinaan hankkinut tyhmyyksissäni budjettisyistä Clarinsin par Amourin 100ml täyttöpullona, mikä taisi lopulta kääntyä hintavaksi virheeksi. Tuoksua ei ole tullut kovin paljon käytettyä täyttöpullosta annostelun hankaluuden vuoksi. Olen myös huolissani, että suoraan sormelle annostellessa pulloon menee bakteereja ja happea, mikä ajan kanssa pilaa hajuveden.

Ajattelin ostaessani tuoksun, että dekantoin sen ajan kanssa pienempään tavalliseen pikkupulloon. Dekantointia eli hajuveden siirtämistä tai jakamista pullosta toiseen mahdollisimman hellävaraisesti voi harrastaa muutamalla hyvin helpolla tavalla. Tarkoitus olisi saada aine mahdollisimman vähällä litku-ympäröivä maailma kontaktilla ilmatiiviistä pullosta toiseen, jotta neste ei saisi happea tai bakteereja itseensä. Banaaleimpia ja lopulta myös aikaavievimpiä ja sotkuisimpia kokeilemiani tapoja ovat olleet nesteen suihkuttaminen suoraan spray-korkista ja kaataminen suppilon avulla tai ilman pullosta toiseen. Tätä on tarvinnut harrastaa vain sellaisten pullojen kanssa joista ei saa joko spray-osaa tai korkkia ollenkaan irti. Jos spray-osan saa irti, helpointa on laittaa tavallinen apteekista saatava lääkeruisku korkin "pilliin" kiinni ja vetää neste ruiskuun samalla kun painaa korkin mäntää alas. Neste siirtyy kyllä siististi ruiskuun, mutta siitä sen joutuu ruiskuttamaan suoraan toisen pullon korkista alas ja ainakin ilmaeristys kärsii.

Hankkimani Travalon kanssa hajuvesipullon koko korkkia ei tarvitse rassata irti kummastakaan pullosta eikä ainetta lirutella pullosta toiseen. Yksinkertaisuudessaan riittää, jos saa alkuperäisen pullon korkin spray-osan irti niin että pilli jää paikalleen. Pillin saa tungettua Travalon pohjassa olevan kumitulpan kautta sisään ja neste siirtyy pullosta toiseen pumppaamalla korkin mäntää pohjaan. Siistiä ja hygieenistä. Samanlaista mekanismia käytetään myös esimerkiksi nestemmäisten suoneen tai lihakseen laitettavien lääkkeiden annostelussa, millä varmistetaan aineen pysyminen steriilinä. Mainittakoon plussana tuotteelle säilyvyyden kannalta myös umpinaisuus varustettuna vain pienellä ikkunalla josta näkee paljonko litkua on jäjellä, mutta tuoksu pysyy melko hyvin valolta suojassa.

Nerokkaan oloinen mekanismi häikäisi, mutta en tullut ajatelleeksi, että Travalo tosiaan vaatii kaverikseen irti saatavalla spray-korkilla varustetun hajuvesipullon. Täyttöpullosta siirtäminen ei taida olla mitenkään mahdollista. Kun huomasin tulleeni umpikujaan, harkitsin litkun siirtämistä tutulla tavalla lääkeruiskun tai sekottajan avulla, mutta ne eivät mahdu kumitulpasta sisään. Hetken mietin myös neulalla varustelulla ruiskulla lähestymistä, mutta luultavasti saisin vain Travalon kumitulpan pysyvästi hajalle. Yritin myös paria melko mielikuvituksellista keinoa saada tuoksua Travalon yläpäästä sisään (korkki ei tietenkään lähde irti) siinä onnistumatta. Onnistui yrityksissäni ainoastaan tuhlaamaan 1/4 par Amourista ja samalla hajustamaan sillä koko keittiön. Ilmeisesti joudunkin tekemään matkaversion jostain toisesta tuoksusta ja hankkimaan par Amourille tavallisen lasisen spraypullon ja siirtämään sen vanhalla menelemällä ruiskun kanssa. Vai keksiikö joku muu pulmaan järkevämpää ratkaisua?

Tarinoita riippuvuudesta ja lakritsiövereistä

En ole koskaan ollut se tyttö jota kannattaa yrittää hyvitellä suklaarasialla riidan jälkeen. Mutta jos tuot minulle lakritsia, antaudun täysin. Minulla on ollut lapsesta saakka viha-rakkaussuhde lakritsiin. Rakastan kaikkea siinä, syvää väriä, tahmeaa napakkaa koostumusta, vastustamatonta suolaisen imelää makua, joka saa pään humisemaan sekä tietysti makean synkkää tuoksua. Se on pahe jota koitan välttää, synkkä viettelijä joka houkuttaa pahoille teille (jokainen suklaa-addikti varmaan tietää myös mistä puhun). Heikkouteni vuoksi jokainen karkkilakko, jonka olen koskaan aloittanut on päättynyt tuskalliseen tappioon lakritsiöverin muodossa. Asun edelleen yhdessä Suomen lakritsi-kaupungeista ja lapsuudesta muistan kun itätuuli toi mukanaan ihanan tuoksun tehtaalta. Tunnistin tuoksun luultavasti jo ennen kuin osasin edes yhdistää sitä mihinkään syötävään. Ehkä minulla ei siis koskaan ollut todellista mahdollisuutta olla kiintymättä lakritsin tuoksuun.

Kuva

Samankaltainen viha-rakkaussuhde on syntynyt lakritsia sisältäviin tuoksuihin. Ne vain ovat niin syötävän hyviä, mutta samalla ällöttävän imeliä, minkä vuoksi sopivat harvoin omalle iholleni. Ensimmäinen lakritsituoksu hankintani Dieselin Loverdose (Honorine Blanc ja Olivier Cresp, 2011) saapui hyllyyni jokin aika sitten kun en voinut enää vastustaa kiusausta löytäessäni sen hävyttömän halvalla netistä. Hävytön koko tuoksu onkin, lähestulkoon törkeä aina pulloa myöten. Pyrin välttämään ikärajojen asettamista tuoksuille, mutta tämä uskomattoman imelä ja ensinuuhkaisulta halvan oloinen tuoksu kirkuu teiniunelmia ja ikäkauteen liittyvää lapsellisen itserakasta ehdottomuutta.

Tuoksuja tutkiskellessa oppimistani asioista ehkä ihastuttavin on se, ettei minun enää tarvitse pitää kaikista hyvistä tuoksuista tai pystyä käyttämään niitä. Tuoksujen käyttämisestä on tullut rennompaa kun ei tarvitse kiinnittää huomiota pulloon, imagoon, hintaan tai brändiin vaan pelkästään litkuun itseensä. Nykyään tuoksun luokitteluun hyväksi riittää, että se saa minussa aikaan tunnevasteen. Tunne voi olla mitä tahansa "hyi helvetin" "haluan nuolla tämän iholtasi" välillä. Joskus sopivalla hetkellä tuoksu on saanut jopa kyyneleet silmiin kun siihen on liittynyt haikea muisto. Pahimpia antikliimakseja ovat tuoksut, joista ei osaa sanoa yhtään mitään eikä niitä yleensä edes muista seuraavana päivänä.

Kuva

Mutta takaisin Loverdoseen. Tämä tuoksu menee tunteisiin hyvin epämiellyttävällä ja riippuvuutta synnyttävällä tavalla. Aina kun käytän sitä, tuntuu ettei minun pitäisi tehdä sitä itselleni tai läheisilleni. Se on liian huomiota herättävä ja äänekäs minulle. Silti huomaan haistelevani rannetta jatkuvasti ainakin ensimmäisen parin tunnin ajan, jonka jälkeen tuoksua tekee mieli lisätä lakritsin alkaessa väistyä vaniljan tieltä. Lisäykselle en toistaiseksi ole altistanut läheisiäni, sillä kyseessä on tuoksu, joka saattaa aiheuttaa sisätiloissa astmakohtauksen hyvin pieninäkin annoksina. Loverdose käy päälle, se täyttää koko huoneen ihastuttaen tai tukahduttaen kaikki läsnäolijat. Ensinuuhkaisulla asetin tuoksun samalle viivalle monien karkkisten teineille suunnattujen ei kovin laadukkaiden tuoksujen kanssa, kunnes huomasin tuoksun kehittyvän iholla edeten kiusallisesti juuri ja juuri sietokykyni rajoilla. Loverdose todella kiristää pinnaani ja haastaa ennakkoluuloista hajuaistiani. Pahuksen litku myös kestää, suorastaan stalkkaa minua pitkälle iltaan huutaen "Huomaa minut!" jokaisella hengenvedolla. Ja juuri sitä kaikkea ärsyttävyyttä siinä rakastan. Se vaikuttaa myös yllättävän laadukkaalta, mihin en ole ollenkaan tottunut. K,aikki satunnaisesti kokeilemani karkkituoksut ovat hiipuneet iholtani ikävän kitkerinä, käyneen marjamehun hajuisina. Ilmeisesti vastusteluistani huolimatta välillämme on kemiaa.

Kuva

Loverdose on sekoitus kaikkea makeaa ja suloista, mutta se ei ole iloinen tuoksu.  Se on söpö, pinkki ja hattaraisen rakkaudentäyteinen, mutta hyvin synkällä pohjavireellä varustettuna. Tuoksun nimi kuvaa hyvin itse sisältöä, Loverdose todella on kuin pakkomielteistä ihastusta ja halua, joka kuitenkin menee yli omassa narsistisessa riippuvuudessaan. Kokeilin myös tuoretta edt versiota, joka oli ensinuuhkaisulla vain vähän vähemmän vaniljainen ja enemmän kukkainen. Tätä tunnetta ei ole kuitenkaan tarkoitettu koettavaksi kevytversiona, joten annoin edt:n jäädä sikseen.

Kuva

Toisena hankintana lakritsin himossani päädyin alkuperäiseen v. 1997 tuoksusarjan aloittaneeseen Lolita Lempickaan (Annick Menardo), joka tosin on kuulema ajan kuluessa jo ehtinyt muuttaa muotoaan. Tuoksua kaupattiin minulle erityisen lakritsaisena, mikä johti hieman harhaan (Lempickasta on tullut siis vakio sokko-ostos merkkini). LL on miellyttävä gourmand, mutta lakritsaisuudessa se jää Loverdoselle ehdottomaksi kakkoseksi. Jos pysytään valitussa tunnekuvauksen teemassa, LL on enemmän jo vähän aikaa ja näivettymistä nähnyt intohimo. Toisaalta se on ehtinyt kasvattaa ympärilleen muita kypsempiä, vähemmän itsetuhoisia ja paremmin aikaa kestäviä tunteita. Sen ei tarvitse runtata viestiään perille suoraviivaisella hajuastin turruttamisella, vaan se voittaa puolelleen peroonallisuudella ja monisävyisyydellä. Kuten jo aikaisemmassa Lempickan Forbidden Flower -hankinnassa manteli nousee nenääni voimakkaimpana, mutta tällä kertaa vaniljan ja tupakan siivellä. Myös puiset sävyt ovat enemmän esillä. Nyt kun olen päässyt testailemaan alkuperäistä Lempickaa ymmärrän jo hyvin Forbidden Flowerin olevan sen rinnalla huomattavasti kukkaisempi ja kevyempi versio, vaikka se vielä keväällä vaikutti gourmandeihin tottumattomalle aika tuhdilta.

Kuva

En ole lopulta törmännyt selkeään lakritsin tuoksuun kovinkaan usein oman "lähikauppani" perusvalikoimassa. Lakritsi liitetään harmillisen usein vaniljaan ja muihin makeisiin nuotteihin, mikä tekee siitä minulle helposti liian imelän. Kaksi makeaa lakritisituoksua lienee jo tarpeeksi yhdelle naiselle addiktion ylläpitämiseen, täytyyhän tilaa jäädä vähän muillekin riippuvuutta aiheuttaville aineille. Silti väkisin tekisi mieli liittää kokoelmaan vielä joku oikein hyvä ja vahva yrttinen tai suolainen lähestyminen lakritsiin. Salmiakkikaan ei olisi ollenkaan paha.
Ideoita?