Ann Gerard, aarteita korurasiassa, muistoja ja tunteita tuoksuissa

Olen vihdoin pääsiäisloman keskellä ehtinyt viimeistellä kokemuksiani korusuunnittelija Ann Gerardin hurmaavasta tuoksukolmikosta, jota testailin laiskasti pitkin talvea. Viime vuoden puolella julkaistu kolmikko on Bertrand Duchafourin käsialaa. Törmätessäni ensimmäistä kertaa tuoksuihin ihastuin ajatukseen ylellisestä korukokoelmasta. Siihen liittyvään ajattomuuteen ja arvokkuuteen sekä tunteikkuuteen, jonka haluttiin heijastuvan tuoksuista. Enkä joutunut pettymään. Osin hitaastakin lämpenemisestä huolimatta kolmikko toi mukanaan monia kauniita, huvittavia ja ehdottomasti tunnepitoisia hetkiä.

Perle de Mousse
Nautiskelin tämän tuoksusta huomattavasti enemmän vielä alkuvuoden pakkasissa, mutta tuoksuvaatimukseni ovatkin tällä hetkellä hyvin vaativat. Suhtauduin tuoksuun suurella varauksella, koska aldehydi on tuoksujen maailmassa minulle se kaikkein suurin arkkivihollinen, muuri jonka yli en tavallisesti mitenkään pääse. Onneksi tuoksut tulivat kimpassa, koska tämän olisin jättänyt muuten testaamatta. Yllätyin siis täysin kun löysin Perle de Moussesta pehmeimmän koskaan haistamani aldehydin. Edelleen se aiheuttaa lievää aivastuksen tunnetta ja vihlontaa nenässä, mutta muutaman harjoittelukerran jälkeen huomasin jopa pitäväni sen kirpeän pölyisestä olemuksesta. Tuoksu muistuttaa hyväntahtoista vanhaa täti-ihmistä, jonka huokosiin takertunut elämän mittainen nimikkotuoksu leijailee nenään halatessa. Aldehydi on sekoitettu tuoksuun miellyttävän laimeaksi, jotta se ei peitä kaikkea muuta alleen. Sen joukossa säteilevät hurmaavan vihreä ja realistinen ruusu ja ei-niin-päänsärkyä-aiheuttava jasmiini. Perle de Mousse on kauniisti ikääntyneestä profiilistaan huolimatta hyvin nykyaikaan istuva chypren kaltainen tuoksu. Tuoksuperhe, jonka myönnän olevan minulle vieras. En ole varma tunnistanko edes chypreä kun sellaisen kohtaan, mutta tällä kertaa tuli sellainen tunne, vaikka tuoksun pohja onkin enemmän makean myskinen kuin maanläheinen.

Ciel d'Opale
Jasmiini olisi ihana, mutta usein päänsärkyä aiheuttava nuotti. Minulla on jatkuva tilaus jasmiinituoksulle, josta selviäisin ilman särkylääkettä. Kuten Perle de Moussessa aldehydit, Ciel d'Opalessa jasmiini on toteutettu pehmeästi vailla kitkeryyttä ja tukahduttavaa makeutta. Kuusamaan yhdistettynä se tuo mieleeni keskikesän lämpimiä öitä lapsuudenkodistani. Huoneeni ikkunan alla oli tuuhea pensas molempia ja ne tuoksuivat huumaavina ikkunastani sisään. Ajan kanssa esille nousee mustaviinimarjanlehti, joka täydentää tunnelmaa ja tuo tuoksun loppupuolelle kaivattua vihreyttä ilman nuotille tyypillistä kitkeryyttä. Pieni miinus tuoksun sokerisesta lunteesta, koska olisin toivonut kuusaman ja jasmiinin mieluummin vihreinä ja multaisina, luonnollisessa ympäristössään. Ciel d'Opale ei välttämättä ole puettavana tuoksuna jotain mitä ilman en voisi olla, mutta nostalgia-arvoltaan suuri. Yhdistettynä viime kevään Jo Malonen London Blooms -sarjan White Lilac & Rhubarbin kanssa saan rakennettua mielessäni lapsuuden kesäyöt alkukesästä keskikesään. White Lilac & Rhrubarbia saan tuskin kovin vaivattomasti metsästettyä järkevään hintaan, mutta pieni 10ml dekantti molempia riittäisi mainiosti nostalgian nälkäisiin hetkiin.

Cuir de Nacre/ Pleine Lune
Cuir de Nacre lienee kolmikosta se tunnetuin. Se on toiminut tavallaan kolmikon esi-isänä. Tuoksu luotiin jo paria vuotta aikaisemmin myytäväksi Ann Gerardin gallerioissa Pleine Lune nimellä ja sai ilmeisen hyvän vastaanoton. Vielä viime syksynä minipullot tilatessa, en tiedostanut kuinka syviä vaikeuksia minulla on nahkan kanssa, mutta sittemmin se on käynyt selväksi. Nahka ei sinänsä ole kynnyskysymys samalla tavalla kuin jasmiini ja aldehydi, jotka aiheuttavat jo fyysisesti ikävää oloa. Se vain peittää alleen kaiken muun liian intensiivisesti, enkä pidä nahkasta materiaalina muutenkaan. Tästä syystä en ole Cuir de Nacreen varauksettoman ihastunut, mutta seuraan ilolla sen iholla esittämää näytelmää. Perusajatuksena tuoksussa on nahka-iiris-myskin kulku, mutta nuotit hyppivät erikoisessa järjestyksessä tietoisuuteeni. Tuoksun suhteen olen lukenut paljon epäilyksiä siitä, onko kyseessä nahka ollenkaan. Minun nahkalle herkistyneelle nenälleni se esiintyy tuoksussa hyvinkin monivivahteisena. Nahka aloittaa kulkunsa hyvin toteutettuna miehekkään oloisena perusnahkatakkina. Eri kulmasta haisteltuna sen rinnalta löytyy pehmeää mokkanahkahanskaa, joka yhdistettynä iirikseen luo pehmeän naisellisen, puuterisen ja huulipunamaisen efektin. Maskuliininen ja feminiininen nahka tuntuvat kulkevan tuoksun alkumetrit rinnakkain. Mieleeni piirtyy häiritsevä kuva 80-luvun moottoripyöräjengiläisen ja 50-luvun kotirouvan irstailusta aikakoneessa. Myöhemmin tuoksun kehittyessä joukosta löytyy myös hyvin kulunutta, melkein tuoksunsa menettänyttä savuista nahkaa ja aivan viime metreillä makeaa parfymoitua nahkaa. Hetken tuoksu muistuttaa minua L'Artisanin Traversee du Bosphoren yltiömakeasta nahka-ruususta. Minulle nahkavaatteiden aika vaarallisuuden ja seksikkyyden symbolina on kulkenut auttamatta ohi. Siitä huolimatta joudun myöntämään tuoksussa olevan intiimi ja kuumottava tunnelma. Vaikka Cuir de Nacre ei nuoteiltaan miellytä, sekin sulautuu ihoon pehmeästi niin kuin sen olisi aina kuulunutkin olla siinä. Tuoksua onkin kuvattu ihon kaltaisena alastoman naisen nahka-tuoksuna.


Kahlattuani nämä useampaan kertaan läpi jään edelleen ihmettelemään suuresti, miten joku on onnistunut sekoittamaan kolme tuoksua kolmen minulle vaikeimman nuotin ympärille niin, että kaikki niistä ovat täysin käyttökelpoisia. Kolmikko on jopa kaikista haistelemistani tuoksuista huomattavasti keskivertoa laadukkaampi. Yleensä ihastuessani ideaan, olen joutunut todennäköisemmin pettymään kuin yllättymään iloisesti. Kolmikko todella on vaivattoman, elegantin ja ajattoman oloinen. Tuoksut istuvat iholla hiljaa täydentäen kantajansa tyyliä ja upottaen välillä omaan maailmaansa. Missään vaiheessa yksikään näistä ei muutu iholla kitkeräksi tai tunnu päälle liimatulta. Vaikka mikään kolmikon tuoksuista ei ole kuin minulle tehty, nautiskelen vähitellen 9 millin pikkupulloni sopivissa hetkissä loppuun. Kokopullo-ostoksia näistä tuskin syntyy ellen ajan kanssa kasva kiinni johonkin näistä. Ei olisi ensimmäinen kerta. Odotan kuitenkin tavallista innokkaammin jatkoa sarjalle.

Nez À Nez, Atelier d'Artiste

Välillä harmittelen, miten tuoksun valinnasta on tullut niin arkinen askare. Useimmiten se sujuu oman valikoimani kanssa yhtä nopeasti ja ajattelematta kuin sukkien valitseminen aamulla. Tylsää, mutta toisinaan riittää, että tuoksuu hyvältä ilman erityisempiä taka-ajatuksia. Oikeasti todella tyydyttävää tuoksun käyttö on vain silloin kun tuoksuun on aikaa ja mahdollisuus keskittyä täysin ja tuoksun kaaressa on muutakin ihmeteltävää kuin alkuräjähdys. Osa tuoksuista myös vaatii intensiivisempää keskittymistä kuin toiset. Viime kuukausina suosikki keskittymiskohteekseni on noussut Nez À Nezin Atelier d’Artiste. Nez À Nez on onnistunut usein tekemään mieltäni liikuttavia tuoksuja. Talo vaikuttaa olevan hyvin mielipiteitä jakava ja oman tyylinsä edustajana tunnistettava ollakseen vielä uusi tulokas. Eniten Nez À Nez on saanut huutia tuoksujen liiasta makeudesta, muovisuudesta ja epätasapainoisuudesta. Tunnistan haistellessani kyllä kritiikin juuren, mutta tämä on taas niitä näkemyseroja. Jotenkin olen tykästynyt tiettyyn epävireisyyteen sekä likaisiin ja outoihin lisänuotteihin tuoksuissa. Elämä ei ole täydellistä, enkä odota täydellistä balanssia tuoksuiltakaan. Olen suuresti viehättynyt talon tuoksujen laiskan oloisesta sunnuntaitunnelmasta sekä toisinaan yliampuvan dramaattisesta renesanssifiiliksestä. Makeus ei ole minua ennenkään haitannut, mutta tämän talon tuoksujen kohdalla se on usein herkullisen huumaavaa.

Kuva

Ensihaistamalla Atelier d'Artistekin tuntui hajoavan käsiin. Siinä oli liian monia polkuja seurattavaksi ja nuotit tuntuivat olevan vain hatarassa tasapainossa keskenään. Mutta tuoksu ei ollutkaan nopeasti testattu. Tarkemmin tarkasteltuna se ei ollut erityisen sekava, ainoastaan nopeassa liikkeessä iholla. Jos on aikaa jäädä tarkoitukella seuraamaan tuoksun kehittymistä, kuten minulla oli hiljattain eräällä junamatkalla, se muuttuu helpommaksi käsittää. Vähitellen kuva ympäristöstä rakentuu samoin kuin katse kiertää vierasta huonetta ja keräilee yksityiskohtia kiintopisteiksi luodakseen järkevän kokonaisuuden. En ole koskaan kuvataiteita harrastanut, mutta lyhyen siivoojan urani aikana kävin yhden kesän siivoamassa paikallista kuvataidekoulua. Siivouskohteena epätyydyttävin paikka ikinä, mutta tuoksumuistista nousee paljon yhteneväisyyksiä Atelier d'Artisten kanssa. Oman tunnelmansa paikkaan teki käyntieni ajoittuminen jonnekin aamuyön ja aikaisen aamun välimaastoon useimmiten puoliunessa tai kokonaan ilman yöunia. Aamun kosteus tunkeutui mukanani väkisin sisälle asti ja aiheutti mielenkiintoisen kontrastin kuivan ja ummehtuneen hajun välillä. Sokkeloisessa rakennuksessa oli karmivaa kulkea yksin, mielikuvitus sai siivet ja pelkäsin kuollakseni, että joku tulisikin yllättäen vastaan nurkan takaa. Muistan paikan kellarimaisen hämäryyden ja välillä epätavallisen matalalla olevan katon. Kapeat pimeät käytävät, liian täydet pöytätasot. Kuivettuneet maalit paleteissa, keskeneräiset maalaukset ja piirrustukset. Epäilyttävän tunkkaisen ilman ja sokkeloisuuden. Pölyn asumassa jokaisessa nurkassa ja jokaisen inspiroivan pikkuesineen takana. Sahanpurun ja lakan käryn jonkinlaisessa puutyötilassa. Kahvinpurun ja muut epämääräiset tahrat keittiössä. Seinille varjoja luovat katosta roikkuvat teokset. Kylmät väreet selässä ja helpotuksen huokauksen ulos astuessa.


Samoja elementtejä toistuu Atelier d'Artistessa vähemmän karmivassa paketissa. Tunnelma on intiimi ja odottava. Kuvittelen hieman vaivautuneen mallin tuijottamassa omissa maailmoissaan työskentelevää taiteilijaa miettien, eikö tästä tule jo valmista. Ensimmäisenä tuoksusta nousee esille kuivan puun ja puisten siveltimien tuoksu. Joukossa on sekä kuivaa ja käsittelmätöntä että pintakäsitellyn oloista, mahdollisesti lakattua puuta. Ateljeeta on tuskin koskaan siivottu, yleisilme on tuulettamaton, tunkkainen ja pölyinen. Näiden rinnalta löytyy siveltimeen kuivettuneen akryylimaalin tuoksu (myönnetään tässä kohtaa kevyt trauma yläasteen kuviksen tunneilta). Atelierissa kuivahtanut akryylimaali on todennäköisesti juuri se nuotti, joka saa tuoksun kääntymään joillekin toiselle häiritsevän muoviseksi. Kummallisesti nenääni pomppii pitkin kehityskaarta, ja erityisesti loppuvaiheessa, täydellinen huulipunan tuoksu. Vähän erikoista, koska tuoksu ei sinänsä sisällä  ainuttakaan sen rakentamiseen tavallisesti käytettävää osasta kuten iiristä, ruusua tai tuoksuorvokkia. Jotenkin makean puuterinen ja hieman muovinen tuulahdus saa kuitenkin aikaan mielikuvan huulipunatahrasta taiteilijan kauluksessa. Tai ehkä taiteilijan malli on pukeutunut Drole de Roseen tai vastaavaan ihanan vanhanaikaiseen meikkituoksuun. Voin melkein kuvitella keskittyneen ilmeen luomisen tuskassa kärsivän maalarin kasvoilla tupakka toisessa kädessä ja rommilasi valmiina sivupöydällä. Kyllä vain, jälleen rommia! Rommi ei esiinny tuoksussa pistävänä, vaan kurkkua lämmittävänä jälkimakuna, jota vaniljaisen kahvin aromi pehmentää entisestään. Tällä kertaa Nez À Nezin pahamaineinen makeus nousee viinirypäleistä, kuivatuista hedelmistä ja tahmeista rommitahroista pöydällä.

Olin jo ennen testausta varma, että pitäisin Taiteilijan Ateljeesta, mutta en olisi arvannut sen herättävän näin voimakasta ja toistuvaa tarvetta. Pelkkä halu ei edes riitä kattamaan kiintymystäni. Tavallista suurempi näytteeni Atelier d'Artistea on lopuillaan. Käyttökerrat näin intensiiviselle kokemukselle ovat lopulta varmaan harvassa, mutta tuskin korvattavavissa millään muulla. Enää kuuluu kysymys, kuinka monta puisen rommista tuoksua yksi ihminen voi tarvita? 
Ilmeisesti vielä yhden.