tiistai 30. lokakuuta 2012

Viimeinen koulupäivä, Lacoste pour Femme




Yllä oleva kuva kertoo suunnilleen, millaisissa puuhissa olen ollut viimeisimmän kuukauden. Nyt on kuitenkin lopputyö tehty ja valmistuminen häämöttää. Vietin pari viikkoa sitten tunteellista opiskelun lopettajaispäivää. Valitsin aamulla tuoksun erittäin kiireellä nukuttuani pommiin, mutta oikeastaan valinta oli itsestäänselvä kun en miettinyt sitä liikaa. Tuoksun löytyminen kaapin perimmäisestä nurkasta ei niinkään. Valitsin tuoksuksi Lacoste pour Femmen, jonka olen alunperin hankkinut ylioppilasjuhlia varten. Ostin sen tarkan harkinnan ja useiden testikäyttöjen jälkeen lahjakortilla, joka oli mieheni ensimmäinen syntymäpäivälahja minulle. Usein kiireessä syntyvät parhaat päätökset. Jos minulla olisi ollut viimeisen koulupäiväni aamuna aikaa, olisin ehkä valinnut jonkun uudemmista suosikeistani. Jonkun jossa tunnen oloni iloiseksi ja virkeäksi, säteileväksi ja itsevarmaksi. Kiireessä mieleeni juolahtivat kuitenkin tuoksuun liittyvät muistot ja suihkautin sitä ranteisiin ennen kuin edes mietin, miltä se tuoksuu.


Nopea ja aamu-uninen kuva


Varmaan ajattelin aikoinaan tuoksua valitessani sen olevan hyvin aikuismainen ja elegantti, jotain millä vaikuttaisin edes hiukan vanhemmalta. Muistan ajatelleeni sen tuoksuvan hyvin hienostuneelta, puuteriselta ja pehmeältä. En halunnut mitään leikkisää tai erottuvaa vaan tuoksun piti olla ensisijaisesti asiallinen kauluspaidan ja silkkihuivin kanssa käytettävä pätevän naisen tuoksu. Jos henkistä nutturaa vielä vähän kiristäisi, se laskettaisiin plussaksi. Käytin tuoksua paljon koko kesän 2007, joten siihen liittyvät muistoissani lukion loppuminen, muuttaminen pois lapsuudenkodista sekä päivä jolloin sain kuulla opiskelemaan pääsystä. Olin niin varma siitä mitä haluan isona tehdä, etten ollut hakenut kuin yhteen opiskelupaikkaan. Kun viesti vihdoin tuli, helpotus ja into tuleviin opiskeluihin oli valtava. Tuntui, että sain helpotuksesta henkäistyä keuhkot tyhjiksi asti ensimmäisen kerran pääsykokeiden jälkeen. Olin varma, että opiskelupaikka ja kotoa muuttaminen ratkaisisi kaiken parhain päin. Ja kyllähän se tietysti ratkaisikin kun elämän suurin ongelma oli suunnilleen se, ettei vain tarvitsisi enää koskaan mennä matikan tai fysiikan tunnille. Haistellessani tuoksua muistan elävästi leikkipuistossa ja rannalla vietettyjä öitä ja omassa asunnossa elämisen harjoittelua. Edelleen ensimmäinen henkäys tuoksua tuo tullessaan voimakkaan ilon ja huolettomuuden tunteen, joka on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, miltä tuoksu alkaa tuntua heti ensimmäisten flashbackien jälkeen.

Kiintymykseni tuoksuun kesti sen kesän, jokin siinä alkoi vähitellen nyppiä. Suunnilleen yhtä kauan kesti tajuta ettei oman talouden pyörittäminen ja ammattiin opiskelu ehkä ollutkaan lopulta yhtään helpompaa kuin käydä lukiota kotoa käsin. Varsinkin kun asuin jo lapsuudenkodissanikin melko usein itsekseni tarvitsematta kuitenkaan huolehtia laskuista tai likakaivojen putsauksesta. Itse asiassa tuoksu on nykyään mielestäni aika hirveä. Se on omituisen makea, puuterinen ja kuiva. Freesian tukahduttavan imelä tuoksu tuntuu kääntävän vatsaa jo alkunuoteista asti. Kuvittelen täydellisen näköisten kotirouvien tuoksuvan tältä raahatessaan mukanaan täydellisen liiton  kulisseja päivästä toiseen. Pään sisällä kirkuu, mutta kireä hymy pysyy naamalla. Saattaisin edelleen pitää tuoksusta ellei pinnassa leijuva saippuaisuus tekisi siitä huuhteluainemaista. Tuoksuu kieltämättä hienoilta värin mukaan lajitelluilta käsipyyhkeiltä sen kauluspaitaisen ja silkkihuivisen täydellisen naisen täydellisessä kodissa. Pippurin ja suitsukkeen mausteisuus kyllä miellyttää ja tuo siihen jonkintasoista jännittävyyttä. Puu ja puuterisuus tekevät tuoksusta sen verran kuivan ja pölyyntyneen oloisen, että se kiristää nahkaa ja kuivaa kurkkua. Toisaalta puuterisuudessa on omaa vanhanaikaista viehätystäkin, vienoa ja klassista naisellisuutta. Kokonaisuutena hyvin omituinen yhdistelmä erilaisia tyylisuuntia, joita en saa päässäni kasattua yhteen järkeväksi kokonaisuudeksi.

Herää kysymys, miksi en ole jo hankkiutunut siitä eroon. En muista käyttäneeni tuoksua iholla kertaakaan viiteen vuoteen. Ainakaan kahden viimeisen vuoden tuoksu-tilastoistani sitä ei löydy, mutta pullon suusta olen sitä joskus nuuhkinut. Jokaisessa muutossa se on ollut kirppari-uhan alla, mutta jotenkin olen aina päätynyt antamaan sille lisää armonaikaa. Vaikka tuoksu onkin kokenut ajan kuluessa täydellisen inflaation, luulen sen olevan kuitenkin juuri se jota vanhana kurttumuorina hipelöin ja muistelen nuoruutta. Jo nyt palaan siihen mielelläni parin ensimmäisen sisäänhenkäyksen vuoksi. Koska tuoksulla ei ole nykyhetkeen minkäänlaista tarttumapintaa, se on kuin kuiskaus korvaan menneisyyden minulta. Iholle en enää uskalla sitä suihkauttaa, koska tuoksulla kestää ikuisuuden haihtua pois ja minua alkaa yököttää jo puolessavälissä sen elinkaarta. Ehkä säilytän sitä tulevaisuudessa pahojen päivien varalta työpöytäni laatikossa ja nuuhkaisen työhön leipiintymisen hetkinä muistaakseni miten innoissani ja valmiina muuttamaan maailmaa joskus olin. Tai mistä sitä tietää, ehkä vielä löydän itseni lämmenneenä tuoksulle joskus viidenkympin korvilla kun kamppailen tyhjänpesän kriisissä ja raahaan perässäni oman kuivettuneen liittoni kulisseja. Tavallaan tuoksumaun vaihtelu vuosien varrella on myös lohdullista, koska se tarkoittaa ettei mikään tuomio ole lopullinen ja mielipidettä voi aina tarvittaessa muuttaa. Otan sen myös jonkinlaisena todisteena kykeneväisyydestäni henkiseen kasvuun.

Lisää kuvateksti

Kuten Lacoste pour Femmen, myös opiskelumotivaation kanssa on koettu ylä- ja alamäkiä viimeisen 5,5 vuoden aikana. Myös jatko-opintoja on suoritettu ja into päästä oikeisiin töihin yllättäen vastaakin muistikuvaani lapsellisesta innosta opiskelujen alkaessa. Vaikka nyt vähän kovistelinkin vanhaa suosikkiani, onnistui se kuitenkin luomaan sentimentaalisen pohjavireen viimeiselle koulupäivälleni. Liikutuin opettajien puhuessa viimeisiä juhlavia sanoja ja tunsin jonkinlaista ikävääkin lähtiessäni koululta juhlallisten kuohuviinilasien kilistelyjen ja suklaakonvehtien napostelun jälkeen. Tunteiden kuohuntaa tasoitti kuitenkin illalla laukusta löytynyt mietelause, joka sattui osumaan minulle kun opiskelijoille jaettiin muistoksi elämänohjeet, "Tehdyt työt ovat miellyttäviä" No niinpä! Ja tulevat työt toivottavasti mielenkiintoisia.