lauantai 28. tammikuuta 2012

Puun tuoksuista aromaterapiaa


Viime viikonloppuna huomasin jälleen miten ihana tuoksu voi joskus löytyä yllättävistäkin paikoista. Tällä kertaa kahvimitasta ja puutarhatuolista. Kävin Helsingissä katsomassa Matkamessuja ja silmiin osui Ekotuoli -osasto, jossa oli myynnissä nimensä mukaisesti tuoleja, mutta myös muita pienempiä puuesineitä. Katsellessa ihastuin erityisesti koivusta tehtyihin puutarhatuoleihin, jotka on kasattu pelkkää puuta sekä hamppuköyttä ja -kangasta käyttäen. Jos ymmärsin oikein niin yrityksen tarkoituksena on tuottaa kauniita ja kestäviä kalusteita mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Tuotteet tehdään esimerkiksi pääsääntöisesti Suomen lähialueilta tuodusta puusta ja ilmeisesti myös kootaan Järvenpäässä tai Mynämäellä. Sen lisäksi että tuolissa oli erittäin mukava loikoilla, pehmeä puuntuoksu vei mielen kesämökille aromaterapian keinoin.

Ihana kahvimitta taas tuoksuu voimakkaasti katajalta ja metsäretkiltä. Kahvipurkkiin yhdistettynä olen jo mielessäni Lapissa jossakin Kaunispää-Kakslauttanen-Luulampi akselin eräkämpistä. Lisätään sekoitukseen mielikuvituksella hikiset monot niin alkaa pannukahvi maistua samalla kun stressi ja verenpaine laskevat.
Ekotuolituotteiden aromaterapiamahdollisuuksia suosittelen käyttöönotettavaksi kiireisinä aamuina tai iltapäivinä kun kaupunki ahdistaa tai mökkitunnelman tehostajana rantasaunan verannalla.

 Tuotteisiin voi tutustua osoitteessa www.ekotuolit.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti