lauantai 4. helmikuuta 2012

Elokuvien kuolematon tuoksu

- Alkutuoksussa sitrus ja kamomilla
- Sydäntuoksussa valkoinen freesia ja pioni
- Pohjatuoksussa myski, amber ja patsuli
En nyt oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, mutta tunsin kuitenkin tarvetta kokeilla miltä kalma ja teinivillitys tuoksuu kun Twilight Immortal osui eteeni Kicksissä. Vaikka pullo näyttikin viattomalta, pelkäsin jo valmiiksi jotain huumaavaa kukkaa ja vaniljaa imelällä hedelmällä höystettynä. Yllätyksekseni tuoksu ei ollutkaan niin imelä ja dramaattinen kuin olisin taustalla olevan tarinan perusteella odottanut. Päinvastoin kyseessä olikin melko rauhallinen ja hienostunut kukkaistuoksu, josta pidin melko paljon. Tuoksun alku on raikas pionin noustessa selkeimpänä esiin. Tuoksun kehittyessä myski ja amber tuovat tuoksulle pehmeyttä ja itämaista vivahdetta. Päivällä laitetusta tuoksusta kukkaisuus hiipuu ajan kanssa pois ja illalla jäljellä on pelkästään pehmeä pohjatuoksu. Kokonaisuutena tuoksu muistuttaa hyvin paljon Sarah Jessica Parkerin Lovely-tuoksua, joka tarkemmin tarkasteltuna sisältääkin samoja ainesosia. Immortal on vain hieman kukkaisen makeampi Lovelyn ollessa loppuun asti enemmän vihreän raikas. Voisin hyvinkin kuvitella lahjovani tuoksulla 12 -vuotiasta veljentyttöäni, joka innostui Twilight-kirjoista kovasti. Tuoksu tuskin ärsyttäisi ympärillä olevia vanhempiakaan, vaikka sitä laittaisikin nuoren tytön innolla. Oikeastaan voisin joskus itsekin käyttää tuoksua, mutta epäilen ettei mieheni kettuilulle tulisi loppua pullon ilmestyessä peilikaappiin ottaen huomioon kuinka kauan sain kuulla pelkästään leffojen katsomisesta. Taidan siis jatkaa Lovelylla tehdäkseni oman elämäni helpommaksi :)

“Immortal is defined as everlasting–never to be forgotten" Täysin en pysty allekirjoittamaan Twilight Beauty -tuotesarjan markkinoijan lausahdusta tuoksusta, vaikka se ihan ok kukkaistuoksu onkin. Twilight tuoksun alkuperäisessä julkaisussa tapahtui ilmeisesti myös jonkinlainen ajatuskatkos, koska tuoksu piti vaihtaa julkaisun jälkeen toisenlaiseen pakettiin, pullon ollessa liian samanlainen kun Nina Riccin tuoksun. Oikeastaan onneksi niin, koska uusi pullo miellyttää ainakin minun silmääni enemmän.


Jos olet kovasti kirjojen/leffojen fani tai suuri kylpytuoksujen ystävä, saatat haluta vilkaista myös Twilight-kylpypalloa johon törmäsin lush-verkkokaupassa. Tuotteesta ei ole käyttökokemusta, mutta kuulostaa melko erikoiselta tuoksuineen, vaihtuvine väreineen ja kimalluksineen. Myös erittäin mahdollinen veljentytön lahjontatarvike.

"Tämä kylpypallo alkaa suloisella mansikantuoksulla ja vaaleanpunaisella, kuohkealla värillisellä vaahdolla. Sisältä paljastuu toinen kylpypallo, tuoksultaan rentouttava ja väriltään sininen. Poreillessaan kylpypallo luo sinisen ja punaisen värien ilotulitusta, kunnes lopuksi sulaa kimaltelevaksi, rentouttavaksi, illanhämyn siniseksi vedeksi." - www.lush.fi

www.lush.fi

Kokonaisuutena tuoksukokemus oli myönteinen, koska tuoksu oli odottamaani parempi ja koska tuoksuja ei voi olla markkinoilla minulle liikaa. Vaikka en täysin inspiroitunutkaan kuolemattoman rakkauden fiiliksiin, aloin miettiä miten ihanaa olisi, jos useampien leffojen rinnalle kehitettäisiin tarinasta kertovia tuoksuja. Itse ainakin ostaisin erittäin mielelläni leffani pienen tuoksutesterin kanssa ja laajentaisin elokuvankatselukokemusta. Jos vaikka aloittaisi joistakin jo olemassa olevista klassikoista, olisi siinä jollekin kotikemistille pitkäksi aikaa hommaa. Mutta miltä leffat tuoksuisivat? Kummisedät saattaisivat haista ruudilta, nahkalta ja sikareilta, Sormusten herrat mahdollisesti metsältä, mullalta ja tuhkalta. Jos jostakin elokuvasta pitäisi aloittaa niin Pienestä suklaapuodista saattaisi tulla aika syötävän hyvä parfyymi.

Minkä leffan sinä haluaisit tuoksuna ja millainen se olisi?

2 kommenttia:

  1. Ooooh, mielenkiintoinen ajatus; elokuva tuoksuna! Millainen olisi Casablanca tai Tuulen viemää? Entäs Terminator jatko-osineen tai Aamiainen Tiffanylla?

    Yksi kaikkien aikojen lempparielokuvistani on Hiljaiset sillat ja en oikein tiedä miten sitä kuvaisi tuoksuna. Sanallinen kuvaus ei niinkään olisi vaikeaa. Tuoksun osasten kuvaus sen sihaan kyllä.

    Jään mielrnkiinnolls odottelemaan kuvauksia elokuvatuoksuista! :-)

    VastaaPoista
  2. Vanhoista romanttisista elokuvista tulisi kyllä kaikkein parhaimmat tuoksut tällaiselle kukkaistuoksufanaatikolle kuin minä. Tulin kyllä itsekin ajatelleksi Terminatoria, mutta ajatus jäi kesken kun mieleen ei tullut muuta kuin jotain miehekästä moottoriöljyn ja palavan roskiksen väliltä :)
    Myös ajatus Järki ja Tunteet tuoksusta viehättäisi kovasti, nummet sateen jälkeen, merenranta ja luonnonkukka-pellot. Hmmm...

    VastaaPoista