tiistai 12. elokuuta 2014

Paluu tuoksumaailmaan ja arkistojen kätköjä: "Mimosa pour Moi, kultaisia päiviä ja siitepölyä"

Pitkästä aikaa! Blogi ja koko tuoksuharrastus on pitänyt lähes puolentoista vuoden tauon. Täysin yllätyksenä ja pyytämättä hajuaistini petti ja jätti minut keväällä 2013, mutta on vähitellen hiipinyt takaisin vielä hieman epävireisenä ja kuntoutuksen tarpeessa. Aivan selittämättömäksi katoamistemppu ei jäänyt, osasin jopa epäillä sitä tapahtuvaksi jossain vaiheessa elämää.

Tuoksufoorumin arkistojen kätköistä löytyi viittaus paon huomaamiseen ensimmäisen kerran 23.3.13
"Tuntuupa olevan herkistymistä/ väsymistä liikkeellä. Alkaisiko olla jo jotain siitepölyäkin ilmassa? Paju? En ole varsinaisesti allerginen millekään, mutta nenä herkistyy kevään ensimerkeistä jopa pahemmin kuin -30 pakkasesta. Nyt ei ole muutamaan päivään passannut nenälle mikään muu kuin Mimosa pour Moi ja Eau de Fleurs Lavande :? kaikki muu tuntuu polttavan nenäkarvatkin irti."

Jota seurasi 4.4.13
"Noh, se olikin se ensimmäinen raskausoire :shock: :?"

Vaikka hyvitys hajuaistin menetyksestä oli mieluisa ja nautin kovasti sen tällä hetkellä nukkuvasta 8 kuukauden ikäisestä hedelmästä, oli hajuaistin menetys yllättävän totaalinen, mutta kasvattava ja silmiä avaava kokemus hajusteyliherkän maailmaan. Palaan kokemukseen tuonnempana, mutta nyt viivähdän vielä hetken vuoden takaisessa keväässä. Bloggerin luonnokset ovat mainio tuoksupäiväkirja, johon tulee säilöttyä pikaisia havaintoja ja tunnelmia sen kummemmin sensuroimatta ja joskus sinne saattaa tietämättään hukata jotain myöhemmin suureen tunnearvoon nousevaa. Hajuaistiblokkini oli niin täydellinen, etten ole palannut blogiin kertaakaan tänä aikana enkä muistanut kirjoittaneeni Mimosasta oikolukua vaille valmista tekstiä kuvineen päivineen ennen uppoavan laivan hylkäämistä. Nyt kaivoin julkaistavaksi tämän viimeisen lokikirjoituksen, joka on päivätty 30.3.13

 "Yksi suosituimmista ja ehkä helpoimmista tavoista puhua tuoksuista on arvioida vastaako hajuaistimus sitä mitä nimi tai nuottilista lupaa. Tapa, jota pyrin välttämään muuten kuin ylistysmielessä, mutta toisinaan sorrun, jos odotin tosi kovasti tuoksulta tiettyjä elementtejä. Soliflore -tuoksut eli yhden kukan muotokuvat ovat helpointa riistaa tämän tyyppisille arvosteluille. Toisaalta odotetaan tuoksun kuvaavan ahdasmielisen realistisesti juuri sitä yhtä ainesosaa, mutta tokihan sen pitäisi olla luovempi kuin jonkun toisen maalaama muotokuva ja mielellään sisältää vastauksen olemassaolon kysymykseen. Välillä tuntuu, ettei parfymööri voi tässä asiassa mitenkään voittaa, koska vaatimukset ovat täysin paradoksaaliset. Todennäköisesti vaikein yhdenkukan oodien kohde ja samalla lempilapsi on ruusu, jota toki löytyy lukemattomia eri lajikkeita. Ellei aio omistaa koko tuotantoaan yhden kukan olomuotojen kattavaan kuvaukseen kuten ranskalainen tuoksutalo Les parfums de Rosine ruusun kohdalla, voi sanoa suoraan sanoa tehtävän lähentelevän mahdotonta.  (Toivoisin muuten, ettei kukaan blogiini eksyvä koskaan ottaisi omia kokemuksiani tuoksujen kanssa arvosteluna, koska sellaisiksi pohdintojani ei ole tarkoitettu, toim. huom.) Olen jo useampaan kertaan maininnut etteivät runsaat kukkakimput ole minulle mieluisinta tuoksukuvastoa. Solifloret taas ovat lempilapsiani ja kerään niitä mielelläni tuoksuhyllyyni.


3301651654_6cd4bd4c25_z_large
Kuva

Tuoksukevään kevyempää sarjaa on edustanut tänä vuonna L'Artisan Mimosa pour Moi (Anne Flipo, 1992), jonka ostin talon joulualesta sokkona arvellen sen sopivan hienosti kevääseen. En ole koskaan haistanut mimosaa luonnossa, joten jäin tuoksun kanssa vähän tyhjän päälle. Ei odotuksia, ei paineita. Vain tuoksu. Mutta aiheeseen pienen avautumisen jälkeen. Yllä mainitun tyyppinen arvostelu pännii, mutta tässä sorruin aluksi juuri siihen. Ensimmäisten haistelukertojen jälkeen valtasi turhautuminen ja  ärtynyt levottomuus. Mitä? En tiedä miltä mimosa tuoksuu. Apua! Tavallaan tykkään, mutta mistä minun pitäisi tietää onko tämä nyt kuvaava vai ei? Miltä tämä nyt tuoksuu? En ymmärrä tätä. Mikään tuoksu ei ole pitkään aikaan yllättänyt minusta näin takakireän pedanttia piirrettä.





Vähitellen kosketuspinta alkoi muodostua. Minun ei ole välttämätöntä tietää tuoksuuko Mimosa Mimosalta. Ainakin se tuoksuu, miltä Mimosa näyttää. Aurinkoiselta, pörröiseltä, siitepölyiseltä, keväiseltä, herkältä. Ennen L'Artisanin Mimosaa en ole tullut ajatelleeksi siitepölyllä olevan jonkinlaista yleistuoksua, mutta tämä todella tuoksuu keltaisen pörröiseltä, puuteriselta ja vahamaiselta. Mieleeni tulee leskenlehtien keltaisista sisäosista tehtävä mössö, joka lapsuuden leikeissä toimitti voin virkaa kaarnaleipien päällä. Tuoksun alku on makea ja vaalean keltainen. Mimosa on selkeästi oman aikakautensa tuote alun kostean vetisten nuottien vuoksi. Tuoksu on kehittyessään laimean hunajainen, mutta pohjalta kuultava vanilja tuntuu ennemmin keinotekoiselta kuin mausteiselta. Hieman häiritsee, että vetisyys tuntuu laimentavan koko tuoksun. Mieleen tulee liiasta vedenkäytöstä levähtänyt vesivärimaalaus Mimosasta.  Tuoksun laimeasta olomuodosta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä, minun on hyvin vaikea päästää siitä irti. Olen ollut jumissa jo pari viikkoa pääsemättä eteenpäin. Muutenkin olo on tahmea ja melankolinen. En ole tuntenut oloani oikein hyväksi viime aikoina ja Mimosan lempeän laimea ote rauhoittaa ja hellii kevään puhkeamisen ärsyttämää hajuaistia. Mikään muu ei juuri nyt oikein kelpaa. Kaikki tuntuu liian voimakkaalta, suorastaan polttavalta nenän limakalvoilla, mutta tässä on hyvä lomailla. Mimosan hiipuessa iholla tuoksuun kehittyy voimakkaan makean vahamainen sävy kuin kukka alkaisi lakastua iholle. Vesivärimaalaus muuttuu sateeseen unohtuneeksi vahakangaspöytäliinaksi. Kuvaus ei kuulosta kovin kauniilta, mutta olen vähän rakastunut kehityskaaren inhorealistiseen lopputulokseen. Lakastuvan kukan tuoksussa on kaunista luopumisen symboliikkaa ja hajuvedessä se antaa dramaattisen lopun. Useimmiten hajuvedet hiipuvat pois huomaamattomiana. Lopussa ei ole luvassa yllätyksiä, tuoksu vain hiipuu kunnes sitä lisää, vaihtaa toiseen tai pesee pois. Harvan tuoksun kohdalla tulee kuunneltua ne viimeisetkin nuotit. Kaikella on aikansa. Kukat lakastuvat, kauniit ja herkät luonnonkukat nopeimmin. Kun kukka on lakastunut, olen valmis luopumaan siitä, kunnes jonain toisena päivänä poimin uuden, joka ilostuttaa elämääni oman aikansa."


Hmmm.... Mikä kaunis muisto... Vaikka nautin kotonaolosta hoivaten jotain niin pientä ja haurasta, olen vähitellen myös tajuamassa, ettei aikani ole enää omaani ja elämä on pysyvästi muuttunut. Haistellessani Mimosa pour Moita nyt, tunnistan enää kaukaisesti sen mikä sai koukuttumaan Mimosaan viikkokausiksi. Vaikka ajanjakso oli lyhyt, Mimosa pitää todennäköisesti ennätyspaikkaa sarjassa "Nopeimmin kulutettu pullon puolikas". Ikävä kyllä epäilen toisen puolikkaan joutuvan odottamaan käyttöä pitkään. Sen verran vahamaiselta ja makean vetiseltä tuoksu minusta nyt loppukesän lämmössä tuntuu. Auringossa sulavan viimeisen lumikinoksen aika on todennäköisesti Mimosalle lempeämpi. Tai ehkä voin palata sen pariin kun pohdin tarvetta juosta hakemaan seuraava raskaustesti apteekista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti