Matkamuistoja 1, L'Artisan Parfumeur: Séville à l'Aube

Hyvin harvoin, mutta joskus kuitenkin, tulee vastaan jotain niin yhtäaikaa kaunista ja tuskallista, että se tuntuu saavan sielunkin itkemään. Séville à l'Aube (Bertrand Duchaufour, 2012) kiinnitti huomioni heti kun kuulin sen lanseerauksesta. Viittaus Sevillaan aiheutti jo itsessään sen, että tuoksua oli pakko päästä kokeilemaan. Pakkomiellettä vahvisti nuottilistan herkullisuus ja välimeren tunnelma; mehiläisvaha, oliivin ja appelsiininkukat, benzoin, suitsuke, savu...hmmm. Mausteista, makeaa ja muistorikasta. Vietimme muutama vuosi sitten Espanjassa kaksi viikkoa mieheni ja osan lomasta myös muutamien ystävien kanssa. Sevilla jäi mieleeni aivan erityisenä kaupunkina, vaikka vietimme siellä vain pari päivää. Sen ajan olimme vain kahdestaan ilman ketään muita. Sevilla on hurmaava paikka, pienen keskiaikaisen kylän tuntua isossa kaupungissa. Madridin vilinän jälkeen se oli hengähdyshetki ennen etelän rantojen turistirysiä. Majailimme vanhan kaupungin liepeillä lähellä kaupungin läpi virtaavaa jokea ja Catedral de Santa María de la Sedea, maailman suurinta katolista katedraalia. Muistan hämärästi saaneeni jostain syystä päähäni, että mieheni todennäköisesti kosisi minua Sevillassa. Vietin siis nuo päivät odottavan jännittyneissä ja romanttisissa tunnelmissa. Muistan varsinkin ensimmäisen illan kiireettömän kävelyn joen rannassa auringonlaskun aikaan ja romanttisesti käsikädessä meitä vastaan kävelleet pariskunnat. Lähestulkoon kihisin jännityksestä. Kosinnan aika tuli muutamaa kuukautta myöhemmin, mutta muistoihini Sevilla jäi romanttisimpana kaupunkina jossa olen käynyt.

Parhaiten muistan Sevillasta päivän kun pakenimme keskipäivän kuumuutta tutustumaan Catedral de Santa María de la Sedeen, sen katedraalikauppaan ja viileään sisäpihan puistoon. Istuimme puistossa syömässä eväitä ja katselimme ohikulkevia ihmisiä vailla minkäänlaista kiirettä. Sisäpihan puistossa tuoksui oliivipuilta ja appelsiineilta, jotka olivat siihen aikaan kesästä vielä raakileita. Ohi kulkevat munkit näyttivät lähes samalta kuin voi kuvitella keskiajallakin näyttäneen. Korkeiden muurien sisällä oli keskipäivälläkin viileää ja kosteaa, mikä korosti sekä tuoksua että tunnetta toiseen maailmaan ja aikaan hukkumisesta. Myöskään suurkaupungin äänet eivät juurikaan eksyneet sisäpihan muurien varjoon. Sisällä katedraalissa oli hämärää ja tunnelmallista. Kynttilöitä paloi ympäriinsä, kullatut alttaritaulut ja upea arkkitehtuuri salpasivat hengen. Katoliset vierailijat kävivät tervehtimässä suojelupyhimyksiä ja osa heistä jätti pyhimyksen eteen kynttilän, kukkia tai suuteli patsaan jalkoja. Osan pyhimyksistä jalkojen kultaus oli kulunut puhki vierailijoiden määrästä. Sama paikka ja sen toisesta ajasta oleva tunnelma ovat miljöönä myös tuoksun taustalla olevassa tarinassa.

"I am in Seville, standing under a bitter orange tree in full bloom in the arms of Román, the black-clad Spanish boy who is not yet my lover. Since sundown, we’ve been watching the religious brotherhoods (...) As altar boys swing their censers, throat-stinging clouds of sizzling resins – humanity’s millennia-old message to the gods – cut through the fatty honeyed smell of the penitents’ beeswax candles. -Denyse Beaulieu, The Perfume Lover

Appelsiininkukkien lisäksi toinen tuoksun tunnistettavimmista nuoteista on mehiläisvaha, joka on yksi eniten rakastamistani ja tunteita herättävimmistä tuoksuista. Siitä tehdyt kynttilät paloivat paitsi katedaarlissa, myös toisinaan lapsuudenkodissani. Se on samaan aikaan hunajaisen makea ja aistikas, lohdullisen turvallinen ja animalistinen tuoksu. Appelsiininkukkiin yhdistettynä tuoksusta tulee jopa kitkerän makea ja erittäin huumaava. Kotona ollessa käyn kirkossa harvoin, vain kutsuttuna johonkin perhejuhlaan, vaikka olenkin jo vuosia suunnitellut soluttautumista ortodoksikirkon pääsiäisyön jumalanpalvelukseen. Matkustellessa kuitenkin nautin suuresti vanhoissa kirkoissa käymisestä. Vanhan kirkon tunnelma, taide ja tuoksut saavat mielen hartaaksi ja mietteliääksi. Ympärillä oleva loistokas, mutta usein myös synkästä historiasta muistuttava kauneus ruokkii mieltä ja mielikuvitusta. Luostarikirkkojen kynttilöistä, puisista penkeistä ja lattioista nousee tuoksu jota harvoin kohtaa muualla. Kun siihen yhdistetään juhlapyhiin liittyvät suitsukkeet ja alttarikukat varsinkin etelän katolisissa kirkoissa tai ortodoksikirkoissa, syntyy tuoksu joka on kokonaisuutena mieleenpainuva ja tunnistettavissa eri puolilla Eurooppaa. Ennen Séville à l'Aubea en ollut tullut ajatelleeksi etsiä tai tiennyt edes kaipaavani tällaista uskonnolliseen hartauteen viittaavaa meditatiivista tunnelmaa kotielämääni. Muuten voisin ajatuksissani yhdistää tuoksun mihin tahansa vierailemaani europpalaiseen vanhaan kirkkoon, mutta oliivi- ja appelsiinipuut ankkuroivat tunnelman Andalusian pääkaupunkiin.

Ilman henkilökohtaista tunnesidettä Sevillaan, tuoksu saattaisi olla minulle liikaa. Tai sitten ei. Tämä on tuoksu joka matkaa iholla pitkälle monen mutkan kautta. Tuoksu ei ole kovin raskas, mutta se ottaa tilansa enkä luottaisi sen viihtyvän vain ihon pinnassa. Sen kehittyessä vetovastuussa vuorottelevat mehiläisvahan, appelsiininkukkien ja savuisen suitsukkeen aromit, jotka eivät minua tässä kokonaisuudessa häiritse. Välillä mausteisuus ja benzoinin vaniljainen tuoksu nousevat enemmän esiin ja kehityksen loppuvaiheilla tuoksu muistuttaa herkullisesti pohjasta palanutta vaniljavanukasta. Välillä taas puu ja benzoin korostavat yhdessä suitsuketta muistuttavaa aromia, joka yhdessä mehiläisvahan kanssa saa pään pyörryksiin ja mieleen nousemaan omituisia päiväunenomaisia ajatuksia. Tuoksun hartaasta ja kirkollisesta tunnelmasta huolimatta saan hyvin kiinni myös tuoksun ja sen taustatarinan välisistä eroottisista viittauksista. Voin kuvitella enkelin ja pirun istuvan olkapäilläni kun yritän keskittyä pitämään ajatukseni hartaana ja kasassa humalluttavan suitsukkeen ja mehiläisvahan animalistisen vireen ja houkuttaessa ajatukset vähitellen poskia kuumottaville sivuraiteille. Tunne on epämukava, kuin olisi jäänyt kiinni pahanteosta. Kuten katolisen kirkon patriarkaalisessa hierarkiassa, jossa papilla on luterilaiseen kirkkoon verrattuna huomattavasti tärkeämpi osa rukousten ja anteeksiannon välittämisessä, tunteessa on jotain hyvin häiritsevää. Lisäksi minun on mielikuvamatkaillessakaan vaikeaa olla tuntematta oloani syntiseksi katolisessa kirkossa, varsinkaan keskiaikaisessa sellaisessa opittuani tuntemaan katolisen uskon ihmiselle asettamat vaatimukset. Pelkkä ajatus ripittäytymisestä, syntien ja synkimpien salaisuuksien vaivautuneesta tunnustamisesta, tuntemattomalle kaapumiehelle ikuisen elämän toivossa tuntuu vähintäänkin perverssiltä ihmisestä joka on tottunut selvittämään hengelliset asiansa yksityisesti omantuntonsa kanssa.

Séville à l'Aube on intensiivinen ja intiimi kokemus, tuoksu jonka kanssa en saa mitään järkevää aikaan. Voin käyttää sitä lähinnä nukkumaan mennessä ja unelmointiin varattuina päivinä joina ei ole tarkoituskaan saada mitään aikaiseksi. Välillä se tarttuu nenään ja aiheuttaa tukahduttavassa makeudessaan pahoivoivan olon ja orastavan päänsärkyn. Silti kaipaan sitä heti kun olen liikkumatta tarpeeksi kauan eikä tuulen vire tuo sitä nenääni. Se on yksi harvoista kohtaamistani tuoksuista, joka kiteyttää täydellisesti sen mitä tuoksut minulle merkitsevät. Täydelliset tuoksut ovat muistoja, nykyisiä ja tulevia. Musiikkia korvissa ja kaukomatkoja mielessä. Huomattavasti enemmän tunne- kuin tuoksukokemuksia. Sen vuoksi myös tuoksu jonka koen hajuaistillani ajoittain epämiellyttäväksi voi nousta suosikkieni joukkoon sen herättämän tunteen ansiosta. Usein minulla onkin todellisiin lempituoksuihini hieman ambivalentti side. Ja ensimmäistä kertaa huomaan, että tuoksun saatavuus vain 100ml pulloissa onkin pelkästään positiivinen ja vatsassa kutkuttava asia.