Vuoden tapahtumia ja henkistä kasvua

Kuva

                                           
Talven tuoksu on tänään 1-vuotias! Vuoteen on mahtunut valtavan paljon kokemuksia ja tuoksuja, jotka haluan muistaa. Osa alkuvuoden tapahtumista on jo nyt muuntunut tuoksumuistoiksi. Esimerkiksi Versense muistuttaa ainoasta yksinasumisen ajanjaksosta elämässäni. Se jäi mieleen seikkailuna ja todellisena itseeni tutustumisen intensiivikurssina. Mielenkiintoisen sosiaalisen kokemuksen lisäksi tuoksu muistuttaa siitä valtavasta ikävästä ja helpotuksesta, kun mies palasikin maailman matkailultaan ehjin nahoin kotiin.

Kesä sisälsi paljon unelmointia, jännitystä ja haaveilua tulevasta. Tuoksujen suhteen testailin hurjalla vauhdilla kaikkea uutta. Haistelemistani näytteistä suunnilleen 1/4 oli täydellistä ajan tuhlausta, 1/4 ehkä ihan kelpoja tuoksuja jollekin muulle ja 1/4 tuoksuja, jotka sopivat minulle täydellisesti, mutta jättävät tunnetasolla kylmäksi tai innostus hiipuu uutuudenviehätyksen mukana. Viimeinen neljännes koostui pääosin tuoksuista, jotka jäivät jonkintasoiseen käyttöön. Aina hetki ei ollut sopiva tai jokin potki vastaan kunnes hyvin hitaasti lämpenin. Varsinaista rakkautta ensinuuhkaisulla tai pitkäikäistä sielunkumppanuutta tapaa todella harvoin. Luultavasti yhtä harvoin kuin ihmissuhteissa. Toisinaan rakkaussuhde tuoksuun on kiihkeä ja intensiivinen... pullon loppuun asti. Jokaisen täydellisenkin hajuveden loppuessa joutuu kohtaamaan sen ilkeän hetken kun kysyy itseltään, hankkisinko tätä vielä uuden pullon? Suurin osa suosikeistakaan ei lopulta läpäise tulikoetta. Näytteiden ja pikkupullojen kanssa kysymykseen on useimmiten helppo vastata, mutta toisinaan se on johtanut myös epämiellyttään sisäiseen vuoropuheluun minuudesta ja omien mielihalujen monimutkaisuudesta. Välillä ero on raastava, vaikka ratkaisu olisi oikea. Toisinaan suhde jakuu entistä intohimoisempana ehkä juuri siksi, että se on joutunut taistelemaan selviytyäkseen.

Kuva

On tuskin kovin suuri yllätys, että kesä jätti jälkeensä hyvin harvoja uusia suosikkeja. Koin nopeatahtisen näytteiden läpikäynnin työlääksi ja jäljelle jäi lähinnä väsymys. Testailu vei tuskastuttavan paljon aikaa ja ihotilaa tuoksuilta, jotka olen jo kokenut hyväksi. Suosikeille jäi kokoajan entistä vähemmän aikaa eikä kokemusten määrä korvannutkaan laatua. Harrastukseni oli hetken aikaa jopa kriisissä. Pohdin hartaasti, onko enemmän todella enemmän vai pärjäisikö tuoksujenkin kanssa vähemmällä. Lopulta kriisi ratkesi itsestään hidastamalla tahtia, nauttimalla, keskittymällä. Palasin nauttimaan tuoksuista kuin viiden ruokalajin illallisista McDonaldsin autokaistan sijaan. Hitaudesta tulikin hyve. Tavallisesti minulla kestää muutama päivä tuoksun testaamiseen ja siitä kirjoittamiseen, toisinaan ajatus selkiytyy vasta viikkojen testaamisen jälkeen. Varsinkin vainoavien, outojen, hyvien ja erittäin hyvien tuoksujen kanssa hitaus on auttanut erottamaan timantit helmistä. Kesän suosikeiksi, joiden kulutukselle ei loppua näy, jäivät kaikki kohtaamani lakritsit; makeat, vahvat, mausteiset ja raikkaat.

Tahtia hidastamalla syksyn aikana onkin löytynyt uusia suosikkeja jonoksi asti, ja nyt kun on taas aikaa kirjoittaa, sormet ja hajuaisti suorastaan syyhyävät. Viileiden ilmojen saapuessa maku on keikahtanut sielua lämmittävien mausteiden, gourmandien ja nahkojen suuntaan. Tuoksujen kanssa rauhoittumiseen yhdistyi myös rauhoittumista elämässä yleensä. Esimerkiksi ensimmäisen oman asunnon hankkiminen, mikä aiheutti aluksi yllättävän suurta ahdistusta ratkaisun pysyvyydestä. En muista edes naimisiinmenon tuntuneen yhtä elämää mullistavalta, vaikka päätöksen suuruus ja tunteellisuus ajoittain mykistivät ja saivat jähmettymään innon lisäksi kauhusta. En siis ilmeisesti ole enää lähdössä asumaan kommuuniin, au pairiksi tai kehitystyöhön Afrikkaan, ainakaan lähitulevaisuudessa. Mutta minulla on oma koti. Vähitellen ahdistus on muuttunut pysyvyyden kauneudeksi. Olen asettunut aloilleni. En enää odota ympäristönvaihdoksen tai pikaratkaisujen tuovan elämään mielenkiintoa ja onnea, nyt onni on tehtävä alusta asti itse. Välillä kauhistuttaa miten paljon on jo tapahtunut, ja silti suurimmat seikkailut ovat vielä edessäpäin. Olkoon ne myös tuoksuvia sellaisia.

Ehdottomasti seuraava taloprojektini