Nez À Nez, Atelier d'Artiste

Välillä harmittelen, miten tuoksun valinnasta on tullut niin arkinen askare. Useimmiten se sujuu oman valikoimani kanssa yhtä nopeasti ja ajattelematta kuin sukkien valitseminen aamulla. Tylsää, mutta toisinaan riittää, että tuoksuu hyvältä ilman erityisempiä taka-ajatuksia. Oikeasti todella tyydyttävää tuoksun käyttö on vain silloin kun tuoksuun on aikaa ja mahdollisuus keskittyä täysin ja tuoksun kaaressa on muutakin ihmeteltävää kuin alkuräjähdys. Osa tuoksuista myös vaatii intensiivisempää keskittymistä kuin toiset. Viime kuukausina suosikki keskittymiskohteekseni on noussut Nez À Nezin Atelier d’Artiste. Nez À Nez on onnistunut usein tekemään mieltäni liikuttavia tuoksuja. Talo vaikuttaa olevan hyvin mielipiteitä jakava ja oman tyylinsä edustajana tunnistettava ollakseen vielä uusi tulokas. Eniten Nez À Nez on saanut huutia tuoksujen liiasta makeudesta, muovisuudesta ja epätasapainoisuudesta. Tunnistan haistellessani kyllä kritiikin juuren, mutta tämä on taas niitä näkemyseroja. Jotenkin olen tykästynyt tiettyyn epävireisyyteen sekä likaisiin ja outoihin lisänuotteihin tuoksuissa. Elämä ei ole täydellistä, enkä odota täydellistä balanssia tuoksuiltakaan. Olen suuresti viehättynyt talon tuoksujen laiskan oloisesta sunnuntaitunnelmasta sekä toisinaan yliampuvan dramaattisesta renesanssifiiliksestä. Makeus ei ole minua ennenkään haitannut, mutta tämän talon tuoksujen kohdalla se on usein herkullisen huumaavaa.

Kuva

Ensihaistamalla Atelier d'Artistekin tuntui hajoavan käsiin. Siinä oli liian monia polkuja seurattavaksi ja nuotit tuntuivat olevan vain hatarassa tasapainossa keskenään. Mutta tuoksu ei ollutkaan nopeasti testattu. Tarkemmin tarkasteltuna se ei ollut erityisen sekava, ainoastaan nopeassa liikkeessä iholla. Jos on aikaa jäädä tarkoitukella seuraamaan tuoksun kehittymistä, kuten minulla oli hiljattain eräällä junamatkalla, se muuttuu helpommaksi käsittää. Vähitellen kuva ympäristöstä rakentuu samoin kuin katse kiertää vierasta huonetta ja keräilee yksityiskohtia kiintopisteiksi luodakseen järkevän kokonaisuuden. En ole koskaan kuvataiteita harrastanut, mutta lyhyen siivoojan urani aikana kävin yhden kesän siivoamassa paikallista kuvataidekoulua. Siivouskohteena epätyydyttävin paikka ikinä, mutta tuoksumuistista nousee paljon yhteneväisyyksiä Atelier d'Artisten kanssa. Oman tunnelmansa paikkaan teki käyntieni ajoittuminen jonnekin aamuyön ja aikaisen aamun välimaastoon useimmiten puoliunessa tai kokonaan ilman yöunia. Aamun kosteus tunkeutui mukanani väkisin sisälle asti ja aiheutti mielenkiintoisen kontrastin kuivan ja ummehtuneen hajun välillä. Sokkeloisessa rakennuksessa oli karmivaa kulkea yksin, mielikuvitus sai siivet ja pelkäsin kuollakseni, että joku tulisikin yllättäen vastaan nurkan takaa. Muistan paikan kellarimaisen hämäryyden ja välillä epätavallisen matalalla olevan katon. Kapeat pimeät käytävät, liian täydet pöytätasot. Kuivettuneet maalit paleteissa, keskeneräiset maalaukset ja piirrustukset. Epäilyttävän tunkkaisen ilman ja sokkeloisuuden. Pölyn asumassa jokaisessa nurkassa ja jokaisen inspiroivan pikkuesineen takana. Sahanpurun ja lakan käryn jonkinlaisessa puutyötilassa. Kahvinpurun ja muut epämääräiset tahrat keittiössä. Seinille varjoja luovat katosta roikkuvat teokset. Kylmät väreet selässä ja helpotuksen huokauksen ulos astuessa.


Samoja elementtejä toistuu Atelier d'Artistessa vähemmän karmivassa paketissa. Tunnelma on intiimi ja odottava. Kuvittelen hieman vaivautuneen mallin tuijottamassa omissa maailmoissaan työskentelevää taiteilijaa miettien, eikö tästä tule jo valmista. Ensimmäisenä tuoksusta nousee esille kuivan puun ja puisten siveltimien tuoksu. Joukossa on sekä kuivaa ja käsittelmätöntä että pintakäsitellyn oloista, mahdollisesti lakattua puuta. Ateljeeta on tuskin koskaan siivottu, yleisilme on tuulettamaton, tunkkainen ja pölyinen. Näiden rinnalta löytyy siveltimeen kuivettuneen akryylimaalin tuoksu (myönnetään tässä kohtaa kevyt trauma yläasteen kuviksen tunneilta). Atelierissa kuivahtanut akryylimaali on todennäköisesti juuri se nuotti, joka saa tuoksun kääntymään joillekin toiselle häiritsevän muoviseksi. Kummallisesti nenääni pomppii pitkin kehityskaarta, ja erityisesti loppuvaiheessa, täydellinen huulipunan tuoksu. Vähän erikoista, koska tuoksu ei sinänsä sisällä  ainuttakaan sen rakentamiseen tavallisesti käytettävää osasta kuten iiristä, ruusua tai tuoksuorvokkia. Jotenkin makean puuterinen ja hieman muovinen tuulahdus saa kuitenkin aikaan mielikuvan huulipunatahrasta taiteilijan kauluksessa. Tai ehkä taiteilijan malli on pukeutunut Drole de Roseen tai vastaavaan ihanan vanhanaikaiseen meikkituoksuun. Voin melkein kuvitella keskittyneen ilmeen luomisen tuskassa kärsivän maalarin kasvoilla tupakka toisessa kädessä ja rommilasi valmiina sivupöydällä. Kyllä vain, jälleen rommia! Rommi ei esiinny tuoksussa pistävänä, vaan kurkkua lämmittävänä jälkimakuna, jota vaniljaisen kahvin aromi pehmentää entisestään. Tällä kertaa Nez À Nezin pahamaineinen makeus nousee viinirypäleistä, kuivatuista hedelmistä ja tahmeista rommitahroista pöydällä.

Olin jo ennen testausta varma, että pitäisin Taiteilijan Ateljeesta, mutta en olisi arvannut sen herättävän näin voimakasta ja toistuvaa tarvetta. Pelkkä halu ei edes riitä kattamaan kiintymystäni. Tavallista suurempi näytteeni Atelier d'Artistea on lopuillaan. Käyttökerrat näin intensiiviselle kokemukselle ovat lopulta varmaan harvassa, mutta tuskin korvattavavissa millään muulla. Enää kuuluu kysymys, kuinka monta puisen rommista tuoksua yksi ihminen voi tarvita? 
Ilmeisesti vielä yhden.