Nez À Nez, Atelier d'Artiste

Välillä harmittelen, miten tuoksun valinnasta on tullut niin arkinen askare. Useimmiten se sujuu oman valikoimani kanssa yhtä nopeasti ja ajattelematta kuin sukkien valitseminen aamulla. Tylsää, mutta toisinaan riittää, että tuoksuu hyvältä ilman erityisempiä taka-ajatuksia. Oikeasti todella tyydyttävää tuoksun käyttö on vain silloin kun tuoksuun on aikaa ja mahdollisuus keskittyä täysin ja tuoksun kaaressa on muutakin ihmeteltävää kuin alkuräjähdys. Osa tuoksuista myös vaatii intensiivisempää keskittymistä kuin toiset. Viime kuukausina suosikki keskittymiskohteekseni on noussut Nez À Nezin Atelier d’Artiste. Nez À Nez on onnistunut usein tekemään mieltäni liikuttavia tuoksuja. Talo vaikuttaa olevan hyvin mielipiteitä jakava ja oman tyylinsä edustajana tunnistettava ollakseen vielä uusi tulokas. Eniten Nez À Nez on saanut huutia tuoksujen liiasta makeudesta, muovisuudesta ja epätasapainoisuudesta. Tunnistan haistellessani kyllä kritiikin juuren, mutta tämä on taas niitä näkemyseroja. Jotenkin olen tykästynyt tiettyyn epävireisyyteen sekä likaisiin ja outoihin lisänuotteihin tuoksuissa. Elämä ei ole täydellistä, enkä odota täydellistä balanssia tuoksuiltakaan. Olen suuresti viehättynyt talon tuoksujen laiskan oloisesta sunnuntaitunnelmasta sekä toisinaan yliampuvan dramaattisesta renesanssifiiliksestä. Makeus ei ole minua ennenkään haitannut, mutta tämän talon tuoksujen kohdalla se on usein herkullisen huumaavaa.

Kuva

Ensihaistamalla Atelier d'Artistekin tuntui hajoavan käsiin. Siinä oli liian monia polkuja seurattavaksi ja nuotit tuntuivat olevan vain hatarassa tasapainossa keskenään. Mutta tuoksu ei ollutkaan nopeasti testattu. Tarkemmin tarkasteltuna se ei ollut erityisen sekava, ainoastaan nopeassa liikkeessä iholla. Jos on aikaa jäädä tarkoitukella seuraamaan tuoksun kehittymistä, kuten minulla oli hiljattain eräällä junamatkalla, se muuttuu helpommaksi käsittää. Vähitellen kuva ympäristöstä rakentuu samoin kuin katse kiertää vierasta huonetta ja keräilee yksityiskohtia kiintopisteiksi luodakseen järkevän kokonaisuuden. En ole koskaan kuvataiteita harrastanut, mutta lyhyen siivoojan urani aikana kävin yhden kesän siivoamassa paikallista kuvataidekoulua. Siivouskohteena epätyydyttävin paikka ikinä, mutta tuoksumuistista nousee paljon yhteneväisyyksiä Atelier d'Artisten kanssa. Oman tunnelmansa paikkaan teki käyntieni ajoittuminen jonnekin aamuyön ja aikaisen aamun välimaastoon useimmiten puoliunessa tai kokonaan ilman yöunia. Aamun kosteus tunkeutui mukanani väkisin sisälle asti ja aiheutti mielenkiintoisen kontrastin kuivan ja ummehtuneen hajun välillä. Sokkeloisessa rakennuksessa oli karmivaa kulkea yksin, mielikuvitus sai siivet ja pelkäsin kuollakseni, että joku tulisikin yllättäen vastaan nurkan takaa. Muistan paikan kellarimaisen hämäryyden ja välillä epätavallisen matalalla olevan katon. Kapeat pimeät käytävät, liian täydet pöytätasot. Kuivettuneet maalit paleteissa, keskeneräiset maalaukset ja piirrustukset. Epäilyttävän tunkkaisen ilman ja sokkeloisuuden. Pölyn asumassa jokaisessa nurkassa ja jokaisen inspiroivan pikkuesineen takana. Sahanpurun ja lakan käryn jonkinlaisessa puutyötilassa. Kahvinpurun ja muut epämääräiset tahrat keittiössä. Seinille varjoja luovat katosta roikkuvat teokset. Kylmät väreet selässä ja helpotuksen huokauksen ulos astuessa.


Samoja elementtejä toistuu Atelier d'Artistessa vähemmän karmivassa paketissa. Tunnelma on intiimi ja odottava. Kuvittelen hieman vaivautuneen mallin tuijottamassa omissa maailmoissaan työskentelevää taiteilijaa miettien, eikö tästä tule jo valmista. Ensimmäisenä tuoksusta nousee esille kuivan puun ja puisten siveltimien tuoksu. Joukossa on sekä kuivaa ja käsittelmätöntä että pintakäsitellyn oloista, mahdollisesti lakattua puuta. Ateljeeta on tuskin koskaan siivottu, yleisilme on tuulettamaton, tunkkainen ja pölyinen. Näiden rinnalta löytyy siveltimeen kuivettuneen akryylimaalin tuoksu (myönnetään tässä kohtaa kevyt trauma yläasteen kuviksen tunneilta). Atelierissa kuivahtanut akryylimaali on todennäköisesti juuri se nuotti, joka saa tuoksun kääntymään joillekin toiselle häiritsevän muoviseksi. Kummallisesti nenääni pomppii pitkin kehityskaarta, ja erityisesti loppuvaiheessa, täydellinen huulipunan tuoksu. Vähän erikoista, koska tuoksu ei sinänsä sisällä  ainuttakaan sen rakentamiseen tavallisesti käytettävää osasta kuten iiristä, ruusua tai tuoksuorvokkia. Jotenkin makean puuterinen ja hieman muovinen tuulahdus saa kuitenkin aikaan mielikuvan huulipunatahrasta taiteilijan kauluksessa. Tai ehkä taiteilijan malli on pukeutunut Drole de Roseen tai vastaavaan ihanan vanhanaikaiseen meikkituoksuun. Voin melkein kuvitella keskittyneen ilmeen luomisen tuskassa kärsivän maalarin kasvoilla tupakka toisessa kädessä ja rommilasi valmiina sivupöydällä. Kyllä vain, jälleen rommia! Rommi ei esiinny tuoksussa pistävänä, vaan kurkkua lämmittävänä jälkimakuna, jota vaniljaisen kahvin aromi pehmentää entisestään. Tällä kertaa Nez À Nezin pahamaineinen makeus nousee viinirypäleistä, kuivatuista hedelmistä ja tahmeista rommitahroista pöydällä.

Olin jo ennen testausta varma, että pitäisin Taiteilijan Ateljeesta, mutta en olisi arvannut sen herättävän näin voimakasta ja toistuvaa tarvetta. Pelkkä halu ei edes riitä kattamaan kiintymystäni. Tavallista suurempi näytteeni Atelier d'Artistea on lopuillaan. Käyttökerrat näin intensiiviselle kokemukselle ovat lopulta varmaan harvassa, mutta tuskin korvattavavissa millään muulla. Enää kuuluu kysymys, kuinka monta puisen rommista tuoksua yksi ihminen voi tarvita? 
Ilmeisesti vielä yhden.

Vanille Absolument

Satuinko juuri mainitsemaan jotain lopetusuhan alla olevista suosikeistani? Ilmeisesti minulla ei ole karman kanssa puntit tasan, sillä näyttää siltä, että saan alkaa etsiä myös uutta vanilja -suosikkia. Joskin tällä kertaa kuulin asiasta ajoissa ja hankin varapulloja. Nyt pölkylle on joutunut L'Artisanin Vanille Absolument (Bertrand Duchafour, 2009), entiseltä nimeltään Havana Vanille. Menetys tuli täysin shokkina ja ilman ennakkovaroitusta, sillä kyseessä on vielä nuori tuoksu. Ikäväkseni olen löytänyt sen myöhään, vasta viime syksynä. Mutta kiintymys oli ensinuuhkaisulta pohjaton ja sielua särkevä. Tuoksun löytäminen vei minulta liian pitkään negatiivisten ennakko-odotusteni vuoksi. Vanilja ei ole minun nuottini ja vaikka siedän sitä tuoksuissa pieninä annoksina, saa tuoksu jonka nimessä se jo esiintyy puistatuksen kulkemaan läpi kehon. Lopulta taisin saada Vanillen jonkin toisen tuoksun kylkiäisenä ja testasin vastahakoisesti.

Vanillen ensinuotit ovat täynnä vaniljan ja rommin kiihkeää tanssia, joka saa pään humisemaan. Vanilja ei esiinny tuoksussa tyypillisen makeana, vaan kuivan mausteisena ja raakana. Se muistuttaa enemmän vaniljaa luonnollisimmassa olomuodossaan, mustana tahnana, joka paljastuu kuivahtaneen vaniljanpalon sisältä. Vaniljalla maustettuun rommiin sekoittuu kuivaa puuta ja kevyt häivähdys palanutta sokeria, mikä rakentaa tehokkaasti mielikuvaa ylivuotavista rommitynnyreistä. Rommilla on sydämessäni aivan erityinen mielikuvistusta kiihottava paikka. Harvoin tapaa tuoksua, joka onnistuu painelemaan hermopäätteitä yhtä tehokkaasti. Edes teininä en onnistunut koskaan vetämään övereitä rommin kanssa, vaikka muut suosikit tähän kaatuivatkin. Tosin nykyään nautin huomattavasti enemmän ja useammin sen tuoksusta kuin mausta. Olin jo lapsena kiinnostunut rommista kiitos merimiestarinoiden, jotka olivat lapsuuden suosikkejani. Aarresaari, Korallisaari, Sinbad merenkulkija ja Arabella, merirosvontytär kuuluivat suosikkeihini. Haaveilin meriseikkailuista, vapaudesta ja vaaroista kotipihalle pystyttämässäni teltassa, jossa asustin lämpiminä kesinä. Tuumailin usein voisiko minusta tulla isona muumipapan kaltainen seikkailija ja majakasta tai laivasta kotini. Mummoni ystävällisesti ruokki mielikuvistustani tarjoamalla toisinaan rommikakkua iltapäiväkahvilla ja kertomalla omista seikkailuistaan kaukaisiin maihin kun olin mummolassa hoidossa. Tarinoita, jotka jälkeenpäin ajatellen eivät varmaan aina olleet aivan totta, saati lapselle soveliaita. Rommikakulla maustetut jännittävät "tosielämän" tuhannen ja yhdenyön tarinat pitivät yllä kiinnostustani ja opin yhdistämään rommin tuoksun tarinankerrontaan, seikkailuihin, kauppalaivoihin ja merimiehiin.

Luulen, että olisi mahdollista löytää toinen vanilja-rommi-ajopuu -akselin tuoksu korvaamaan menetystä, mutta Vanillen uskomattoman kaunis tunnelma ja rakenne tekevät siitä ainutlaatuisen. Vaikka tuoksu ainesosiltaan kuulostaa melkoiselta pommilta, se kelluu iholla yllättävän kevyenä. Tuntuu kuin tuuli toisi tuoksun kauempaa. Tuoksun kehittyessä rommin, vaniljan ja kuivan puun rinnalle nousee vahva, mutta yllättävän miellyttävä nahka. Vanille on melkeinpä ensimmäisiä tuoksuja, jossa nahka ei minua häiritse vaan tuo tuoksuun positiivisen, tässä tapauksessa hieman animalistisen, lisän. Kuten suurin osa L'Artisanin tuoksuista, myös Vanille viihtyy hyvin lähellä ihoa, mutta kestää hentona kuiskauksena jopa seuraavaan päivään. Tuoksun tunnistettavimpien nuottien välissä kiemurteleva savu ja palaneen käry tummentavat tuoksun yleisvaikutelmaa. Välillä taas kuivatut hedelmät ja tupakanlehdet tekevät siitä niin makean, että tahmeus tuntuu sormenpäissä asti. Vanille on luonteeltaan kauniin epätasapainoinen, hiomaton timantti. Sen kehitys iholla tuntuu vaihtelevan erityisen paljon ilmanalan ja iholle laitetun määrän mukaan. Epävakaus tekee tuoksusta vainoavan unenomaisen. Vanillea tekee mieli kokeilla aina uudelleen ihan vain tarkistaakseen vieläkö jokin nuotti on paikoillaan vai kuivitteliko sen vain siihen. Toisinaan osaset eivät tunnu loksahtavan ollenkaan paikoilleen, tuoksu muuttuu likaiseksi ja epäreiluksi. Piirre, joka tuntuu olevan Duchafourin teoksille tyypillinen. Vanille ei ole välttämättä kovin luokseen kutsuva perinteisessä mielessä. Enimmäkseen säästän Vanillen omaan seuraani ja nautin paheestani yksityisesti, mutta jokin sen viinanhuuruisessa olemuksessa herättää halun jakaa tuoksu iholta iholle.

Olen ikionnellinen siitä, että sain varapulloni turvallisesti kotiin matkaltaan ja vielä rankalla kädellä alennettuun hintaan. Hetki sitten hehkuttaessani alennusmyyntilöytöjäni unohdin mainita, että alennusmyyntiaikaan tuoksujen suhteen kannattaa kiinnittää vähän huomiota siihen, mitä alelaarissa on tarjolla. Lempituoksusi löytyminen alekorista ei välttämättä ole universumin palkinto hyvistä teoistasi, vaan saattaa olla merkki tuoksun poistumisesta markkinoilta, reformuloinnista tai lempeimmillään pullon muotoilun vaihdoksesta. Ironista kyllä tuoksuja myyvät puljut haluavat hylätyt tuotteet mahdollisimman nopeasti ja vähin äänin pois hyllyistään viemästä tilaa uutuuksilta ja myyvät niitä usein alennuksella. Vain jotta joku voisi sitten myydä niitä härskiin ylihintaan netissä. Kausituoksut ja tiettyjen talojen tuotokset ovat lähes joka sesonki alennuksessa sen tarkoittamatta vielä mitään. Jos halvennuksessa näkyy kuitenkin alennuskoreissa epätyypillisiä, omanarvonsa tuntevien perinteikkäiden talojen kuten Chanelin, Diorin tai Guerlainin tuoksuja, tekisin kyllä pikaisesti taustatyötä. Muista kaupungeista en tiedä, mutta ainakaan omassani suurin osa kosmetiikkamyyjistä ei ole osannut kertoa, onko jokin tuoksu alennuksessa siksi, että poistuu heidän valikoimastaan vai onko se poistumassa maailmankaikkeudesta. Tuoksujen reformulointi ja poistuminen tuotannosta ovatkin täysin mystisiä asioita, joista ei paljon etukäteen huudella. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, mistä tiedon saisi suhteellisen ajoissa. Olen vain ymmärtänyt, että elämme tällä hetkellä vaarallisia aikoja erityisesti reformulointien suhteen, sillä säädökset pakkausmerkinnöistä ja joidenkin parfyymiteollisuudessa käytettävien ainesosien pitoisuuksista kosmetiikassa ovat muutumassa. En ole tutustunut aiheeseen vielä sen vaatimalla paatoksella, mutta ilmeisesti vääntö lopullisista päätöksistä on vielä kesken. Jos suosikkejani joutuu pölkylle tätä tahtia, joudun varaamaan kylmäkellarista yhden hyllyn varapulloilleni. Onneksi minulla on myös joitakin niin yleismiellyttäviä ja kaupallisia suosikkeja, että kaiken mahdollisen hyödyn irtikiskomiseksi ne tulevat saamaan vielä monta sisäsiittoista jälkeläistä ennen kuin esivanhemmat tullaan lopettamaan. Myönnän, katkeruutta ilmassa. En ole ennen menettänyt näin pian ja yllättäen tuoksusuosikkiani. Suren kertakäyttökulttuurin leviämistä jokaiselle mahdolliselle alalle. Tuskin enää tullaan näkemään Shalimarin ja Chanelin "Vitosen" kaltaisia tervaskantoja, jotka eivät vain kuole pois (vaikka joku jo varmaan niin toivoisikin). Olen väsynyt ja onneton. Taidan ottaa rommipulloni ja vetäytyä hetkeksi suremaan menetystäni sen kanssa.