Tarinoita riippuvuudesta ja lakritsiövereistä

En ole koskaan ollut se tyttö jota kannattaa yrittää hyvitellä suklaarasialla riidan jälkeen. Mutta jos tuot minulle lakritsia, antaudun täysin. Minulla on ollut lapsesta saakka viha-rakkaussuhde lakritsiin. Rakastan kaikkea siinä, syvää väriä, tahmeaa napakkaa koostumusta, vastustamatonta suolaisen imelää makua, joka saa pään humisemaan sekä tietysti makean synkkää tuoksua. Se on pahe jota koitan välttää, synkkä viettelijä joka houkuttaa pahoille teille (jokainen suklaa-addikti varmaan tietää myös mistä puhun). Heikkouteni vuoksi jokainen karkkilakko, jonka olen koskaan aloittanut on päättynyt tuskalliseen tappioon lakritsiöverin muodossa. Asun edelleen yhdessä Suomen lakritsi-kaupungeista ja lapsuudesta muistan kun itätuuli toi mukanaan ihanan tuoksun tehtaalta. Tunnistin tuoksun luultavasti jo ennen kuin osasin edes yhdistää sitä mihinkään syötävään. Ehkä minulla ei siis koskaan ollut todellista mahdollisuutta olla kiintymättä lakritsin tuoksuun.

Kuva

Samankaltainen viha-rakkaussuhde on syntynyt lakritsia sisältäviin tuoksuihin. Ne vain ovat niin syötävän hyviä, mutta samalla ällöttävän imeliä, minkä vuoksi sopivat harvoin omalle iholleni. Ensimmäinen lakritsituoksu hankintani Dieselin Loverdose (Honorine Blanc ja Olivier Cresp, 2011) saapui hyllyyni jokin aika sitten kun en voinut enää vastustaa kiusausta löytäessäni sen hävyttömän halvalla netistä. Hävytön koko tuoksu onkin, lähestulkoon törkeä aina pulloa myöten. Pyrin välttämään ikärajojen asettamista tuoksuille, mutta tämä uskomattoman imelä ja ensinuuhkaisulta halvan oloinen tuoksu kirkuu teiniunelmia ja ikäkauteen liittyvää lapsellisen itserakasta ehdottomuutta.

Tuoksuja tutkiskellessa oppimistani asioista ehkä ihastuttavin on se, ettei minun enää tarvitse pitää kaikista hyvistä tuoksuista tai pystyä käyttämään niitä. Tuoksujen käyttämisestä on tullut rennompaa kun ei tarvitse kiinnittää huomiota pulloon, imagoon, hintaan tai brändiin vaan pelkästään litkuun itseensä. Nykyään tuoksun luokitteluun hyväksi riittää, että se saa minussa aikaan tunnevasteen. Tunne voi olla mitä tahansa "hyi helvetin" "haluan nuolla tämän iholtasi" välillä. Joskus sopivalla hetkellä tuoksu on saanut jopa kyyneleet silmiin kun siihen on liittynyt haikea muisto. Pahimpia antikliimakseja ovat tuoksut, joista ei osaa sanoa yhtään mitään eikä niitä yleensä edes muista seuraavana päivänä.

Kuva

Mutta takaisin Loverdoseen. Tämä tuoksu menee tunteisiin hyvin epämiellyttävällä ja riippuvuutta synnyttävällä tavalla. Aina kun käytän sitä, tuntuu ettei minun pitäisi tehdä sitä itselleni tai läheisilleni. Se on liian huomiota herättävä ja äänekäs minulle. Silti huomaan haistelevani rannetta jatkuvasti ainakin ensimmäisen parin tunnin ajan, jonka jälkeen tuoksua tekee mieli lisätä lakritsin alkaessa väistyä vaniljan tieltä. Lisäykselle en toistaiseksi ole altistanut läheisiäni, sillä kyseessä on tuoksu, joka saattaa aiheuttaa sisätiloissa astmakohtauksen hyvin pieninäkin annoksina. Loverdose käy päälle, se täyttää koko huoneen ihastuttaen tai tukahduttaen kaikki läsnäolijat. Ensinuuhkaisulla asetin tuoksun samalle viivalle monien karkkisten teineille suunnattujen ei kovin laadukkaiden tuoksujen kanssa, kunnes huomasin tuoksun kehittyvän iholla edeten kiusallisesti juuri ja juuri sietokykyni rajoilla. Loverdose todella kiristää pinnaani ja haastaa ennakkoluuloista hajuaistiani. Pahuksen litku myös kestää, suorastaan stalkkaa minua pitkälle iltaan huutaen "Huomaa minut!" jokaisella hengenvedolla. Ja juuri sitä kaikkea ärsyttävyyttä siinä rakastan. Se vaikuttaa myös yllättävän laadukkaalta, mihin en ole ollenkaan tottunut. K,aikki satunnaisesti kokeilemani karkkituoksut ovat hiipuneet iholtani ikävän kitkerinä, käyneen marjamehun hajuisina. Ilmeisesti vastusteluistani huolimatta välillämme on kemiaa.

Kuva

Loverdose on sekoitus kaikkea makeaa ja suloista, mutta se ei ole iloinen tuoksu.  Se on söpö, pinkki ja hattaraisen rakkaudentäyteinen, mutta hyvin synkällä pohjavireellä varustettuna. Tuoksun nimi kuvaa hyvin itse sisältöä, Loverdose todella on kuin pakkomielteistä ihastusta ja halua, joka kuitenkin menee yli omassa narsistisessa riippuvuudessaan. Kokeilin myös tuoretta edt versiota, joka oli ensinuuhkaisulla vain vähän vähemmän vaniljainen ja enemmän kukkainen. Tätä tunnetta ei ole kuitenkaan tarkoitettu koettavaksi kevytversiona, joten annoin edt:n jäädä sikseen.

Kuva

Toisena hankintana lakritsin himossani päädyin alkuperäiseen v. 1997 tuoksusarjan aloittaneeseen Lolita Lempickaan (Annick Menardo), joka tosin on kuulema ajan kuluessa jo ehtinyt muuttaa muotoaan. Tuoksua kaupattiin minulle erityisen lakritsaisena, mikä johti hieman harhaan (Lempickasta on tullut siis vakio sokko-ostos merkkini). LL on miellyttävä gourmand, mutta lakritsaisuudessa se jää Loverdoselle ehdottomaksi kakkoseksi. Jos pysytään valitussa tunnekuvauksen teemassa, LL on enemmän jo vähän aikaa ja näivettymistä nähnyt intohimo. Toisaalta se on ehtinyt kasvattaa ympärilleen muita kypsempiä, vähemmän itsetuhoisia ja paremmin aikaa kestäviä tunteita. Sen ei tarvitse runtata viestiään perille suoraviivaisella hajuastin turruttamisella, vaan se voittaa puolelleen peroonallisuudella ja monisävyisyydellä. Kuten jo aikaisemmassa Lempickan Forbidden Flower -hankinnassa manteli nousee nenääni voimakkaimpana, mutta tällä kertaa vaniljan ja tupakan siivellä. Myös puiset sävyt ovat enemmän esillä. Nyt kun olen päässyt testailemaan alkuperäistä Lempickaa ymmärrän jo hyvin Forbidden Flowerin olevan sen rinnalla huomattavasti kukkaisempi ja kevyempi versio, vaikka se vielä keväällä vaikutti gourmandeihin tottumattomalle aika tuhdilta.

Kuva

En ole lopulta törmännyt selkeään lakritsin tuoksuun kovinkaan usein oman "lähikauppani" perusvalikoimassa. Lakritsi liitetään harmillisen usein vaniljaan ja muihin makeisiin nuotteihin, mikä tekee siitä minulle helposti liian imelän. Kaksi makeaa lakritisituoksua lienee jo tarpeeksi yhdelle naiselle addiktion ylläpitämiseen, täytyyhän tilaa jäädä vähän muillekin riippuvuutta aiheuttaville aineille. Silti väkisin tekisi mieli liittää kokoelmaan vielä joku oikein hyvä ja vahva yrttinen tai suolainen lähestyminen lakritsiin. Salmiakkikaan ei olisi ollenkaan paha.
Ideoita?

 

Lolita Lempicka, kevään pöhköimmät heräteostokset

 En yleensä intoudu tuoksun pullosta niin, että ostaisin sen. En koskaan osta tuoksua kahden haistamisen jälkeen heräteostoksena enkä ainakaan koskaan kokeilematta kertaakaan ensin. Siksi yllätyin kun huomasin ostaneeni sokkona kaksi Lolita Lempickan tuoksua. Tuoksut olivat alennuksessa, houkuttelevan suloisia ja pikkuisia 30ml pulloissa. Sorruin. Syytän pitkän ja raskaan työharjoittelun loppumista sekä ostoajankohtana vallinnutta täyttäkuuta.

Mainoskuva: Fragrantica

Fleur Defendue /Forbidden Flower (Annick Menardo) jakaa jopa oman mielipiteeni kahtia. Ensi nuuhakaisulla kotona totesin, että eiköhän tämä ollut tässä. En kuitenkaan alkanut samantien jynssätä tuoksua pois, onneksi. Alun kirsikan makeuteen sekoittuva mantelin kermainen karvaus aniksella höystettynä ei todellakaan miellyttänyt. Vähitellen aloin kuitenkin lämmetä kirsikka-mantelille, luultavasti rakastamani myskin esiinnousu helpotti tilannetta ja päätin jatkaa seikkailua. Käyn usein uusia tuoksuja haisteltuani vähän vilkuilemassa millaisia ajatuksia niistä on muille herännyt. Tavallisesti pystyn ymmärtämään miten tulkintaan on päästy ja nostamaan omaankin nenääni piirteitä joita muut tuovat esille. Tällä kertaa kuitenkin yllätyin kun tuoksua kuvattiin useaan kertaan kevyeksi ja jopa raikkaaksi. Niitä ominaisuuksia en tuoksusta mitenkään löydä. Minusta tuoksu on puuterisessa makeudessaan aika ällö ja raskas, vaikka sulautuukin ihoon nopeasti melko pehmeäksi. En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi asiaa, mutta ehkä minulla on jonkunlainen pihvi käsitelyssä myös mantelin kanssa. Olen lopulta iloinen, että pullo on nyt oma, koska tämän tuoksun selvittämiseen tulee menemään monta kokeilukertaa. Ehkä valmistaudun seuraavaan kokeilukertaan tekemällä jotain kirsikka-manteli jälkiruokaa ja rakennan positiivista mielikuvaa sen avulla. Vaikka en vielä ole täysin ihastunut, on tämä hassu ja leikkisä tuoksu mielestäni ansainnut paikkansa vuoden 2012 vapputuoksuna.

Mainoskuva: Fragrantica

Toisesta hankinnastani Fleur de Corail/ Flower Coralista (Maurice Roucel) on sen sijaan hyvin paljon vähemmän sanottavaa. Tuoksussa kerrotaan olevan merellistä ja trooppista tunnelmaa. Fleur de Corail muistuttaa hyvin paljon makeantuoksuista aurinkorasvaa suolaisella auringon paahtamalla iholla. Pohjan puisuus tekee tuoksusta puuterisen lähes kurkkua kuivaavalla tavalla. En tiedä johtuuko aurinkorasvamielikuvasta, mutta olen tunnistavanani myös kookoksen häivähdyksen. Sateisena kesäpäivänä voisi sopia mielikuvamatkailuun helteiselle hiekkarannalle. Tuoksu jämähtää ihoon ja pysyy muuttumattomana, se ei armahda vielä iltapäivälläkään.

Pakkaus oli jälleen oikein suloinen ja minua huvitti kovasti sen pohjassa ollut hajuvesipullon käyttöohje :)