Paluu tuoksumaailmaan ja arkistojen kätköjä: "Mimosa pour Moi, kultaisia päiviä ja siitepölyä"

Pitkästä aikaa! Blogi ja koko tuoksuharrastus on pitänyt lähes puolentoista vuoden tauon. Täysin yllätyksenä ja pyytämättä hajuaistini petti ja jätti minut keväällä 2013, mutta on vähitellen hiipinyt takaisin vielä hieman epävireisenä ja kuntoutuksen tarpeessa. Aivan selittämättömäksi katoamistemppu ei jäänyt, osasin jopa epäillä sitä tapahtuvaksi jossain vaiheessa elämää.

Tuoksufoorumin arkistojen kätköistä löytyi viittaus paon huomaamiseen ensimmäisen kerran 23.3.13
"Tuntuupa olevan herkistymistä/ väsymistä liikkeellä. Alkaisiko olla jo jotain siitepölyäkin ilmassa? Paju? En ole varsinaisesti allerginen millekään, mutta nenä herkistyy kevään ensimerkeistä jopa pahemmin kuin -30 pakkasesta. Nyt ei ole muutamaan päivään passannut nenälle mikään muu kuin Mimosa pour Moi ja Eau de Fleurs Lavande kaikki muu tuntuu polttavan nenäkarvatkin irti."

Jota seurasi 4.4.13
"Noh, se olikin se ensimmäinen raskausoire "

Vaikka hyvitys hajuaistin menetyksestä oli mieluisa ja nautin kovasti sen tällä hetkellä nukkuvasta 8 kuukauden ikäisestä hedelmästä, oli hajuaistin menetys yllättävän totaalinen, mutta kasvattava ja silmiä avaava kokemus hajusteyliherkän maailmaan. Palaan kokemukseen tuonnempana, mutta nyt viivähdän vielä hetken vuoden takaisessa keväässä. Bloggerin luonnokset ovat mainio tuoksupäiväkirja, johon tulee säilöttyä pikaisia havaintoja ja tunnelmia sen kummemmin sensuroimatta ja joskus sinne saattaa tietämättään hukata jotain myöhemmin suureen tunnearvoon nousevaa. Hajuaistiblokkini oli niin täydellinen, etten ole palannut blogiin kertaakaan tänä aikana enkä muistanut kirjoittaneeni Mimosasta oikolukua vaille valmista tekstiä kuvineen päivineen ennen uppoavan laivan hylkäämistä. Nyt kaivoin julkaistavaksi tämän viimeisen lokikirjoituksen, joka on päivätty 30.3.13

 "Yksi suosituimmista ja ehkä helpoimmista tavoista puhua tuoksuista on arvioida vastaako hajuaistimus sitä mitä nimi tai nuottilista lupaa. Tapa, jota pyrin välttämään muuten kuin ylistysmielessä, mutta toisinaan sorrun, jos odotin tosi kovasti tuoksulta tiettyjä elementtejä. Soliflore -tuoksut eli yhden kukan muotokuvat ovat helpointa riistaa tämän tyyppisille arvosteluille. Toisaalta odotetaan tuoksun kuvaavan ahdasmielisen realistisesti juuri sitä yhtä ainesosaa, mutta tokihan sen pitäisi olla luovempi kuin jonkun toisen maalaama muotokuva ja mielellään sisältää vastauksen olemassaolon kysymykseen. Välillä tuntuu, ettei parfymööri voi tässä asiassa mitenkään voittaa, koska vaatimukset ovat täysin paradoksaaliset. Todennäköisesti vaikein yhdenkukan oodien kohde ja samalla lempilapsi on ruusu, jota toki löytyy lukemattomia eri lajikkeita. Ellei aio omistaa koko tuotantoaan yhden kukan olomuotojen kattavaan kuvaukseen kuten ranskalainen tuoksutalo Les parfums de Rosine ruusun kohdalla, voi sanoa suoraan sanoa tehtävän lähentelevän mahdotonta.  (Toivoisin muuten, ettei kukaan blogiini eksyvä koskaan ottaisi omia kokemuksiani tuoksujen kanssa arvosteluna, koska sellaisiksi pohdintojani ei ole tarkoitettu, toim. huom.) Olen jo useampaan kertaan maininnut etteivät runsaat kukkakimput ole minulle mieluisinta tuoksukuvastoa. Solifloret taas ovat lempilapsiani ja kerään niitä mielelläni tuoksuhyllyyni.

Kuva

Tuoksukevään kevyempää sarjaa on edustanut tänä vuonna L'Artisan Mimosa pour Moi (Anne Flipo, 1992), jonka ostin talon joulualesta sokkona arvellen sen sopivan hienosti kevääseen. En ole koskaan haistanut mimosaa luonnossa, joten jäin tuoksun kanssa vähän tyhjän päälle. Ei odotuksia, ei paineita. Vain tuoksu. Mutta aiheeseen pienen avautumisen jälkeen. Yllä mainitun tyyppinen arvostelu pännii, mutta tässä sorruin aluksi juuri siihen. Ensimmäisten haistelukertojen jälkeen valtasi turhautuminen ja  ärtynyt levottomuus. Mitä? En tiedä miltä mimosa tuoksuu. Apua! Tavallaan tykkään, mutta mistä minun pitäisi tietää onko tämä nyt kuvaava vai ei? Miltä tämä nyt tuoksuu? En ymmärrä tätä. Mikään tuoksu ei ole pitkään aikaan yllättänyt minusta näin takakireän pedanttia piirrettä.

Vähitellen kosketuspinta alkoi muodostua. Minun ei ole välttämätöntä tietää tuoksuuko Mimosa Mimosalta. Ainakin se tuoksuu, miltä Mimosa näyttää. Aurinkoiselta, pörröiseltä, siitepölyiseltä, keväiseltä, herkältä. Ennen L'Artisanin Mimosaa en ole tullut ajatelleeksi siitepölyllä olevan jonkinlaista yleistuoksua, mutta tämä todella tuoksuu keltaisen pörröiseltä, puuteriselta ja vahamaiselta. Mieleeni tulee leskenlehtien keltaisista sisäosista tehtävä mössö, joka lapsuuden leikeissä toimitti voin virkaa kaarnaleipien päällä. Tuoksun alku on makea ja vaalean keltainen. Mimosa on selkeästi oman aikakautensa tuote alun kostean vetisten nuottien vuoksi. Tuoksu on kehittyessään laimean hunajainen, mutta pohjalta kuultava vanilja tuntuu ennemmin keinotekoiselta kuin mausteiselta. Hieman häiritsee, että vetisyys tuntuu laimentavan koko tuoksun. Mieleen tulee liiasta vedenkäytöstä levähtänyt vesivärimaalaus Mimosasta.  Tuoksun laimeasta olomuodosta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä, minun on hyvin vaikea päästää siitä irti. Olen ollut jumissa jo pari viikkoa pääsemättä eteenpäin. Muutenkin olo on tahmea ja melankolinen. En ole tuntenut oloani oikein hyväksi viime aikoina ja Mimosan lempeän laimea ote rauhoittaa ja hellii kevään puhkeamisen ärsyttämää hajuaistia. Mikään muu ei juuri nyt oikein kelpaa. Kaikki tuntuu liian voimakkaalta, suorastaan polttavalta nenän limakalvoilla, mutta tässä on hyvä lomailla. Mimosan hiipuessa iholla tuoksuun kehittyy voimakkaan makean vahamainen sävy kuin kukka alkaisi lakastua iholle. Vesivärimaalaus muuttuu sateeseen unohtuneeksi vahakangaspöytäliinaksi. Kuvaus ei kuulosta kovin kauniilta, mutta olen vähän rakastunut kehityskaaren inhorealistiseen lopputulokseen. Lakastuvan kukan tuoksussa on kaunista luopumisen symboliikkaa ja hajuvedessä se antaa dramaattisen lopun. Useimmiten hajuvedet hiipuvat pois huomaamattomiana. Lopussa ei ole luvassa yllätyksiä, tuoksu vain hiipuu kunnes sitä lisää, vaihtaa toiseen tai pesee pois. Harvan tuoksun kohdalla tulee kuunneltua ne viimeisetkin nuotit. Kaikella on aikansa. Kukat lakastuvat, kauniit ja herkät luonnonkukat nopeimmin. Kun kukka on lakastunut, olen valmis luopumaan siitä, kunnes jonain toisena päivänä poimin uuden, joka ilostuttaa elämääni oman aikansa."


Hmmm.... Mikä kaunis muisto... Vaikka nautin kotonaolosta hoivaten jotain niin pientä ja haurasta, olen vähitellen myös tajuamassa, ettei aikani ole enää omaani ja elämä on pysyvästi muuttunut. Haistellessani Mimosa pour Moita nyt, tunnistan enää kaukaisesti sen mikä sai koukuttumaan Mimosaan viikkokausiksi. Vaikka ajanjakso oli lyhyt, Mimosa pitää todennäköisesti ennätyspaikkaa sarjassa "Nopeimmin kulutettu pullon puolikas". Ikävä kyllä epäilen toisen puolikkaan joutuvan odottamaan käyttöä pitkään. Sen verran vahamaiselta ja makean vetiseltä tuoksu minusta nyt loppukesän lämmössä tuntuu. Auringossa sulavan viimeisen lumikinoksen aika on todennäköisesti Mimosalle lempeämpi. Tai ehkä voin palata sen pariin kun pohdin tarvetta juosta hakemaan seuraava raskaustesti apteekista.

Ann Gerard, aarteita korurasiassa, muistoja ja tunteita tuoksuissa

Olen vihdoin pääsiäisloman keskellä ehtinyt viimeistellä kokemuksiani korusuunnittelija Ann Gerardin hurmaavasta tuoksukolmikosta, jota testailin laiskasti pitkin talvea. Viime vuoden puolella julkaistu kolmikko on Bertrand Duchafourin käsialaa. Törmätessäni ensimmäistä kertaa tuoksuihin ihastuin ajatukseen ylellisestä korukokoelmasta. Siihen liittyvään ajattomuuteen ja arvokkuuteen sekä tunteikkuuteen, jonka haluttiin heijastuvan tuoksuista. Enkä joutunut pettymään. Osin hitaastakin lämpenemisestä huolimatta kolmikko toi mukanaan monia kauniita, huvittavia ja ehdottomasti tunnepitoisia hetkiä.

Perle de Mousse
Nautiskelin tämän tuoksusta huomattavasti enemmän vielä alkuvuoden pakkasissa, mutta tuoksuvaatimukseni ovatkin tällä hetkellä hyvin vaativat. Suhtauduin tuoksuun suurella varauksella, koska aldehydi on tuoksujen maailmassa minulle se kaikkein suurin arkkivihollinen, muuri jonka yli en tavallisesti mitenkään pääse. Onneksi tuoksut tulivat kimpassa, koska tämän olisin jättänyt muuten testaamatta. Yllätyin siis täysin kun löysin Perle de Moussesta pehmeimmän koskaan haistamani aldehydin. Edelleen se aiheuttaa lievää aivastuksen tunnetta ja vihlontaa nenässä, mutta muutaman harjoittelukerran jälkeen huomasin jopa pitäväni sen kirpeän pölyisestä olemuksesta. Tuoksu muistuttaa hyväntahtoista vanhaa täti-ihmistä, jonka huokosiin takertunut elämän mittainen nimikkotuoksu leijailee nenään halatessa. Aldehydi on sekoitettu tuoksuun miellyttävän laimeaksi, jotta se ei peitä kaikkea muuta alleen. Sen joukossa säteilevät hurmaavan vihreä ja realistinen ruusu ja ei-niin-päänsärkyä-aiheuttava jasmiini. Perle de Mousse on kauniisti ikääntyneestä profiilistaan huolimatta hyvin nykyaikaan istuva chypren kaltainen tuoksu. Tuoksuperhe, jonka myönnän olevan minulle vieras. En ole varma tunnistanko edes chypreä kun sellaisen kohtaan, mutta tällä kertaa tuli sellainen tunne, vaikka tuoksun pohja onkin enemmän makean myskinen kuin maanläheinen.

Ciel d'Opale
Jasmiini olisi ihana, mutta usein päänsärkyä aiheuttava nuotti. Minulla on jatkuva tilaus jasmiinituoksulle, josta selviäisin ilman särkylääkettä. Kuten Perle de Moussessa aldehydit, Ciel d'Opalessa jasmiini on toteutettu pehmeästi vailla kitkeryyttä ja tukahduttavaa makeutta. Kuusamaan yhdistettynä se tuo mieleeni keskikesän lämpimiä öitä lapsuudenkodistani. Huoneeni ikkunan alla oli tuuhea pensas molempia ja ne tuoksuivat huumaavina ikkunastani sisään. Ajan kanssa esille nousee mustaviinimarjanlehti, joka täydentää tunnelmaa ja tuo tuoksun loppupuolelle kaivattua vihreyttä ilman nuotille tyypillistä kitkeryyttä. Pieni miinus tuoksun sokerisesta lunteesta, koska olisin toivonut kuusaman ja jasmiinin mieluummin vihreinä ja multaisina, luonnollisessa ympäristössään. Ciel d'Opale ei välttämättä ole puettavana tuoksuna jotain mitä ilman en voisi olla, mutta nostalgia-arvoltaan suuri. Yhdistettynä viime kevään Jo Malonen London Blooms -sarjan White Lilac & Rhubarbin kanssa saan rakennettua mielessäni lapsuuden kesäyöt alkukesästä keskikesään. White Lilac & Rhrubarbia saan tuskin kovin vaivattomasti metsästettyä järkevään hintaan, mutta pieni 10ml dekantti molempia riittäisi mainiosti nostalgian nälkäisiin hetkiin.

Cuir de Nacre/ Pleine Lune
Cuir de Nacre lienee kolmikosta se tunnetuin. Se on toiminut tavallaan kolmikon esi-isänä. Tuoksu luotiin jo paria vuotta aikaisemmin myytäväksi Ann Gerardin gallerioissa Pleine Lune nimellä ja sai ilmeisen hyvän vastaanoton. Vielä viime syksynä minipullot tilatessa, en tiedostanut kuinka syviä vaikeuksia minulla on nahkan kanssa, mutta sittemmin se on käynyt selväksi. Nahka ei sinänsä ole kynnyskysymys samalla tavalla kuin jasmiini ja aldehydi, jotka aiheuttavat jo fyysisesti ikävää oloa. Se vain peittää alleen kaiken muun liian intensiivisesti, enkä pidä nahkasta materiaalina muutenkaan. Tästä syystä en ole Cuir de Nacreen varauksettoman ihastunut, mutta seuraan ilolla sen iholla esittämää näytelmää. Perusajatuksena tuoksussa on nahka-iiris-myskin kulku, mutta nuotit hyppivät erikoisessa järjestyksessä tietoisuuteeni. Tuoksun suhteen olen lukenut paljon epäilyksiä siitä, onko kyseessä nahka ollenkaan. Minun nahkalle herkistyneelle nenälleni se esiintyy tuoksussa hyvinkin monivivahteisena. Nahka aloittaa kulkunsa hyvin toteutettuna miehekkään oloisena perusnahkatakkina. Eri kulmasta haisteltuna sen rinnalta löytyy pehmeää mokkanahkahanskaa, joka yhdistettynä iirikseen luo pehmeän naisellisen, puuterisen ja huulipunamaisen efektin. Maskuliininen ja feminiininen nahka tuntuvat kulkevan tuoksun alkumetrit rinnakkain. Mieleeni piirtyy häiritsevä kuva 80-luvun moottoripyöräjengiläisen ja 50-luvun kotirouvan irstailusta aikakoneessa. Myöhemmin tuoksun kehittyessä joukosta löytyy myös hyvin kulunutta, melkein tuoksunsa menettänyttä savuista nahkaa ja aivan viime metreillä makeaa parfymoitua nahkaa. Hetken tuoksu muistuttaa minua L'Artisanin Traversee du Bosphoren yltiömakeasta nahka-ruususta. Minulle nahkavaatteiden aika vaarallisuuden ja seksikkyyden symbolina on kulkenut auttamatta ohi. Siitä huolimatta joudun myöntämään tuoksussa olevan intiimi ja kuumottava tunnelma. Vaikka Cuir de Nacre ei nuoteiltaan miellytä, sekin sulautuu ihoon pehmeästi niin kuin sen olisi aina kuulunutkin olla siinä. Tuoksua onkin kuvattu ihon kaltaisena alastoman naisen nahka-tuoksuna.


Kahlattuani nämä useampaan kertaan läpi jään edelleen ihmettelemään suuresti, miten joku on onnistunut sekoittamaan kolme tuoksua kolmen minulle vaikeimman nuotin ympärille niin, että kaikki niistä ovat täysin käyttökelpoisia. Kolmikko on jopa kaikista haistelemistani tuoksuista huomattavasti keskivertoa laadukkaampi. Yleensä ihastuessani ideaan, olen joutunut todennäköisemmin pettymään kuin yllättymään iloisesti. Kolmikko todella on vaivattoman, elegantin ja ajattoman oloinen. Tuoksut istuvat iholla hiljaa täydentäen kantajansa tyyliä ja upottaen välillä omaan maailmaansa. Missään vaiheessa yksikään näistä ei muutu iholla kitkeräksi tai tunnu päälle liimatulta. Vaikka mikään kolmikon tuoksuista ei ole kuin minulle tehty, nautiskelen vähitellen 9 millin pikkupulloni sopivissa hetkissä loppuun. Kokopullo-ostoksia näistä tuskin syntyy ellen ajan kanssa kasva kiinni johonkin näistä. Ei olisi ensimmäinen kerta. Odotan kuitenkin tavallista innokkaammin jatkoa sarjalle.

Nez À Nez, Atelier d'Artiste

Välillä harmittelen, miten tuoksun valinnasta on tullut niin arkinen askare. Useimmiten se sujuu oman valikoimani kanssa yhtä nopeasti ja ajattelematta kuin sukkien valitseminen aamulla. Tylsää, mutta toisinaan riittää, että tuoksuu hyvältä ilman erityisempiä taka-ajatuksia. Oikeasti todella tyydyttävää tuoksun käyttö on vain silloin kun tuoksuun on aikaa ja mahdollisuus keskittyä täysin ja tuoksun kaaressa on muutakin ihmeteltävää kuin alkuräjähdys. Osa tuoksuista myös vaatii intensiivisempää keskittymistä kuin toiset. Viime kuukausina suosikki keskittymiskohteekseni on noussut Nez À Nezin Atelier d’Artiste. Nez À Nez on onnistunut usein tekemään mieltäni liikuttavia tuoksuja. Talo vaikuttaa olevan hyvin mielipiteitä jakava ja oman tyylinsä edustajana tunnistettava ollakseen vielä uusi tulokas. Eniten Nez À Nez on saanut huutia tuoksujen liiasta makeudesta, muovisuudesta ja epätasapainoisuudesta. Tunnistan haistellessani kyllä kritiikin juuren, mutta tämä on taas niitä näkemyseroja. Jotenkin olen tykästynyt tiettyyn epävireisyyteen sekä likaisiin ja outoihin lisänuotteihin tuoksuissa. Elämä ei ole täydellistä, enkä odota täydellistä balanssia tuoksuiltakaan. Olen suuresti viehättynyt talon tuoksujen laiskan oloisesta sunnuntaitunnelmasta sekä toisinaan yliampuvan dramaattisesta renesanssifiiliksestä. Makeus ei ole minua ennenkään haitannut, mutta tämän talon tuoksujen kohdalla se on usein herkullisen huumaavaa.

Kuva

Ensihaistamalla Atelier d'Artistekin tuntui hajoavan käsiin. Siinä oli liian monia polkuja seurattavaksi ja nuotit tuntuivat olevan vain hatarassa tasapainossa keskenään. Mutta tuoksu ei ollutkaan nopeasti testattu. Tarkemmin tarkasteltuna se ei ollut erityisen sekava, ainoastaan nopeassa liikkeessä iholla. Jos on aikaa jäädä tarkoitukella seuraamaan tuoksun kehittymistä, kuten minulla oli hiljattain eräällä junamatkalla, se muuttuu helpommaksi käsittää. Vähitellen kuva ympäristöstä rakentuu samoin kuin katse kiertää vierasta huonetta ja keräilee yksityiskohtia kiintopisteiksi luodakseen järkevän kokonaisuuden. En ole koskaan kuvataiteita harrastanut, mutta lyhyen siivoojan urani aikana kävin yhden kesän siivoamassa paikallista kuvataidekoulua. Siivouskohteena epätyydyttävin paikka ikinä, mutta tuoksumuistista nousee paljon yhteneväisyyksiä Atelier d'Artisten kanssa. Oman tunnelmansa paikkaan teki käyntieni ajoittuminen jonnekin aamuyön ja aikaisen aamun välimaastoon useimmiten puoliunessa tai kokonaan ilman yöunia. Aamun kosteus tunkeutui mukanani väkisin sisälle asti ja aiheutti mielenkiintoisen kontrastin kuivan ja ummehtuneen hajun välillä. Sokkeloisessa rakennuksessa oli karmivaa kulkea yksin, mielikuvitus sai siivet ja pelkäsin kuollakseni, että joku tulisikin yllättäen vastaan nurkan takaa. Muistan paikan kellarimaisen hämäryyden ja välillä epätavallisen matalalla olevan katon. Kapeat pimeät käytävät, liian täydet pöytätasot. Kuivettuneet maalit paleteissa, keskeneräiset maalaukset ja piirrustukset. Epäilyttävän tunkkaisen ilman ja sokkeloisuuden. Pölyn asumassa jokaisessa nurkassa ja jokaisen inspiroivan pikkuesineen takana. Sahanpurun ja lakan käryn jonkinlaisessa puutyötilassa. Kahvinpurun ja muut epämääräiset tahrat keittiössä. Seinille varjoja luovat katosta roikkuvat teokset. Kylmät väreet selässä ja helpotuksen huokauksen ulos astuessa.


Samoja elementtejä toistuu Atelier d'Artistessa vähemmän karmivassa paketissa. Tunnelma on intiimi ja odottava. Kuvittelen hieman vaivautuneen mallin tuijottamassa omissa maailmoissaan työskentelevää taiteilijaa miettien, eikö tästä tule jo valmista. Ensimmäisenä tuoksusta nousee esille kuivan puun ja puisten siveltimien tuoksu. Joukossa on sekä kuivaa ja käsittelmätöntä että pintakäsitellyn oloista, mahdollisesti lakattua puuta. Ateljeeta on tuskin koskaan siivottu, yleisilme on tuulettamaton, tunkkainen ja pölyinen. Näiden rinnalta löytyy siveltimeen kuivettuneen akryylimaalin tuoksu (myönnetään tässä kohtaa kevyt trauma yläasteen kuviksen tunneilta). Atelierissa kuivahtanut akryylimaali on todennäköisesti juuri se nuotti, joka saa tuoksun kääntymään joillekin toiselle häiritsevän muoviseksi. Kummallisesti nenääni pomppii pitkin kehityskaarta, ja erityisesti loppuvaiheessa, täydellinen huulipunan tuoksu. Vähän erikoista, koska tuoksu ei sinänsä sisällä  ainuttakaan sen rakentamiseen tavallisesti käytettävää osasta kuten iiristä, ruusua tai tuoksuorvokkia. Jotenkin makean puuterinen ja hieman muovinen tuulahdus saa kuitenkin aikaan mielikuvan huulipunatahrasta taiteilijan kauluksessa. Tai ehkä taiteilijan malli on pukeutunut Drole de Roseen tai vastaavaan ihanan vanhanaikaiseen meikkituoksuun. Voin melkein kuvitella keskittyneen ilmeen luomisen tuskassa kärsivän maalarin kasvoilla tupakka toisessa kädessä ja rommilasi valmiina sivupöydällä. Kyllä vain, jälleen rommia! Rommi ei esiinny tuoksussa pistävänä, vaan kurkkua lämmittävänä jälkimakuna, jota vaniljaisen kahvin aromi pehmentää entisestään. Tällä kertaa Nez À Nezin pahamaineinen makeus nousee viinirypäleistä, kuivatuista hedelmistä ja tahmeista rommitahroista pöydällä.

Olin jo ennen testausta varma, että pitäisin Taiteilijan Ateljeesta, mutta en olisi arvannut sen herättävän näin voimakasta ja toistuvaa tarvetta. Pelkkä halu ei edes riitä kattamaan kiintymystäni. Tavallista suurempi näytteeni Atelier d'Artistea on lopuillaan. Käyttökerrat näin intensiiviselle kokemukselle ovat lopulta varmaan harvassa, mutta tuskin korvattavavissa millään muulla. Enää kuuluu kysymys, kuinka monta puisen rommista tuoksua yksi ihminen voi tarvita? 
Ilmeisesti vielä yhden.

Blood Concept, veren mystiikkaa ja sensorista hämmennystä

Herkullinen laskiainen ja vaaleanpunainen ystävänpäivä on vietetty ja on aika valmistautua takaisin uuteen työputkeen oikein ajoitettujen vapaapäivien jälkeen. Puuhailen työssäni päivittäin vereen ja verenkiertoon liittyvien asioiden kanssa ja jaksan yhä uudelleen hämmästyä sen parantavasta ja elämää tuhoavasta voimasta. Pienikin poikkeus herkässä tasapainossa ajaa monenlaisiin ongelmiin ja toisaalta moni muu asia kehossa voi olla hyvin pielessä ennen kuin elämää ylläpitävän nesteen tasapaino järkkyy. Harva joutuu omansa tai varsinkaan muiden veren kanssa kovin paljon tekemisiin ja veri onkin muuttunut turvallisessa elämänpiirissämme lähes myyttiseksi aineeksi, johon liitetään sekä syvää inhoa että kaupallista romantiikkaa ja seksikkyyttä. Veren kanssa tekemisissä olemiseen saattaa oikeassa elämässä liittyä yhtä todennäköisesti vaaratilanteita kuin pyyteetöntä hyväntahtoisuutta. Veressä, omassa tai toisen, voi piillä tarttuvien tai perinnöllisten sairauksien vaara. Verta luovuttaessa taas voi antaa lahjan täysin tuntemattomalle ihmiselle ja saada vastalahjaksi hyvän mielen. Mahdollisesti karma saattaa myöhemmin johdattaa tiellesi ihmisen, jonka olet omalla verelläsi pelastanut. Sitä tuleeko henkilö elämääsi tehdäkseen hyvää vai tuhotakseen sen, ei voi tietää. Lopulta sama veri virtaa sekä pyhissä että pahoissa halusit tai et. Kuten luonto itse, veri on elämää antava, mutta julma ja oikukas. Vereen liittyvään mystiikkaan pohjautuu myös Blood Conceptin veriryhmä-tuoksut. Ajatus kiehtoo minua häiritsevän paljon, vaikka nämä post-modernit näkökulmat hajuvesiin ovat enimmäkseen hyvintehtyinäkin tarjonneet minulle harvoin iholla toimivia tuoksukokemuksia. Jostain syystä ne tuntuvat myös usein liittyvän ihmiskehon eritteisiin. Tästäkin huolimatta halusin kovasti rakastua veriryhmiä jäljitteleviin tuoksuihin. Perinteisen kauneusihanteisiin, pullon muotoiluun ja mainosvideoihin perustuvan hajuvesimainonnan sijaan olen harmillisen helposti vieteltävissä sopivasti kohdalleen osuvalla tematiikalla.

Kuva

Blood Conceptin veriryhmistä A on vihrein. Tuoksu alkaa vähän saippuaisena, koivushampoota muistuttavana, mutta erikoisen vetisenä ja pistävänä. Kokonaisuudessaan tuoksu tuo mieleen I hate perfumen Just Breathen tomaatinlehden ja basilikan osalta. Tähtianis ja metallisuus nousevat esiin myöhemmin ja kääntävät tuoksun hammastahnamaiseksi.

B on jo miellyttävämpi ja muistuttaa pohjavireeltään aika paljon ihoa jäljitteleviä tuoksuja. Tässäkin on jotain yrttistä ja pistävää. Hyvin outo tuoksu. Omenaa, puuta ja teetä saan irti, mutta aika laimean vaikutelman jättää. Edes pippuri, josta kovasti pidän, ei nyt oikein auta asiaa.

Lopulta AB on tuoksuista ainoa, josta löydän selkeän metallisen nuotin ilman yrttihammastahnaa. Jos moitin A:ta vetiseksi ja kirpeäksi, niin tämä on hyperversio siitä. Tuoksu tuo mieleen sitruuna Fairyn ja likaisen kylpyveden. Parilla ensimmäisellä kokeilukerralla muutamia viikkoja sitten AB oli suunnilleen kuvottavin koskaan haistamani tuoksu, mutta nyt jotenkin tykästyin sen silmiä kirvelevään olomuotoon. En kyllä haluaisi tältä tuoksua, mutta AB voisi hyvinkin olla yksi niitä harvoja tuoksuelämyksiä, johon voisin palata ihan vain hämmästyttääkseni itseäni.

O:hon päästessä alan olla jo hieman pahoinvoiva ja väsynyt. Onneksi se on tässä sarjassa minua miellyttävin ja kehittyy iholla pehmeästi marjaiseen suuntaan. Ei kirvele silmiä, aiheuta päänsärkyä tai kiristä hampaita. Alun savuinen nahka tuntuu aika rauhoittavalta ja mukavalta, vaikka en tavallisesti sen suurin ystävä olekaan. Taustalta haistan vain pienen häivähdyksen kukkaisuutta ja kumisen sivujuonteen. O:ta voisin jopa kuvitella käyttäväni.

Kuva

Kokonaisuutena on sanottava, että Blood Conceptin tuoksut ovat todella omaa laatuaan ja hajuvetenä epätyypillisiä. Ne ovat keskenään riittävän erilaisia, mutta tunnistettavissa sisarusparveksi. En lähtisi sokkohankkimaan, mutta nämä ovat yhtä tutustumisen arvoisia kuin siemennesteen innoituksesta luotu Etat Libre d'Orangen Secretion Magnifiques (ajatuskin tuoksusta epäilyttää, mutta pitäähän se nyt kokeilla!). Blood Conceptit saavat säpsähtämään samalla tavalla kuin kielen jääminen kiinni jäiseen metallipylvääseen. Ne muistuttavat haju- ja makuaistin läheisestä yhteistyöstä, mutta saivat myös miettimään onko minulla kaikki piuhat päässä ihan oikein kytkettynä. Verta jäljittelevä metallinen nuotti ei suurimmassa osassa juurikaan tuoksu, mutta se tuntuu valuvan nieluun ja maistuvan suussa. Ilmeisesti hajuaistini ei ole tottunut rekisteröimään metallisia tuoksuja ja korvaa ne makuaistimuksilla. Tosin maunkaan suhteen ei mene ihan putkeen, ennen pitkää nämä kaikki alkavat tuoksua/maistua yrttihammastahnalta, minkä epäilen olevan se osa, joka kuuluisi tunnistaa metalliksi. A ja AB onnistuvat aiheuttamaan myös ikävän viiltävää tunnetta nenänielun limakalvoilla, vähän saman tyyppistä kuin voimakas hammastahna tai nuhasumute. Myös selässä kulkevat kylmät väreet kuuluvat kokemukseen.

Blood Conceptin perussetistä ei päässyt hankintalistalle mitään, mutta ne onnistuivat tarjoamaan hämmentävimmän sensorisen sekaannuksen pitkään aikaan. Kovasti ja taidolla markkinoitujahan nämä ovat ja olen nauttinut suuresti puljun markkinointimateriaalista, mutta jokin toteutuksessa ei nyt minulle toimi. Siinä missä monet muut tuoksut muuttuvat iholla luotaantyöntäväksi, nämä ovat todella erikoisia olemassaan. Testasin tuoksuja paperilapulle ja omalle sekä miehen iholle ja tuoksut pysyivät oikeastaan hämmästyttävän muuttumattomina. Näitä olisi aika vaikea sijoittaa miesten tai naisten tuoksuiksi. En ole vielä oikein päättänyt onko se tässä tapauksessa plussa vai miinus. Varsinkin muutama vuosi sitten trendikäs unisex lähestyminen tuoksuihin oli ehkä tullessaan kiehtovaa, mutta nykyään ainakin minulle useimmiten ankeaa harmaata massaa, jos kaikki viittaukset suuntaan tai toiseen yritetään karsia pois. Tosi mies tai nainen kestää kyllä ristiinpukeutumisen omalta tuntuvan tuoksun kanssa. En yllättyisi, jos Blood Concept jakaisi saman kannattajakunnan Clean-sarjan kanssa tai joku hajuvesiä pyhästi vihaava löytäisi näistä ystävän. Varmaa on ainakin se, että jos Italialaiset ovat onnistuneet olemaan vastuussa eurooppalaisen elokuvan iljettävimmistä klassikoista, sama lienee mahdollista toistaa myös hajuvesissä. Tai ehkä olen sittenkin itse liian kiinni kauniin tuoksun stereotypioissa. En koe kovin suurta tarvetta ihan heti kokeilla uudelleen, mutta en ole valmis luovuttamaankaan. Ehkä Plasmoista löytyisi jotain minullekin. Saatan näihin joskus palatakin, mutta nyt siirrän setin hyvin miellelläni testaukseen seuraavalle tuoksututtavalle. Jospa hänellä olisi näiden kanssa parempi onni.

Vanille Absolument

Satuinko juuri mainitsemaan jotain lopetusuhan alla olevista suosikeistani? Ilmeisesti minulla ei ole karman kanssa puntit tasan, sillä näyttää siltä, että saan alkaa etsiä myös uutta vanilja -suosikkia. Joskin tällä kertaa kuulin asiasta ajoissa ja hankin varapulloja. Nyt pölkylle on joutunut L'Artisanin Vanille Absolument (Bertrand Duchafour, 2009), entiseltä nimeltään Havana Vanille. Menetys tuli täysin shokkina ja ilman ennakkovaroitusta, sillä kyseessä on vielä nuori tuoksu. Ikäväkseni olen löytänyt sen myöhään, vasta viime syksynä. Mutta kiintymys oli ensinuuhkaisulta pohjaton ja sielua särkevä. Tuoksun löytäminen vei minulta liian pitkään negatiivisten ennakko-odotusteni vuoksi. Vanilja ei ole minun nuottini ja vaikka siedän sitä tuoksuissa pieninä annoksina, saa tuoksu jonka nimessä se jo esiintyy puistatuksen kulkemaan läpi kehon. Lopulta taisin saada Vanillen jonkin toisen tuoksun kylkiäisenä ja testasin vastahakoisesti.

Vanillen ensinuotit ovat täynnä vaniljan ja rommin kiihkeää tanssia, joka saa pään humisemaan. Vanilja ei esiinny tuoksussa tyypillisen makeana, vaan kuivan mausteisena ja raakana. Se muistuttaa enemmän vaniljaa luonnollisimmassa olomuodossaan, mustana tahnana, joka paljastuu kuivahtaneen vaniljanpalon sisältä. Vaniljalla maustettuun rommiin sekoittuu kuivaa puuta ja kevyt häivähdys palanutta sokeria, mikä rakentaa tehokkaasti mielikuvaa ylivuotavista rommitynnyreistä. Rommilla on sydämessäni aivan erityinen mielikuvistusta kiihottava paikka. Harvoin tapaa tuoksua, joka onnistuu painelemaan hermopäätteitä yhtä tehokkaasti. Edes teininä en onnistunut koskaan vetämään övereitä rommin kanssa, vaikka muut suosikit tähän kaatuivatkin. Tosin nykyään nautin huomattavasti enemmän ja useammin sen tuoksusta kuin mausta. Olin jo lapsena kiinnostunut rommista kiitos merimiestarinoiden, jotka olivat lapsuuden suosikkejani. Aarresaari, Korallisaari, Sinbad merenkulkija ja Arabella, merirosvontytär kuuluivat suosikkeihini. Haaveilin meriseikkailuista, vapaudesta ja vaaroista kotipihalle pystyttämässäni teltassa, jossa asustin lämpiminä kesinä. Tuumailin usein voisiko minusta tulla isona muumipapan kaltainen seikkailija ja majakasta tai laivasta kotini. Mummoni ystävällisesti ruokki mielikuvistustani tarjoamalla toisinaan rommikakkua iltapäiväkahvilla ja kertomalla omista seikkailuistaan kaukaisiin maihin kun olin mummolassa hoidossa. Tarinoita, jotka jälkeenpäin ajatellen eivät varmaan aina olleet aivan totta, saati lapselle soveliaita. Rommikakulla maustetut jännittävät "tosielämän" tuhannen ja yhdenyön tarinat pitivät yllä kiinnostustani ja opin yhdistämään rommin tuoksun tarinankerrontaan, seikkailuihin, kauppalaivoihin ja merimiehiin.

Luulen, että olisi mahdollista löytää toinen vanilja-rommi-ajopuu -akselin tuoksu korvaamaan menetystä, mutta Vanillen uskomattoman kaunis tunnelma ja rakenne tekevät siitä ainutlaatuisen. Vaikka tuoksu ainesosiltaan kuulostaa melkoiselta pommilta, se kelluu iholla yllättävän kevyenä. Tuntuu kuin tuuli toisi tuoksun kauempaa. Tuoksun kehittyessä rommin, vaniljan ja kuivan puun rinnalle nousee vahva, mutta yllättävän miellyttävä nahka. Vanille on melkeinpä ensimmäisiä tuoksuja, jossa nahka ei minua häiritse vaan tuo tuoksuun positiivisen, tässä tapauksessa hieman animalistisen, lisän. Kuten suurin osa L'Artisanin tuoksuista, myös Vanille viihtyy hyvin lähellä ihoa, mutta kestää hentona kuiskauksena jopa seuraavaan päivään. Tuoksun tunnistettavimpien nuottien välissä kiemurteleva savu ja palaneen käry tummentavat tuoksun yleisvaikutelmaa. Välillä taas kuivatut hedelmät ja tupakanlehdet tekevät siitä niin makean, että tahmeus tuntuu sormenpäissä asti. Vanille on luonteeltaan kauniin epätasapainoinen, hiomaton timantti. Sen kehitys iholla tuntuu vaihtelevan erityisen paljon ilmanalan ja iholle laitetun määrän mukaan. Epävakaus tekee tuoksusta vainoavan unenomaisen. Vanillea tekee mieli kokeilla aina uudelleen ihan vain tarkistaakseen vieläkö jokin nuotti on paikoillaan vai kuivitteliko sen vain siihen. Toisinaan osaset eivät tunnu loksahtavan ollenkaan paikoilleen, tuoksu muuttuu likaiseksi ja epäreiluksi. Piirre, joka tuntuu olevan Duchafourin teoksille tyypillinen. Vanille ei ole välttämättä kovin luokseen kutsuva perinteisessä mielessä. Enimmäkseen säästän Vanillen omaan seuraani ja nautin paheestani yksityisesti, mutta jokin sen viinanhuuruisessa olemuksessa herättää halun jakaa tuoksu iholta iholle.

Olen ikionnellinen siitä, että sain varapulloni turvallisesti kotiin matkaltaan ja vielä rankalla kädellä alennettuun hintaan. Hetki sitten hehkuttaessani alennusmyyntilöytöjäni unohdin mainita, että alennusmyyntiaikaan tuoksujen suhteen kannattaa kiinnittää vähän huomiota siihen, mitä alelaarissa on tarjolla. Lempituoksusi löytyminen alekorista ei välttämättä ole universumin palkinto hyvistä teoistasi, vaan saattaa olla merkki tuoksun poistumisesta markkinoilta, reformuloinnista tai lempeimmillään pullon muotoilun vaihdoksesta. Ironista kyllä tuoksuja myyvät puljut haluavat hylätyt tuotteet mahdollisimman nopeasti ja vähin äänin pois hyllyistään viemästä tilaa uutuuksilta ja myyvät niitä usein alennuksella. Vain jotta joku voisi sitten myydä niitä härskiin ylihintaan netissä. Kausituoksut ja tiettyjen talojen tuotokset ovat lähes joka sesonki alennuksessa sen tarkoittamatta vielä mitään. Jos halvennuksessa näkyy kuitenkin alennuskoreissa epätyypillisiä, omanarvonsa tuntevien perinteikkäiden talojen kuten Chanelin, Diorin tai Guerlainin tuoksuja, tekisin kyllä pikaisesti taustatyötä. Muista kaupungeista en tiedä, mutta ainakaan omassani suurin osa kosmetiikkamyyjistä ei ole osannut kertoa, onko jokin tuoksu alennuksessa siksi, että poistuu heidän valikoimastaan vai onko se poistumassa maailmankaikkeudesta. Tuoksujen reformulointi ja poistuminen tuotannosta ovatkin täysin mystisiä asioita, joista ei paljon etukäteen huudella. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, mistä tiedon saisi suhteellisen ajoissa. Olen vain ymmärtänyt, että elämme tällä hetkellä vaarallisia aikoja erityisesti reformulointien suhteen, sillä säädökset pakkausmerkinnöistä ja joidenkin parfyymiteollisuudessa käytettävien ainesosien pitoisuuksista kosmetiikassa ovat muutumassa. En ole tutustunut aiheeseen vielä sen vaatimalla paatoksella, mutta ilmeisesti vääntö lopullisista päätöksistä on vielä kesken. Jos suosikkejani joutuu pölkylle tätä tahtia, joudun varaamaan kylmäkellarista yhden hyllyn varapulloilleni. Onneksi minulla on myös joitakin niin yleismiellyttäviä ja kaupallisia suosikkeja, että kaiken mahdollisen hyödyn irtikiskomiseksi ne tulevat saamaan vielä monta sisäsiittoista jälkeläistä ennen kuin esivanhemmat tullaan lopettamaan. Myönnän, katkeruutta ilmassa. En ole ennen menettänyt näin pian ja yllättäen tuoksusuosikkiani. Suren kertakäyttökulttuurin leviämistä jokaiselle mahdolliselle alalle. Tuskin enää tullaan näkemään Shalimarin ja Chanelin "Vitosen" kaltaisia tervaskantoja, jotka eivät vain kuole pois (vaikka joku jo varmaan niin toivoisikin). Olen väsynyt ja onneton. Taidan ottaa rommipulloni ja vetäytyä hetkeksi suremaan menetystäni sen kanssa.

Hyvä sisko ja paha sisko, alkuvuoden liljakaksikko

Uusi vuosi, mutta melko pitkälti vanhat kujeet ainakin uudenvuodenlupausten suhteen, sillä vietin vuodenvaihteessa hääpäivää. Mietin jo etukäteen vaihtoehtoja tuoksuksi, joka juhlistaisi päivää ja josta myös mieheni pitäisi. Ehkä tuoksu, jota käytin ensimmäisillä trefeillämme (Lovely) tai joka minulla sattui olemaan kun hän kosi (Jeanne Lanvin), ensimmäinen jonka olen saanut mieheltäni lahjaksi (Versense) vai kenties jotain täysin uutta. Itse hääpäivästä ei jäänyt minkäänlaista tuoksumuistoa, koska vietin sen keuhkokuumen rajamailla. Budjettisyistä en ollut hankkinut häitä varten omaa tuoksua, joten senkin suhteen pohdinta täytyi aloittaa alusta. Lopulta mieheni tuli tietämättään valinneeksi tuoksun tämän vuoden hääpäiväksi. Sain häneltä kukkakimpun, jonka päätähtenä komeili valkoinen lilja, kukka jolla hän on muulloinkin minua hemmotellut. Olin sopivasti juuri lahjonut itseäni Guerlainin viimekesäisellä Aqua Allegorian jäsenellä Lys Soleialla (Thierry Wasser, 2012), joten pulma ratkesi keväisen lilja-tuoksun hyväksi.

Kokeilin Lys Soleiaa ensimmäisen kerran kesähelteillä, jolloin se ei tuntunut sopivan iholleni ollenkaan. Lilja ei ole tuoksuissa osanen josta en vaan voisi saada tarpeekseni, mutta jotain liljan tuoksuista kokoelmassani on aina ollut. Lilja on symboliikaltaan mielenkiintoinen ja vastakohtia täynnä. Samaan aikaan melko yleinen puutarhakukka ja eksoottinen kaunotar, kestävä arkinen maljakkokukka ja juhlakimppujen näyttävä kuningatar. Se sopii yhtä hyvin iloiseen perhejuhlaan morsiamen käteen kuin haudalle laskettavaksi. Liljaa löytyy useita eri lajikkeita, mikä tekee tuoksuun liittyvistä assosiaatioista vaihtelevia. Joillekin lilja voi olla räväkkä ja seksikäs makuuhuonetuoksu, kun taas toisille puhtaan viaton, vakava ja vähän pikkuvanha. Liljan kanssa voi kulkea koko päivän erilaisissa tunnelmissa. Se saa mielen joustavaksi ja ajatuksen kulkemaan. Siksi tykkään pitää kotona saatavilla jotain liljaista. Oikeastaan hyvin harvoin se on ollut hajuvesi, tavallisimmin minulla on ollut varastossani liljalta tuoksuvaa voidetta tai huonetuoksua.

Harvinaista kyllä, tällä hetkellä kokoelmaani kuuluu kaksi liljaa, joiden erilaisita persoonista pääsen nauttimaan. Olin miettinyt jonkinaikaa Penhaligon'sin Lily & Spicen (Mathilde Bijaoui, 2006) hankintaa kun sen tuotanto lopetettiin. Vaikka lopulta sain sen, aloin laiskasti etsiä myös helpommin saatavilla olevaa liljaa ja tartuin Lys Soleiaan uudelleen. Ja se tuoksuikin talvella täysin erilaiselta. Kesällä se tuntui liian makealta ja vaikka se ei olekaan vetinen tuoksu, jotain maatuvan lumpeen oloista siinä tuntui ihollani olevan. Kokeilu taisi jäädä yhteen kertaan. Vihreämpi ja raikkaampi Lily & Spice tuntui luontevammalta valinnalta kesäkuumalla. Lily & Spice on kilpasiskoaan huomattavasti kevyempi yhden kukan oodi ja säilyy iholla melko muuttumattomana kääntyen loppua kohden hieman voimakkaammin märän maan puoleen. Mausteisuus ei omalla ihollani nouse kovin voimakkaasti esiin, mutta pientä karheutta muuten niin viileään tuoksuun pippuri ja kevyt kuiskaus sahramia tuovat. Liljassa on tosin luonnostaankin ärhäkkä mausteinen vivahde, joten mausteiden lisääminen sen kylkeen tekee tuoksusta vain enemmän oikeaa liljaa muistuttavan. Lys Soleia ottaa sen sijaan lämpimämmän ja täyteläisemmän suunnan. Se on alkuun huumaavan voimakas. Liljaa säestää tuoksulle eksoottisen tunnun antava ylang ylang ja ripaus tuberosaa. Tuoksun lähes kermainen viettelevä tuoksu antaa ymmärtää, että kyseessä on täysin eri rotuinen lilja kuin pohjoisessa kasvava tosikko sisarensa. Tuoksussa on sanottu olevan rantaloman ja aurinkovoiteen tunnelmaa. Aurinkovoidetta en tunnusta, mutta kuumia öitä rantalomakohteissa voisin hyvinkin viettää. Lys Soleia on kaunisteltu muotokuva täydellisimmästä mainosliljasta eksoottisen kaunottaren korvan takana, kun taas Lily & Spice voisi yhtä hyvin olla se oman puutarhan kitukasvuinen yksilö. Vieläkään en laittaisi Lys Soleiaa kesän lämmittämälle iholle, mutta talven kevätpuoliskolle se tuo kaivattua auringonpaistetta ja jättää silti tilaa hengittää. Jos lilja olisi supersuosikkini, tässä olisivat "hyvä sisko" ja "paha sisko", joiden kanssa pärjäisi läpi vuoden missä tahansa mielialassa ja ilmastossa. Hääpäiväksi paha sisko oli oikein onnistunut valinta...

Tällä hetkellä elän seesteistä vaihetta molempien siskosten kanssa nauttien niiden erilaisista persoonista. Kaksikko on onnistunut nostamaan minut tunnelmaltaan raskaampien ja täyteläisten gourmandien syleilystä takaisin valon puolelle. Olen oikeastaan tykästynyt tähän viileään kaunottareen ja saatan hyvinkin kiinnittää siihen jatkossa enemmän huomiota kukkaistuoksuja testatessa. Ilo myös Lys Soleian kanssa voi kuitenkin olla lyhytaikainen. Jo nyt viidakosta on alkanut kuulua huolestuttavia ääniä. Olen huono seuraamaan tuoksumaailman uutisia, joten tieto käyttämieni tuoksujen lopettamisesta saavuttaa minut yleensä siinä vaiheessa kun kaikki muutkin sen jo tietävät ja ovat jo varanneet omaa suosikkiaan riittävästi loppuelämäkseen. Tämä tietää yleensä paniikkia ja tarpeettoman suuren hinnan pulittamista tuoksusta. Lily & Spicea sain onneksi vielä jopa ovh:ta edullisemmin yhden pullon ja sen täytyy nyt riittää. Lys Soleian suhteen olen kuitenkin valmiustilassa, sillä Aqua Allegoria -sarja on tuulinen paikka mille tahansa tuoksulle. Sarjaan lanseerataan vauhdilla uutta ja suunnilleen yhtä nopeasti tuoksut saavat kenkää seuraavan vuoden uutuuksien tieltä. Etukäteen niitä ei mainita limited editioneiksi, mutta toistaiseksi vain muutama tuoksu on saanut pysyvän paikan. Kaikista lanseeratuista vain osa on koskaan päätynyt Suomen markkinoille, joten sarjan laajuus ja luonne voivat olla monille mysteerejä. Alunperin sarja oli tarkoitettu Guerlainin edullisemmaksi ja kevyemmäksi osaksi, joka saattaisi houkuttaa asiakkaaksi nuorempaa talon tuhdimpien tuoksujen traumatisoimaa väkeä. Aqua Allegorian tuoksuilla on maine laadukkaina, yksinkertaisina, kevyinä, raikkaina ja joskus jopa kokeellisina kukkais-yrtti tuoksuina. Ne ovat olleet myös muihin hajuvesiin verrattuna edulliusempia, mutta ainakin Suomen markkinoilla raja on vähitellen hämärtynyt. Ymmärtääkseni Lys Soleia on menestynyt hyvin ja sitä on kiitelty onnistuneena vetona viimeisimpien vuosien Guerlaineihin verrattuna. Vaikuttaisi olevan siis toivoa, että tuoksu näkisi vielä ainakin seuraavan kevätsesongin. En kuitenkaan tuudittaudu liikaa lintukotooni ja harkitsen vakavasti jo nyt varapullon hankintaa. Voi olla, että muuten saan vuoden päästä etsiä jälleen uutta liljaa kokoelmaani.

Miltä tuoksun keväällä...

Rakas Joulupukki, olen ollut tänä vuonna tosi kiltti...

Ihana ja talvinen joulu on vietetty ja olin ollut riittävän kiltti tuoksuviin lahjoihin. Paketista paljastui mieheni toivottama Oscar de la Rentan Live in Love, johon ihastuin viime keväänä. Tuoksulla on omat puutteensa, mutta valkoisessa kukkakimpussa, pienen kasviravinnepussin kera sellofaaniin käärittynä, on jotain viehättävää. Se on muotokuva, joka täydentää kokoelmaani, mutta jota olisin tuskin tullut itse hankkineeksi.

Joulun ollessa jo lähes ohi, on aika lahjoa itseä ja valmistautua tulevaan tuoksuvaan vuoteen. Mikä olisikaan parempaa kuin pimeimmän talven keskellä miettiä jo hieman hankintoja kevättalvea varten, tuoksuja ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden alle. Oikeastaan huvittaa jokavuotinen marina joulun kaupallistumisesta, kun todellinen kulutushulluus tuntuu alkavan vasta alennusmyynneissä joulun jälkeen.

Tuoksutalojen omat alennusmyynnit ovat nopealle tuoksujen etsijälle aarreaitta, jos alennuksessa olevat tuoksut sattuvat osumaan juuri omaan makuun sopiviksi. Toisinaan voi löytää myös pölyistä pyyhittyjä, tuotannosta poistuneita yksilöitä tai varhaisempaa versiota vanhasta suosikista, juuri sellaisena kuin sen muistaa. Olin jo lähes unohtanut koko ale-ajan, kun sähköpostiin alkoi kolahdella mainoksia. Päädyin hipelöimään virtuaalisesti mm. Lushin kylpytuotteita, Penhaligon'sin yhden kukan oodeja, jotka ovat suloisia päältä ja omalaatuisia sisältä sekä L'Artisan Parfumeurin ilmavia ja runollisia tuoksuja, jotka ovat parhaimmillaan maisemareittejä kaukaisiin maihin.

Lopulta tilaukseen lähti mm. kolmen minipullon pakkaus miehelleni, joka pahaa aavistamattomana tuli pyytäneeksi, että etsisin hänelle uuden tuoksun. Eipä tiennyt millaiseen suohon tuli itsensä laulaneeksi, tätä tullaan käyttämään perusteluna vielä monessa hankinnassa... Sain myös vihdoin pistettyä tilaukseen Vanille Absolumentin, jonka tilaamisen kanssa olen kiristellyt hampaita jo jonkin aikaa huokaillen ja ikävöiden. Listalle pääsi myös kesäinen tee-tuoksu Thé pour un Été, jolle olen lämmennyt hyvin hitaasti kahden samplen ja yhden dekantin verran kuluneen vuoden aikana. Totesin olevan helpompaa antautua ja katsoa kunnolla voisiko meillä olla yhteistä tulevaisuutta kuin jatkaa kuluttavassa on-off -suhteessa. Penhaligon's tarjosi tällä kertaa voittajan kevään kielo-kisaan Lily of the Valley -tuoksulla. Etsin jo viime keväänä hyvää kielotuoksua, joka ei tuoksuisi puhdistusaineelle tai muuttuisi kitkeräksi iholla. Ehdin jo asettua Diorin Diorissimoon, joka ei kuitenkaan ollut aivan täydellinen, ainakaan nykyisessä muodossaan, jossa tuoksun ensihetket iholla tuntuivat kitkeriltä. Onneksi satuin löytämään vihreämmän Lily of the Valleyn ennen hintavaa virhehankintaa.

Olin mielestäni jo valmis tältä alekaudelta ja leijailin jossain euforian ja morkkiksen välimaastossa, kun sähköpostiin kolahti vielä hajuvesinäytteitä kaupittelevan Surrender to Chancen alennuskoodi. Niin, mitäs siellä testailulistalla vielä olikaan....