Syksyn viimeisiä hetkiä: Burning Leaves

Syksyn viimeiset hetket olen viettänyt jälleen tuoksumaailmaa köyhdyttäneessä flunssassa, joka jatkui viikkokausia. Tuoksujen käytöstä en ole varsinaisesti tuokkoisenakaan luopunut. Rakkaisiin tuoksuihin pukeutuminen lohduttaa, vaikka niitä ei itse haistaisikaan. Tieto päivän tyylin ja tunneilmaston lähtöasetusten säätämisestä riittää. Kun henki alkoi vihdoin kulkea, ensilumi oli jo satanut ja syksyn viimehetket menetetty. Silti onnistuin vielä saavuttamaan lyhyen syksyisen rakastumisen ennen joulun makeita ja mausteisia tuoksuja. Aiemmin jumiuduin paljon pidemmiksi ajoiksi samaan tuoksuun, mutta vähitellen olen alkanut elää tuoksujeni kanssa voimakkaammin säiden ja vuodenaikojen mukaan päivän fiiliksen lisäksi, mikä tekee maustani entistä ailahtelevamman. En ole koskaan aiemmin joutunut syömään sanojani yhtä monen testaamani tuoksun kanssa, muutaman kuukauden päästä ensitestauksesta, kuin viimeisen vuoden aikana. Erityisesti kesäksi lanseeratut makeat kukkaistuoksut ovat yllättäen tuntuneet huomattavasti raikkaammilta ja miellyttävämmiltä kylmässä ilmastossa, kuin kevään muutenkin tuoksurikkaassa ympäristössä. Yleisesti olen huomannut talven olevan tuoksuille lempeämpi ympäristö. Luonnon tuoksut eivät kilpaile hajuveden kanssa, eikä kostea ilma takerru roikkumaan nuotteihin. Talvi on tuoksujen tyhjiö, jonka hiljaisuuteen voi vaivatta lisätä mitä tahansa.

Illusion syksyisestä haravatalkoo- tai puusauna+naku-uinti -päivästä tarjosi CB I hate perfumen Burning Leaves (Christopher Brosius, 2005). Kostean palavan puun ja vaahteranlehtien tuoksu on muiden I hate perfumen tuoksujen tapaan hyvin simppeli ja iholla lähes muuttumaton. Ei monimutkaisia nyansseja tai seikkailua tuoksuavaruudessa, vain täydellistä mielenhiljaisuutta ja terapiaa muutamalla hauskalla syysmuistolla höystettynä. Köllöttelyä lehtikasan kosteassa sylissä tai jännittävää tarhatädin vaanimista piilossa lehtien alla. Burning Leavesin savuisuus on lempeä ja makea, hitaasti palavien kosteiden vaahteranlehtien tuoksu. Lehtien karamellisoitumisen voi haistaa iholta. Harrastan enää harvoin mökkeilyä ja muuta eräjormailua, mutta niihin liittyvät tuoksut ovat lähellä sydäntä ja lapissa vietetyt lapsuuden lomat hyvässä tallessa muistin sopukoissa. Moni saattaisi sanoa, ettei koskaan haluaisi tarkoituksella tuoksua samalta kuin nuotioillan jälkeen savun hajun pesiydyttyä hiuksiin ja vaatteisiin. Minä jättäisin useimmiten suosiolla sen nuotiolla kökkimisen muille ja ottaisin pelkän tuoksun! Suorastaan suren sitä kun retkeilyviikonlopun vaatteet ja hiukset on väistämättä joskus pestävä.

Olen täysin rakastunut tuoksujen takana olevan Christopher Brosiuksen suosimaan vesipohjaan ja täysin varma, että suuri osa talon tuoksujen kauneudesta piilee juuri siinä. Tuoksu säilyy iholla ehkä vähemmän aikaa kuin tavallinen, mutta minulle riittävästi. Vesipohjan ansiosta tuoksut ovat kevyitä ja mahdollistavat hieman kyseenalaisistakin tuoksuista nauttimisen melko yksityisesti ilman muiden kummeksuvia katseita. Burning Leavesin kohdalla esimerkiksi mieheni ei täysin ymmärtänyt kylmäsavustetun vaimonsa ihanuutta In the Libraryn ja Black Marchin kokiessa samanlaisen kohtalon. Lisäksi tulen aika huonosti toimeen tavanomaisten alkoholipohjaisten hajuvesien ensikäryjen kanssa. Ne pilaavat usein nautinnon ensinuoteista, ja niiden vuoksi monet tuhdit vintage-hajuvedet ovat hyvin kaukana mukavuusalueeni rajapinnasta, vaikka kovasti haluaisin tehdä tuttavuutta historian suurnimien kanssa. Onnekseni aika on minunlaisilleni tuoksujen ystäville suotuisa. Jos olisin syntynyt viime vuosisadan alussa, olisin ollut mieltymysteni kanssa vaikeuksissa.

Tuoksuva syksyni oli tänä vuonna lyhyt, mutta sitäkin rakkaampi. Liian nopeasti aikaikkuna on sulkeutumassa, eikä Burning Leaves kutsu minua enää aamuisin yhtä intensiivisesti.  Haluaisin kovasti lisätä sen kokoelmaani, mutta luulen kaipaavani sen seuraa uudelleen vasta kevättalvella/keväällä hiihtoretkellä laavun suojissa paistettujen retkieväiden aikaan. Voi olla, että hankinta jää odottamaan parempaa aikaa mielitekojeni lipuessa väliaikaisesti muualle. Ensimmäiset joulukukat ja leipomukset ovat saapuneet matalaan majaamme ja on aika siirtyä nauttimaan vuoden otollisimmasta gourmandien nauttimisajasta. Tänä vuonna toivon joulupukilta lahjaksi toimivaa hajuaistia, ettei jouluakin tarvitsisi viettää pikakelauksella joskus ystävänpäivän tienoilla.

Just Breathe

Aina välillä huomaa ajautuneensa elämässä liian stressaavaan tilanteeseen, jolle ei tunnu näkyvän minkäänlaista loppua. Kun yksi asia on käsitelty loppuun, stressi vain muuttaa muotoaan. On opiskeluja ja töitä, asuntolainaa ja perhehuolia. Valmistuminen häämöttää eikä ole minkäänlaista tietoa mitä töitä tekee edes ensi viikolla. Jatkuvasti tuntuu olevan niin kiire, ettei kaksi vapaapäivää enää riitäkään edellisestä viikosta toipumiseen.

Kun vihdoin jäin toivottavasti lyhyelle kesälomalle/työttömäksi opiskelijaksi ilman tuloja, huomasin etten jaksanut ensimmäisellä lomaviikolla edes laittaa ruokaa. Halusin vain nukkua pitkiä päiväunia, lukea vähän jotain hömppäkirjaa ja nukkua lisää. Sen onneksi teinkin ja nyt toisella lomaviikolla kaikki alkaa näyttää jo paremmalta (ja osaan jo sanoa työttömyyttä lomaksi). Näistä lähtökohdista nousi tarve löytää tuoksu jota nuuhkaisemalla pääsisin välillä edes hetkeksi jonnekin muualle kun stressi meinaa voittaa minut kesken päivän.

Kuva

Olin jo aikaisemmin talvella tilannut CB I Hate Perfumen Memory of Kindness ja Just Breathe -tuoksuista samplet ennakoiden tämänkaltaista heikkoa hetkeä. Tuoksujen kehittäjän Christopher Brosiuksen tarinan mukaan Memory of Kindness on luotu muistuttamaan häntä tädistään, lempeimmästä tuntemastaan ihmisestä, ja tämän kasvimaasta jossa kasvoi tomaatteja. Pelkäsin tuoksun muistuttavan liikaa kasvisliemikuutiota, mutta se olikin hyvin raikas tuoreen tomaattipensaan tuoksu. Tuoksu on lempeä ja rauhoittava. Siinä ei ole tippaakaan kitkeryyttä ja sopii hyvin myös iholla käytettäväksi, mikä ei ole aina itsestään selvää tämän herran tuoksuille. En ole koskaan itse viljellyt vihanneksia, mutta toivoisin hyötypuutarhan tuoksuvan tältä. En ehkä rakastunut täysin ensi nuuhkaisulla, mutta se teki tehtävänsä. Voisin helposti ajan kanssa kasvaa siihen kiinni.

Kuva

Just Breathe on aika eri tyyppinen rauhoittava tuoksu. Sen tarkoitus olisi kuvauksen mukaan koota ajatukset ja viedä mielikuvamatkalle buddhalaiseen temppeliin bambun, teen, seetrin ja suitsukkeen voimin. Odotin tuoksun olevan hyvin vihreä ja raikas, mutta suitsuke tekeekin siitä melko makean. Suitsukkeesta huolimatta en sanoisi tuoksua kovin itämaiseksi, puu ja tee pitävät sen raikkaana. Iholla pidempään ollessa se muuttuu hyvin saippuaiseksi ja alkaa muistuttaa melko paljon Clean Fragrancea. Jostain syystä saippuaisista tuoksuista tulee minulle merellinen fiilis. Mutta sekin käy tarkoitukseen. Ja meri on minulle joka tapauksessa myös mielikuvissa lähempi matkakohde kuin temppeli.

Kuva

Rauhoittumiseen Jo Malonen Wild Bluebell on yksi luottotuoksuistani. Se on viileän nihkeä ja vetisen makea kukkaistuoksu. Jasmiini ei aina ole suosikkilistani ykkösenä, mutta tässä sekin sulautuu miellyttävän viileäksi osaksi kevyttä kokonaisuutta. Wild Bluebellia on kuvattu alkukevään raikkaaksi tuoksuksi, mutta itse olen kokenut sen lohduttavaksi erityisesti myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä kun on vielä lunta. Tuoksu on niin viileä ja sinisävyinen, etten löydä siitä mitään aurinkoista ja iloista. Parhaiten se on sopinut melankoliassa kierimiseen ja nukahtamisen avuksi täydenkuun aikaan tai liian kiireisen iltavuoron jälkeen. Tuoksu muistuttaa minua hieman Moschinon Toujours Glamourin alkutuoksusta ennen kun manteli ehtii potkaista kunnolla.

Kuva

I hate perfume

Sain jo jokin aika sitten paketin, joka sisälsi CB I hate perfumen näytteitä. Pitkän ja tuskaisen flunssan aikana en uskaltanut noita arvokkaita pullosia edes avata ja tuhlata nerokasta tuoksua vajavaiseen hajuaistiini. Kun nyt vihdoin olen varma että nenäni on varmasti terässä, pääsivät ensimmäisenä kokeiluun In the Library ja seuraavana päivänä Russian Caravan Tea. Molemmat jo ajatuksena hyvin houkuttelevia. Kuten joku on ehkä jo edellisistä kirjoitteluistani huomannut, olen ehdottoman ihastunut ajatukseen tuoksumaisemista ja latasin siksi näihin kahteen lähes eeppiset odotukset.

Silti lähestulkoon säikähdin haistaessani ranteesta In the Librarya. Se tosiaan haisee niin autenttisesti tunkkaiselta kirjalta kuin vain mitenkään voi olla mahdollista. Tuoksusta pystyy erittelemään nahkakannet, vanhan paperin ja puun, savun sekä vaniljan ja myskin imelän tuoksun. Sitä vain mietin, miten hitossa kirjojen välissä lymyävä pöly on saatu litkuun mukaan. Puuterinen pöly on niin voimakkaasti mukana, että saa minut aivastelemaan koko päivän tuoksun osuessa nenään. Ei siis kovin käytännöllinen tuoksu. Harkitsen kyllä kovasti muutaman lempikirjani "vanhentamista" laittamalla muutaman tipan tuoksua kansien väliin. Olen sanaton.

Russian Caravan Tea ei ollut aivan yhtä mieltä mullistava kokemus, mutta huomattavasti käytännöllisempi. Suuri tunnemyllerrys jäi kokematta varmaan siksi etten oikein osannut odottaa paljon muuta kuin teetä jollakin makeutusaineella höystettynä. Sen sain. Mustan teen kumppanina löytyy bergamotti, savu sekä hienoinen hunajan vivahde, joka saattaa olla myös mielikuvitukseni lisäys. Tuoksu on kokemuksena hyvin miellyttävä, vaikka kaipaisin sen olevan hieman vahvempi teen ja savun osalta. Toisaalta käytettävyys voisi kärsiä. Erityisesti syksyllä ja talvella voisin kuvitella jo pelkän tuoksun lämmittävän yhtä tehokkaasti kuin kuuma teemukillinen peiton uumenissa. Tämä palaa varmasti iholle kunhan syksyyn päästään, voisin hyvin mielelläni harkita tuoksua myös hankintalistalle.

Molemmat tuoksut sopivat oikein hyvin iholla käytettäväksi sekä naiselle että miehelle. Vahvat assosiaatiot eivät tosin ole kaikkien mieleen kuten sain todeta. Muutamat ystävät eivät oikein ymmärtäneet pölyisten kirjojen ihanuutta ja sain osakseni "kumpikohan meistä oikein on hullu" -tyyppisiä pohdiskelevia katseita. Eräs ystävä myös myönsi aikoneensa kysyä, missä homeisessa arkistossa olen päiväni viettänyt, mutta ei ollut kehdannut kommentoida tuoksuani ennen kuin otin sen itse puheeksi. Minulta tuoksut luonut Cristopher Brosius saa kuitenkin suuret kiitokset. Vaikka tuoksuja ei iholla tulisi koskaan käytettyä, ne sopivat mainiosti tunnelman viritykseen ja mielikuvamatkailuun. Erityistä plussaa tuoksut saavat vesipohjastaan, jota alkuun epäilin tuoksun kestävyyden kannalta. Ainakin iholla testaamani tuoksut säilyivät riittävän pitkään eikä pistävä viinan käry käynyt nenään ensimmäisenä. Pullossa säilymisestä en sitten tiedä. Vuodenaika on ajanut hieman ohitse tämän kaksikon suhteen, mutta onneksi testaamatta on vielä ihanan raikkaalta kuulostava Gathering Apples.