maanantai 23. huhtikuuta 2012

Iltapäivän tee-hetki

Taannoinen Russian Caravan Tean haistelu jätti jälkeensä vastustamattoman mieliteon teehen ja muistinkin kätköistäni löytyvän vielä joitakin tee-henkisiä sampleja, joita olin aiemmin vain pikaisesti nuuhkaissut. L´Artisanin Thé Pour un Été:n (Olivia Giacobetti) näyte ei ihastuttanut minua välittömästi. Mainoslauseet lupailivat kesäistä ja raikasta jääteetä. Sitä en oikein olisi tuoksusta hoksannut, mutta ne jotka pitävät jasmiiniteestään vahvana ja ilman lisukkeita, saattavat löytää tästä uuden ystävän. Minulle tunnelma oli enemmänkin tunkkainen, hieman liian pitkään hautunut ja kitkerän makuinen. Luultavasti asialla on jotain tekemistä sen kanssa etten ole koskaan oikein ymmärtänyt sisäisesti nautittunakaan jasmiiniteen erinomaisuutta. Voi myös olla, että tuulensuunta ja vuodenaika ovat tälle tuoksulle juuri nyt väärät. En käyttäisi tuoksua nyt kun kaipaan jotain raikasta ja makeaa, mutta en ole valmis sitä hylkäämäänkään. Tuoksu on tasapainoinen, miellyttävä ja lämmin, mutta jättää silti kylmäksi. Luulen etten muutaman päivän päästä enää muista miltä se tuoksuu. Silti jää vähän sellainen olo, että minulta jäi nyt tajuamatta jotain. Ehkä asetan samplen hellästi takaisin pöytälaatikkoon ja palaan sen äärelle syksyllä kun marraskuun viimaa ei taltuteta enää millään kahdesti teepussilla dipatulla laihalla liemellä.

















The Pour Un Ete L Artisan Parfumeur for women
Kuva: Fragrantica


Atelje Colognen Oolang Infini (Jérome Epinette) puolestaan, siinä vasta keväinen ja iloinen tee! Tuoksu siirtyy välittömästi ranteeltani ostoslistalle kulkematta harkintavaiheen kautta. Erikoista miten maku- ja hajuaisti voivat joskus kaivata eri asioita, koska en ikinä laita teeheni sokeria, mutta Oolang Infini on kuitenkin hyvin sokerinen ja rakastuin siihen heti. Kokonaisuutena tuoksu on hyvin puhdaspiirteinen ja kevyt, hyvin helppo teetuoksualoittelijalle ja sille joka haluaa teensä laimeana ja mielellään sokerin kanssa. Keveys tosin lähentelee jo vesimäisyyttä, joten auttaa jos on edes hieman siihen suuntaan kallellaan tuoksujen maailmassa. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole, koska minäkään en tavallisesti niistä niin suuresti välitä. Tästä tulee luultavasti kesätuoksuni. Olo Oolangin kanssa on mukavan viileä, ajatuksissani kävelen mukavan tuulenvireen saattelemana rantakalliolla helteisenä päivänä. Tähän tuoksuun uskallan turvautua kuumana kesäpäivänä, mutta sen lempeä makeus voisi lohduttaa myös kuulaan viileänä talviaamuna. Parhaiten tuoksussa tulevat esille bergamotti, oolang tee ja neroli. Tällä kertaa edes jasmiini ei häiritse vaan sulautuu tuoksuun hyppäämättä silmille. Omassa nenässäni nuottilistasta löytyvät nahka ja savu vilahtavat sydäntuoksussa vain häviävän hetken ennen kuin koko tuoksu häipyy iholta kokonaan. Ainoana huonona puolena on, että tuoksu todella on kuin iltapäivän teehetki, muutaman tunnin kuluttua tuoksusta ei ole enää mitään jäljellä, mutta onneksi hetken voi nauttia aina uudelleen.



Oolang Infini Atelier Cologne  for women and men
Kuva: Fragrantica


























4 kommenttia:

  1. !!! Rakastan oolong-teetä, ja piru vie tuo Atelier Colognen varsio houkuttelee valtavasti! Kuten Giacobettikin. Diagnoosi: kesätuoksupuutostila.

    VastaaPoista
  2. :D Oli kieltämättä pitkästä aikaa oikein onneellisuutta lisäävä tuoksu. Harvoin rakastun näin päätäpahkaa.

    VastaaPoista
  3. Minusta Thé pour un Etéssä on vaihe, joka on jopa hieman liian makea ;) Tuoksu on minusta myös hivenen gininhuuruinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin ollakin. Kuten arvelinkin, en oikein muista :D

      Poista