Vanille Absolument

Satuinko juuri mainitsemaan jotain lopetusuhan alla olevista suosikeistani? Ilmeisesti minulla ei ole karman kanssa puntit tasan, sillä näyttää siltä, että saan alkaa etsiä myös uutta vanilja -suosikkia. Joskin tällä kertaa kuulin asiasta ajoissa ja hankin varapulloja. Nyt pölkylle on joutunut L'Artisanin Vanille Absolument (Bertrand Duchafour, 2009), entiseltä nimeltään Havana Vanille. Menetys tuli täysin shokkina ja ilman ennakkovaroitusta, sillä kyseessä on vielä nuori tuoksu. Ikäväkseni olen löytänyt sen myöhään, vasta viime syksynä. Mutta kiintymys oli ensinuuhkaisulta pohjaton ja sielua särkevä. Tuoksun löytäminen vei minulta liian pitkään negatiivisten ennakko-odotusteni vuoksi. Vanilja ei ole minun nuottini ja vaikka siedän sitä tuoksuissa pieninä annoksina, saa tuoksu jonka nimessä se jo esiintyy puistatuksen kulkemaan läpi kehon. Lopulta taisin saada Vanillen jonkin toisen tuoksun kylkiäisenä ja testasin vastahakoisesti.

Vanillen ensinuotit ovat täynnä vaniljan ja rommin kiihkeää tanssia, joka saa pään humisemaan. Vanilja ei esiinny tuoksussa tyypillisen makeana, vaan kuivan mausteisena ja raakana. Se muistuttaa enemmän vaniljaa luonnollisimmassa olomuodossaan, mustana tahnana, joka paljastuu kuivahtaneen vaniljanpalon sisältä. Vaniljalla maustettuun rommiin sekoittuu kuivaa puuta ja kevyt häivähdys palanutta sokeria, mikä rakentaa tehokkaasti mielikuvaa ylivuotavista rommitynnyreistä. Rommilla on sydämessäni aivan erityinen mielikuvistusta kiihottava paikka. Harvoin tapaa tuoksua, joka onnistuu painelemaan hermopäätteitä yhtä tehokkaasti. Edes teininä en onnistunut koskaan vetämään övereitä rommin kanssa, vaikka muut suosikit tähän kaatuivatkin. Tosin nykyään nautin huomattavasti enemmän ja useammin sen tuoksusta kuin mausta. Olin jo lapsena kiinnostunut rommista kiitos merimiestarinoiden, jotka olivat lapsuuden suosikkejani. Aarresaari, Korallisaari, Sinbad merenkulkija ja Arabella, merirosvontytär kuuluivat suosikkeihini. Haaveilin meriseikkailuista, vapaudesta ja vaaroista kotipihalle pystyttämässäni teltassa, jossa asustin lämpiminä kesinä. Tuumailin usein voisiko minusta tulla isona muumipapan kaltainen seikkailija ja majakasta tai laivasta kotini. Mummoni ystävällisesti ruokki mielikuvistustani tarjoamalla toisinaan rommikakkua iltapäiväkahvilla ja kertomalla omista seikkailuistaan kaukaisiin maihin kun olin mummolassa hoidossa. Tarinoita, jotka jälkeenpäin ajatellen eivät varmaan aina olleet aivan totta, saati lapselle soveliaita. Rommikakulla maustetut jännittävät "tosielämän" tuhannen ja yhdenyön tarinat pitivät yllä kiinnostustani ja opin yhdistämään rommin tuoksun tarinankerrontaan, seikkailuihin, kauppalaivoihin ja merimiehiin.

Luulen, että olisi mahdollista löytää toinen vanilja-rommi-ajopuu -akselin tuoksu korvaamaan menetystä, mutta Vanillen uskomattoman kaunis tunnelma ja rakenne tekevät siitä ainutlaatuisen. Vaikka tuoksu ainesosiltaan kuulostaa melkoiselta pommilta, se kelluu iholla yllättävän kevyenä. Tuntuu kuin tuuli toisi tuoksun kauempaa. Tuoksun kehittyessä rommin, vaniljan ja kuivan puun rinnalle nousee vahva, mutta yllättävän miellyttävä nahka. Vanille on melkeinpä ensimmäisiä tuoksuja, jossa nahka ei minua häiritse vaan tuo tuoksuun positiivisen, tässä tapauksessa hieman animalistisen, lisän. Kuten suurin osa L'Artisanin tuoksuista, myös Vanille viihtyy hyvin lähellä ihoa, mutta kestää hentona kuiskauksena jopa seuraavaan päivään. Tuoksun tunnistettavimpien nuottien välissä kiemurteleva savu ja palaneen käry tummentavat tuoksun yleisvaikutelmaa. Välillä taas kuivatut hedelmät ja tupakanlehdet tekevät siitä niin makean, että tahmeus tuntuu sormenpäissä asti. Vanille on luonteeltaan kauniin epätasapainoinen, hiomaton timantti. Sen kehitys iholla tuntuu vaihtelevan erityisen paljon ilmanalan ja iholle laitetun määrän mukaan. Epävakaus tekee tuoksusta vainoavan unenomaisen. Vanillea tekee mieli kokeilla aina uudelleen ihan vain tarkistaakseen vieläkö jokin nuotti on paikoillaan vai kuivitteliko sen vain siihen. Toisinaan osaset eivät tunnu loksahtavan ollenkaan paikoilleen, tuoksu muuttuu likaiseksi ja epäreiluksi. Piirre, joka tuntuu olevan Duchafourin teoksille tyypillinen. Vanille ei ole välttämättä kovin luokseen kutsuva perinteisessä mielessä. Enimmäkseen säästän Vanillen omaan seuraani ja nautin paheestani yksityisesti, mutta jokin sen viinanhuuruisessa olemuksessa herättää halun jakaa tuoksu iholta iholle.

Olen ikionnellinen siitä, että sain varapulloni turvallisesti kotiin matkaltaan ja vielä rankalla kädellä alennettuun hintaan. Hetki sitten hehkuttaessani alennusmyyntilöytöjäni unohdin mainita, että alennusmyyntiaikaan tuoksujen suhteen kannattaa kiinnittää vähän huomiota siihen, mitä alelaarissa on tarjolla. Lempituoksusi löytyminen alekorista ei välttämättä ole universumin palkinto hyvistä teoistasi, vaan saattaa olla merkki tuoksun poistumisesta markkinoilta, reformuloinnista tai lempeimmillään pullon muotoilun vaihdoksesta. Ironista kyllä tuoksuja myyvät puljut haluavat hylätyt tuotteet mahdollisimman nopeasti ja vähin äänin pois hyllyistään viemästä tilaa uutuuksilta ja myyvät niitä usein alennuksella. Vain jotta joku voisi sitten myydä niitä härskiin ylihintaan netissä. Kausituoksut ja tiettyjen talojen tuotokset ovat lähes joka sesonki alennuksessa sen tarkoittamatta vielä mitään. Jos halvennuksessa näkyy kuitenkin alennuskoreissa epätyypillisiä, omanarvonsa tuntevien perinteikkäiden talojen kuten Chanelin, Diorin tai Guerlainin tuoksuja, tekisin kyllä pikaisesti taustatyötä. Muista kaupungeista en tiedä, mutta ainakaan omassani suurin osa kosmetiikkamyyjistä ei ole osannut kertoa, onko jokin tuoksu alennuksessa siksi, että poistuu heidän valikoimastaan vai onko se poistumassa maailmankaikkeudesta. Tuoksujen reformulointi ja poistuminen tuotannosta ovatkin täysin mystisiä asioita, joista ei paljon etukäteen huudella. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, mistä tiedon saisi suhteellisen ajoissa. Olen vain ymmärtänyt, että elämme tällä hetkellä vaarallisia aikoja erityisesti reformulointien suhteen, sillä säädökset pakkausmerkinnöistä ja joidenkin parfyymiteollisuudessa käytettävien ainesosien pitoisuuksista kosmetiikassa ovat muutumassa. En ole tutustunut aiheeseen vielä sen vaatimalla paatoksella, mutta ilmeisesti vääntö lopullisista päätöksistä on vielä kesken. Jos suosikkejani joutuu pölkylle tätä tahtia, joudun varaamaan kylmäkellarista yhden hyllyn varapulloilleni. Onneksi minulla on myös joitakin niin yleismiellyttäviä ja kaupallisia suosikkeja, että kaiken mahdollisen hyödyn irtikiskomiseksi ne tulevat saamaan vielä monta sisäsiittoista jälkeläistä ennen kuin esivanhemmat tullaan lopettamaan. Myönnän, katkeruutta ilmassa. En ole ennen menettänyt näin pian ja yllättäen tuoksusuosikkiani. Suren kertakäyttökulttuurin leviämistä jokaiselle mahdolliselle alalle. Tuskin enää tullaan näkemään Shalimarin ja Chanelin "Vitosen" kaltaisia tervaskantoja, jotka eivät vain kuole pois (vaikka joku jo varmaan niin toivoisikin). Olen väsynyt ja onneton. Taidan ottaa rommipulloni ja vetäytyä hetkeksi suremaan menetystäni sen kanssa.

Hyvä sisko ja paha sisko, alkuvuoden liljakaksikko

Uusi vuosi, mutta melko pitkälti vanhat kujeet ainakin uudenvuodenlupausten suhteen, sillä vietin vuodenvaihteessa hääpäivää. Mietin jo etukäteen vaihtoehtoja tuoksuksi, joka juhlistaisi päivää ja josta myös mieheni pitäisi. Ehkä tuoksu, jota käytin ensimmäisillä trefeillämme (Lovely) tai joka minulla sattui olemaan kun hän kosi (Jeanne Lanvin), ensimmäinen jonka olen saanut mieheltäni lahjaksi (Versense) vai kenties jotain täysin uutta. Itse hääpäivästä ei jäänyt minkäänlaista tuoksumuistoa, koska vietin sen keuhkokuumen rajamailla. Budjettisyistä en ollut hankkinut häitä varten omaa tuoksua, joten senkin suhteen pohdinta täytyi aloittaa alusta. Lopulta mieheni tuli tietämättään valinneeksi tuoksun tämän vuoden hääpäiväksi. Sain häneltä kukkakimpun, jonka päätähtenä komeili valkoinen lilja, kukka jolla hän on muulloinkin minua hemmotellut. Olin sopivasti juuri lahjonut itseäni Guerlainin viimekesäisellä Aqua Allegorian jäsenellä Lys Soleialla (Thierry Wasser, 2012), joten pulma ratkesi keväisen lilja-tuoksun hyväksi.

Kokeilin Lys Soleiaa ensimmäisen kerran kesähelteillä, jolloin se ei tuntunut sopivan iholleni ollenkaan. Lilja ei ole tuoksuissa osanen josta en vaan voisi saada tarpeekseni, mutta jotain liljan tuoksuista kokoelmassani on aina ollut. Lilja on symboliikaltaan mielenkiintoinen ja vastakohtia täynnä. Samaan aikaan melko yleinen puutarhakukka ja eksoottinen kaunotar, kestävä arkinen maljakkokukka ja juhlakimppujen näyttävä kuningatar. Se sopii yhtä hyvin iloiseen perhejuhlaan morsiamen käteen kuin haudalle laskettavaksi. Liljaa löytyy useita eri lajikkeita, mikä tekee tuoksuun liittyvistä assosiaatioista vaihtelevia. Joillekin lilja voi olla räväkkä ja seksikäs makuuhuonetuoksu, kun taas toisille puhtaan viaton, vakava ja vähän pikkuvanha. Liljan kanssa voi kulkea koko päivän erilaisissa tunnelmissa. Se saa mielen joustavaksi ja ajatuksen kulkemaan. Siksi tykkään pitää kotona saatavilla jotain liljaista. Oikeastaan hyvin harvoin se on ollut hajuvesi, tavallisimmin minulla on ollut varastossani liljalta tuoksuvaa voidetta tai huonetuoksua.

Harvinaista kyllä, tällä hetkellä kokoelmaani kuuluu kaksi liljaa, joiden erilaisita persoonista pääsen nauttimaan. Olin miettinyt jonkinaikaa Penhaligon'sin Lily & Spicen (Mathilde Bijaoui, 2006) hankintaa kun sen tuotanto lopetettiin. Vaikka lopulta sain sen, aloin laiskasti etsiä myös helpommin saatavilla olevaa liljaa ja tartuin Lys Soleiaan uudelleen. Ja se tuoksuikin talvella täysin erilaiselta. Kesällä se tuntui liian makealta ja vaikka se ei olekaan vetinen tuoksu, jotain maatuvan lumpeen oloista siinä tuntui ihollani olevan. Kokeilu taisi jäädä yhteen kertaan. Vihreämpi ja raikkaampi Lily & Spice tuntui luontevammalta valinnalta kesäkuumalla. Lily & Spice on kilpasiskoaan huomattavasti kevyempi yhden kukan oodi ja säilyy iholla melko muuttumattomana kääntyen loppua kohden hieman voimakkaammin märän maan puoleen. Mausteisuus ei omalla ihollani nouse kovin voimakkaasti esiin, mutta pientä karheutta muuten niin viileään tuoksuun pippuri ja kevyt kuiskaus sahramia tuovat. Liljassa on tosin luonnostaankin ärhäkkä mausteinen vivahde, joten mausteiden lisääminen sen kylkeen tekee tuoksusta vain enemmän oikeaa liljaa muistuttavan. Lys Soleia ottaa sen sijaan lämpimämmän ja täyteläisemmän suunnan. Se on alkuun huumaavan voimakas. Liljaa säestää tuoksulle eksoottisen tunnun antava ylang ylang ja ripaus tuberosaa. Tuoksun lähes kermainen viettelevä tuoksu antaa ymmärtää, että kyseessä on täysin eri rotuinen lilja kuin pohjoisessa kasvava tosikko sisarensa. Tuoksussa on sanottu olevan rantaloman ja aurinkovoiteen tunnelmaa. Aurinkovoidetta en tunnusta, mutta kuumia öitä rantalomakohteissa voisin hyvinkin viettää. Lys Soleia on kaunisteltu muotokuva täydellisimmästä mainosliljasta eksoottisen kaunottaren korvan takana, kun taas Lily & Spice voisi yhtä hyvin olla se oman puutarhan kitukasvuinen yksilö. Vieläkään en laittaisi Lys Soleiaa kesän lämmittämälle iholle, mutta talven kevätpuoliskolle se tuo kaivattua auringonpaistetta ja jättää silti tilaa hengittää. Jos lilja olisi supersuosikkini, tässä olisivat "hyvä sisko" ja "paha sisko", joiden kanssa pärjäisi läpi vuoden missä tahansa mielialassa ja ilmastossa. Hääpäiväksi paha sisko oli oikein onnistunut valinta...

Tällä hetkellä elän seesteistä vaihetta molempien siskosten kanssa nauttien niiden erilaisista persoonista. Kaksikko on onnistunut nostamaan minut tunnelmaltaan raskaampien ja täyteläisten gourmandien syleilystä takaisin valon puolelle. Olen oikeastaan tykästynyt tähän viileään kaunottareen ja saatan hyvinkin kiinnittää siihen jatkossa enemmän huomiota kukkaistuoksuja testatessa. Ilo myös Lys Soleian kanssa voi kuitenkin olla lyhytaikainen. Jo nyt viidakosta on alkanut kuulua huolestuttavia ääniä. Olen huono seuraamaan tuoksumaailman uutisia, joten tieto käyttämieni tuoksujen lopettamisesta saavuttaa minut yleensä siinä vaiheessa kun kaikki muutkin sen jo tietävät ja ovat jo varanneet omaa suosikkiaan riittävästi loppuelämäkseen. Tämä tietää yleensä paniikkia ja tarpeettoman suuren hinnan pulittamista tuoksusta. Lily & Spicea sain onneksi vielä jopa ovh:ta edullisemmin yhden pullon ja sen täytyy nyt riittää. Lys Soleian suhteen olen kuitenkin valmiustilassa, sillä Aqua Allegoria -sarja on tuulinen paikka mille tahansa tuoksulle. Sarjaan lanseerataan vauhdilla uutta ja suunnilleen yhtä nopeasti tuoksut saavat kenkää seuraavan vuoden uutuuksien tieltä. Etukäteen niitä ei mainita limited editioneiksi, mutta toistaiseksi vain muutama tuoksu on saanut pysyvän paikan. Kaikista lanseeratuista vain osa on koskaan päätynyt Suomen markkinoille, joten sarjan laajuus ja luonne voivat olla monille mysteerejä. Alunperin sarja oli tarkoitettu Guerlainin edullisemmaksi ja kevyemmäksi osaksi, joka saattaisi houkuttaa asiakkaaksi nuorempaa talon tuhdimpien tuoksujen traumatisoimaa väkeä. Aqua Allegorian tuoksuilla on maine laadukkaina, yksinkertaisina, kevyinä, raikkaina ja joskus jopa kokeellisina kukkais-yrtti tuoksuina. Ne ovat olleet myös muihin hajuvesiin verrattuna edulliusempia, mutta ainakin Suomen markkinoilla raja on vähitellen hämärtynyt. Ymmärtääkseni Lys Soleia on menestynyt hyvin ja sitä on kiitelty onnistuneena vetona viimeisimpien vuosien Guerlaineihin verrattuna. Vaikuttaisi olevan siis toivoa, että tuoksu näkisi vielä ainakin seuraavan kevätsesongin. En kuitenkaan tuudittaudu liikaa lintukotooni ja harkitsen vakavasti jo nyt varapullon hankintaa. Voi olla, että muuten saan vuoden päästä etsiä jälleen uutta liljaa kokoelmaani.

Miltä tuoksun keväällä...

Rakas Joulupukki, olen ollut tänä vuonna tosi kiltti...

Ihana ja talvinen joulu on vietetty ja olin ollut riittävän kiltti tuoksuviin lahjoihin. Paketista paljastui mieheni toivottama Oscar de la Rentan Live in Love, johon ihastuin viime keväänä. Tuoksulla on omat puutteensa, mutta valkoisessa kukkakimpussa, pienen kasviravinnepussin kera sellofaaniin käärittynä, on jotain viehättävää. Se on muotokuva, joka täydentää kokoelmaani, mutta jota olisin tuskin tullut itse hankkineeksi.

Joulun ollessa jo lähes ohi, on aika lahjoa itseä ja valmistautua tulevaan tuoksuvaan vuoteen. Mikä olisikaan parempaa kuin pimeimmän talven keskellä miettiä jo hieman hankintoja kevättalvea varten, tuoksuja ensimmäisten lämmittävien auringonsäteiden alle. Oikeastaan huvittaa jokavuotinen marina joulun kaupallistumisesta, kun todellinen kulutushulluus tuntuu alkavan vasta alennusmyynneissä joulun jälkeen.

Tuoksutalojen omat alennusmyynnit ovat nopealle tuoksujen etsijälle aarreaitta, jos alennuksessa olevat tuoksut sattuvat osumaan juuri omaan makuun sopiviksi. Toisinaan voi löytää myös pölyistä pyyhittyjä, tuotannosta poistuneita yksilöitä tai varhaisempaa versiota vanhasta suosikista, juuri sellaisena kuin sen muistaa. Olin jo lähes unohtanut koko ale-ajan, kun sähköpostiin alkoi kolahdella mainoksia. Päädyin hipelöimään virtuaalisesti mm. Lushin kylpytuotteita, Penhaligon'sin yhden kukan oodeja, jotka ovat suloisia päältä ja omalaatuisia sisältä sekä L'Artisan Parfumeurin ilmavia ja runollisia tuoksuja, jotka ovat parhaimmillaan maisemareittejä kaukaisiin maihin.

Lopulta tilaukseen lähti mm. kolmen minipullon pakkaus miehelleni, joka pahaa aavistamattomana tuli pyytäneeksi, että etsisin hänelle uuden tuoksun. Eipä tiennyt millaiseen suohon tuli itsensä laulaneeksi, tätä tullaan käyttämään perusteluna vielä monessa hankinnassa... Sain myös vihdoin pistettyä tilaukseen Vanille Absolumentin, jonka tilaamisen kanssa olen kiristellyt hampaita jo jonkin aikaa huokaillen ja ikävöiden. Listalle pääsi myös kesäinen tee-tuoksu Thé pour un Été, jolle olen lämmennyt hyvin hitaasti kahden samplen ja yhden dekantin verran kuluneen vuoden aikana. Totesin olevan helpompaa antautua ja katsoa kunnolla voisiko meillä olla yhteistä tulevaisuutta kuin jatkaa kuluttavassa on-off -suhteessa. Penhaligon's tarjosi tällä kertaa voittajan kevään kielo-kisaan Lily of the Valley -tuoksulla. Etsin jo viime keväänä hyvää kielotuoksua, joka ei tuoksuisi puhdistusaineelle tai muuttuisi kitkeräksi iholla. Ehdin jo asettua Diorin Diorissimoon, joka ei kuitenkaan ollut aivan täydellinen, ainakaan nykyisessä muodossaan, jossa tuoksun ensihetket iholla tuntuivat kitkeriltä. Onneksi satuin löytämään vihreämmän Lily of the Valleyn ennen hintavaa virhehankintaa.

Olin mielestäni jo valmis tältä alekaudelta ja leijailin jossain euforian ja morkkiksen välimaastossa, kun sähköpostiin kolahti vielä hajuvesinäytteitä kaupittelevan Surrender to Chancen alennuskoodi. Niin, mitäs siellä testailulistalla vielä olikaan....

Epäkirsikkaa, makeaa ja mausteista joulua

Onneksi flunssa on mennyt menojaan ja olen parin viimeisen viikon aikana päässyt nauttimaan talven tuoksuvimmasta juhlasta rauhassa. Joulu on minulle erityisesti makeiden mausteiden ja leivonnan aikaa, joten haju- ja makuaistiani ovat hellineet suunnilleen samat asiat. Tänä vuonna kirsikka sekä tuoreena että säilöttynä ja esanssisena on noussut uudeksi supersuosikiksi. Kirsikkahimo tuoksujen suhteen alkoi oikeastaan jo alkusyksyllä osuttuani yksiin muutaman kirsikkaa, erityisesti esanssista sellaista, muistuttavan tuoksun kanssa. Kesällä minua helli Lempickan Fleur Defendue ja syksyn aikana Viktor&Rolfin Spicebomb (Olivier Polge, 2012), joka on noussut uudeksi hupaisaksi ja helpoksi suosikiksi. Vaikka nuottilista ei kirsikkaa sisälläkään, ensinuuhkaisulta mieleeni nousee Dr. Pepper tai muu kirsikkakola. Kyseessä ei siis ole tuoreen kirsikkainen tuoksu, vaan kirsikkaa jäljittelevän aromivahventeen tahmea tuntu. Spicebomb kehittyy iholla miellyttävästi, alun esanssisen kirsikan rinnalla tuoksuu mukavasti sekoitus lempeää kanelia ja muita mausteita. Jos tuoksun kehittyminen jäisi siihen, se saattaisi alkaa nyppiä ja muuttua kitkeräksi. Ajan kanssa pippurisuus ja tupakka nousevat enemmän esille pehmentäen yleisvaikutelmaa. Aistin häivähdyksen nahkaa ja lakatun oloista puuta jossain pohjalla. Nahka ei kuitenkaan nouse esille riittävästi ollakseen tuoksulle eduksi tai haitaksi. Nahka on minulle vaikea monesta syystä lähes kaikissa olomuodoissaan, joten olen sen läsnäolon vaatimattomuudesta erityisen iloinen. Spicebombia on verrattu L'Occitanen Eau des Bauxiin ja Tom Fordin Tobacco Vanilleen. Ehkä niiden välillä voisi ajatella olevan jonkinlaista serkusyhteyttä, mutta sokko-ostoja en alkaisi parin yhteiseksi tunnistettavan nuotin perusteella tehdä. Tuoksut ovat tunnelmaltaan riittävän erilaiset. Tobacco Vanilleen verrattuna Spicebomb jää kirpeäksi ja Eau des baux on siihen verrattuna savuisempi. Molemmat ovat huomattavasti vaniljaisempia ja Eau des Bauxin suhteen on jollakulla saattanut mennä pullassa kanelit ja kardemummat sekaisin, mikä voisi selittää samankaltaisuuden tuntua.

Tavallaan pidän Spicebombia Loverdosen henkisenä veljenä kokoelmassani. Ne ovat tunnelmaltaan samalla tavalla vinksahtaneita ja keinotekoisia, mutta naiivissa olemuksessaan vastustamattomia. Spicebomb on humoristinen ja kujeileva miehille suunnatuksi tuoksuksi ja voisin kuvitella sen vetoavan samaan kohderyhmään Loverdosen kanssa. Todennäköisesti nämä kaksi joko hullaantuisivat toisiinsa ensisilmäyksellä tai selvittelisivät välejään äänekkäästi yökerhon hämärässä ympärillä olijoiden ajatellessa heidän ansaitsevan toisensa. Spicebomb ei sinänsä ole erityisen mausteinen tai tajunnan räjäyttävä, kuten nimi antaa ymmärtää, mutta lempeän mausteisuuden ja hyväntahtoisuuden alta löytyy pieni häirikkö. Buddhalaista mielenrauhaa tuskin kukaan odotti, mutta mikäli muistan ensitapaamisemme oikein, on se tasapainoisempi ja helpommin lähestyttävä kuin hieman skitsahtanut isoveljensä, Antidote (Alienor Massenet ja Pierre Wargnye, 2006), jolla tuntui olevan useampi persoonallisuus ja harhanäkyjä. Spicebomb on markkinoitu miesten tuoksuksi ja siksi tulin tyrkyttäneeksi sitä myös siipalleni, mutta pidin siitä huomattavasti enemmän omalla ihollani. Mieheni iholla se tuntui menettävän osan puoleensavetävästä esanssimakeudestaan. Tuoksu saattaa olla perinteisiä "miesten tuoksuja" käyttävälle vähän pulmallinen karkkisuutensa vuoksi. Voisin kuvitella siitä saavan silti herkemmin positiivista kuin negatiivista palautetta.

Kuva

Pullosta mainittakoon, että se on saanut "käsikranaatti" -muotoilunsa ansiosta huvittavan paljon negatiivista huomiota ollakseen tuoksun säilytysastia. En vaivaudu siis sanomaan siitä muuta kuin, jos tuoksun pullolla olisi minulle merkitystä, siirtyisin harrastamaan lasitaidetta enkä olisi hankkinut tätä hyllyyni. Absoluuttisen kauneuden näkökulmasta maustepommi ei ole mikään suuri ilo silmälle kokoelmassani, mutta hellyttävässä humoristisuudessaan hyvinkin viehättävä. Ehkä sotaleikkien kuvitellaan vetoavan miehiin myös hajusteiden muotoilussa. Lapsellinen puoleni kannustaa suuresti kaikkeen mahdolliseen ihmismielen ilahduttamiseen ja pyrkimykseen aiheuttaa mauttomia assosiaatioita sekä markkinoinnin että pakkausten suunnittelun keinoin. Turha ehkä mainitakaan Etat Libre d`Orangen ja Blood Conceptin olevan tällä saralla voittamattomia suosikkejani.

Kirsikka-kookoskakku jouluksi

Syksyn aikana kirsikkaiset tuoksuni ovat herättäneet yllättävän voimakkaita kulinaristisia mielitekoja, varsinkin silloin kun en pystynyt haistamaan. Ennätysmäärä on kulunut mm. kirsikkateetä, jugurttia, toffeeta ja kolaa. Ilmeisesti ateria voi toimia myös tuoksun korvikkeena, mutta on ehkä suositeltavampaa nauttia mieliteoistaan toisin päin. Nyt on kuitenkin aika siirtyä viettämään jouluaattoa ja ruokkimaan kirsikkahimoa kirsikkaisella joulukakullani sekä Nez à Nezin rönsyilevillä ja laiskaa olotilaa jumaloivilla kirsikkavivahteisilla tuoksuilla. Todennäköisesti palaan niiden tiimoilta kirsikkaan ja muihin suussasulaviin herkkuihin vielä bloginkin puolella. Pidän peukkuja, että myös tuleva tutustumiseni Alice&Peterin suloisiin kuppikakku-tuoksuihin olisi raportoimisen arvoinen kunhan posti saattaa ne luokseni. Toivottavasti jokaista kilttiä muistetaan mieluisilla tuoksuvilla paketeilla.


Tuoksuvaa joulua kaikille!

Syksyn viimeisiä hetkiä: Burning Leaves

Syksyn viimeiset hetket olen viettänyt jälleen tuoksumaailmaa köyhdyttäneessä flunssassa, joka jatkui viikkokausia. Tuoksujen käytöstä en ole varsinaisesti tuokkoisenakaan luopunut. Rakkaisiin tuoksuihin pukeutuminen lohduttaa, vaikka niitä ei itse haistaisikaan. Tieto päivän tyylin ja tunneilmaston lähtöasetusten säätämisestä riittää. Kun henki alkoi vihdoin kulkea, ensilumi oli jo satanut ja syksyn viimehetket menetetty. Silti onnistuin vielä saavuttamaan lyhyen syksyisen rakastumisen ennen joulun makeita ja mausteisia tuoksuja. Aiemmin jumiuduin paljon pidemmiksi ajoiksi samaan tuoksuun, mutta vähitellen olen alkanut elää tuoksujeni kanssa voimakkaammin säiden ja vuodenaikojen mukaan päivän fiiliksen lisäksi, mikä tekee maustani entistä ailahtelevamman. En ole koskaan aiemmin joutunut syömään sanojani yhtä monen testaamani tuoksun kanssa, muutaman kuukauden päästä ensitestauksesta, kuin viimeisen vuoden aikana. Erityisesti kesäksi lanseeratut makeat kukkaistuoksut ovat yllättäen tuntuneet huomattavasti raikkaammilta ja miellyttävämmiltä kylmässä ilmastossa, kuin kevään muutenkin tuoksurikkaassa ympäristössä. Yleisesti olen huomannut talven olevan tuoksuille lempeämpi ympäristö. Luonnon tuoksut eivät kilpaile hajuveden kanssa, eikä kostea ilma takerru roikkumaan nuotteihin. Talvi on tuoksujen tyhjiö, jonka hiljaisuuteen voi vaivatta lisätä mitä tahansa.

Illusion syksyisestä haravatalkoo- tai puusauna+naku-uinti -päivästä tarjosi CB I hate perfumen Burning Leaves (Christopher Brosius, 2005). Kostean palavan puun ja vaahteranlehtien tuoksu on muiden I hate perfumen tuoksujen tapaan hyvin simppeli ja iholla lähes muuttumaton. Ei monimutkaisia nyansseja tai seikkailua tuoksuavaruudessa, vain täydellistä mielenhiljaisuutta ja terapiaa muutamalla hauskalla syysmuistolla höystettynä. Köllöttelyä lehtikasan kosteassa sylissä tai jännittävää tarhatädin vaanimista piilossa lehtien alla. Burning Leavesin savuisuus on lempeä ja makea, hitaasti palavien kosteiden vaahteranlehtien tuoksu. Lehtien karamellisoitumisen voi haistaa iholta. Harrastan enää harvoin mökkeilyä ja muuta eräjormailua, mutta niihin liittyvät tuoksut ovat lähellä sydäntä ja lapissa vietetyt lapsuuden lomat hyvässä tallessa muistin sopukoissa. Moni saattaisi sanoa, ettei koskaan haluaisi tarkoituksella tuoksua samalta kuin nuotioillan jälkeen savun hajun pesiydyttyä hiuksiin ja vaatteisiin. Minä jättäisin useimmiten suosiolla sen nuotiolla kökkimisen muille ja ottaisin pelkän tuoksun! Suorastaan suren sitä kun retkeilyviikonlopun vaatteet ja hiukset on väistämättä joskus pestävä.

Olen täysin rakastunut tuoksujen takana olevan Christopher Brosiuksen suosimaan vesipohjaan ja täysin varma, että suuri osa talon tuoksujen kauneudesta piilee juuri siinä. Tuoksu säilyy iholla ehkä vähemmän aikaa kuin tavallinen, mutta minulle riittävästi. Vesipohjan ansiosta tuoksut ovat kevyitä ja mahdollistavat hieman kyseenalaisistakin tuoksuista nauttimisen melko yksityisesti ilman muiden kummeksuvia katseita. Burning Leavesin kohdalla esimerkiksi mieheni ei täysin ymmärtänyt kylmäsavustetun vaimonsa ihanuutta In the Libraryn ja Black Marchin kokiessa samanlaisen kohtalon. Lisäksi tulen aika huonosti toimeen tavanomaisten alkoholipohjaisten hajuvesien ensikäryjen kanssa. Ne pilaavat usein nautinnon ensinuoteista, ja niiden vuoksi monet tuhdit vintage-hajuvedet ovat hyvin kaukana mukavuusalueeni rajapinnasta, vaikka kovasti haluaisin tehdä tuttavuutta historian suurnimien kanssa. Onnekseni aika on minunlaisilleni tuoksujen ystäville suotuisa. Jos olisin syntynyt viime vuosisadan alussa, olisin ollut mieltymysteni kanssa vaikeuksissa.

Tuoksuva syksyni oli tänä vuonna lyhyt, mutta sitäkin rakkaampi. Liian nopeasti aikaikkuna on sulkeutumassa, eikä Burning Leaves kutsu minua enää aamuisin yhtä intensiivisesti.  Haluaisin kovasti lisätä sen kokoelmaani, mutta luulen kaipaavani sen seuraa uudelleen vasta kevättalvella/keväällä hiihtoretkellä laavun suojissa paistettujen retkieväiden aikaan. Voi olla, että hankinta jää odottamaan parempaa aikaa mielitekojeni lipuessa väliaikaisesti muualle. Ensimmäiset joulukukat ja leipomukset ovat saapuneet matalaan majaamme ja on aika siirtyä nauttimaan vuoden otollisimmasta gourmandien nauttimisajasta. Tänä vuonna toivon joulupukilta lahjaksi toimivaa hajuaistia, ettei jouluakin tarvitsisi viettää pikakelauksella joskus ystävänpäivän tienoilla.

Vuoden tapahtumia ja henkistä kasvua

Kuva

                                           
Talven tuoksu on tänään 1-vuotias! Vuoteen on mahtunut valtavan paljon kokemuksia ja tuoksuja, jotka haluan muistaa. Osa alkuvuoden tapahtumista on jo nyt muuntunut tuoksumuistoiksi. Esimerkiksi Versense muistuttaa ainoasta yksinasumisen ajanjaksosta elämässäni. Se jäi mieleen seikkailuna ja todellisena itseeni tutustumisen intensiivikurssina. Mielenkiintoisen sosiaalisen kokemuksen lisäksi tuoksu muistuttaa siitä valtavasta ikävästä ja helpotuksesta, kun mies palasikin maailman matkailultaan ehjin nahoin kotiin.

Kesä sisälsi paljon unelmointia, jännitystä ja haaveilua tulevasta. Tuoksujen suhteen testailin hurjalla vauhdilla kaikkea uutta. Haistelemistani näytteistä suunnilleen 1/4 oli täydellistä ajan tuhlausta, 1/4 ehkä ihan kelpoja tuoksuja jollekin muulle ja 1/4 tuoksuja, jotka sopivat minulle täydellisesti, mutta jättävät tunnetasolla kylmäksi tai innostus hiipuu uutuudenviehätyksen mukana. Viimeinen neljännes koostui pääosin tuoksuista, jotka jäivät jonkintasoiseen käyttöön. Aina hetki ei ollut sopiva tai jokin potki vastaan kunnes hyvin hitaasti lämpenin. Varsinaista rakkautta ensinuuhkaisulla tai pitkäikäistä sielunkumppanuutta tapaa todella harvoin. Luultavasti yhtä harvoin kuin ihmissuhteissa. Toisinaan rakkaussuhde tuoksuun on kiihkeä ja intensiivinen... pullon loppuun asti. Jokaisen täydellisenkin hajuveden loppuessa joutuu kohtaamaan sen ilkeän hetken kun kysyy itseltään, hankkisinko tätä vielä uuden pullon? Suurin osa suosikeistakaan ei lopulta läpäise tulikoetta. Näytteiden ja pikkupullojen kanssa kysymykseen on useimmiten helppo vastata, mutta toisinaan se on johtanut myös epämiellyttään sisäiseen vuoropuheluun minuudesta ja omien mielihalujen monimutkaisuudesta. Välillä ero on raastava, vaikka ratkaisu olisi oikea. Toisinaan suhde jakuu entistä intohimoisempana ehkä juuri siksi, että se on joutunut taistelemaan selviytyäkseen.

Kuva

On tuskin kovin suuri yllätys, että kesä jätti jälkeensä hyvin harvoja uusia suosikkeja. Koin nopeatahtisen näytteiden läpikäynnin työlääksi ja jäljelle jäi lähinnä väsymys. Testailu vei tuskastuttavan paljon aikaa ja ihotilaa tuoksuilta, jotka olen jo kokenut hyväksi. Suosikeille jäi kokoajan entistä vähemmän aikaa eikä kokemusten määrä korvannutkaan laatua. Harrastukseni oli hetken aikaa jopa kriisissä. Pohdin hartaasti, onko enemmän todella enemmän vai pärjäisikö tuoksujenkin kanssa vähemmällä. Lopulta kriisi ratkesi itsestään hidastamalla tahtia, nauttimalla, keskittymällä. Palasin nauttimaan tuoksuista kuin viiden ruokalajin illallisista McDonaldsin autokaistan sijaan. Hitaudesta tulikin hyve. Tavallisesti minulla kestää muutama päivä tuoksun testaamiseen ja siitä kirjoittamiseen, toisinaan ajatus selkiytyy vasta viikkojen testaamisen jälkeen. Varsinkin vainoavien, outojen, hyvien ja erittäin hyvien tuoksujen kanssa hitaus on auttanut erottamaan timantit helmistä. Kesän suosikeiksi, joiden kulutukselle ei loppua näy, jäivät kaikki kohtaamani lakritsit; makeat, vahvat, mausteiset ja raikkaat.

Tahtia hidastamalla syksyn aikana onkin löytynyt uusia suosikkeja jonoksi asti, ja nyt kun on taas aikaa kirjoittaa, sormet ja hajuaisti suorastaan syyhyävät. Viileiden ilmojen saapuessa maku on keikahtanut sielua lämmittävien mausteiden, gourmandien ja nahkojen suuntaan. Tuoksujen kanssa rauhoittumiseen yhdistyi myös rauhoittumista elämässä yleensä. Esimerkiksi ensimmäisen oman asunnon hankkiminen, mikä aiheutti aluksi yllättävän suurta ahdistusta ratkaisun pysyvyydestä. En muista edes naimisiinmenon tuntuneen yhtä elämää mullistavalta, vaikka päätöksen suuruus ja tunteellisuus ajoittain mykistivät ja saivat jähmettymään innon lisäksi kauhusta. En siis ilmeisesti ole enää lähdössä asumaan kommuuniin, au pairiksi tai kehitystyöhön Afrikkaan, ainakaan lähitulevaisuudessa. Mutta minulla on oma koti. Vähitellen ahdistus on muuttunut pysyvyyden kauneudeksi. Olen asettunut aloilleni. En enää odota ympäristönvaihdoksen tai pikaratkaisujen tuovan elämään mielenkiintoa ja onnea, nyt onni on tehtävä alusta asti itse. Välillä kauhistuttaa miten paljon on jo tapahtunut, ja silti suurimmat seikkailut ovat vielä edessäpäin. Olkoon ne myös tuoksuvia sellaisia.

Ehdottomasti seuraava taloprojektini

Vartaloöljyä ja laventelia, rakkaudella

Pyrin käyttämään tuoksuvaa kosmetiikkaa mahdollisimman harvoin, koska käytän hajuvettä melkein aina. Poikkeuksena ovat bodyshopin vartalovoiteet joihin välillä hairahdun ja kylpyvaahto. Weledan pieniä 10ml vartaloöljypullosia en pystynyt tällä kertaa vastustamaan ensimmäisten pakkasten iskettyä ihoon. Minulla on atopiaan taipuvainen kuiva iho, joka erityisesti talvella muuttuu kutiavaksi ja ärtyneeksi todella helposti. Sen vuoksi rakastan käyttää iholla öljyä pehmitykseen ja kosteuden sitomiseen joko yksikseen tai yhdistettynä kosteusvoiteeseen. Öljy on myös osa laittautumisrutiinejani, sillä olen havainnut sen toimivaksi tatuoinnin värin kirkastajaksi ja kosteuttajaksi ennen säärten esittelyä mekon helman alta.

Weledan öljyillä on myyntipuheiden mukaan myös kosmeettisia vaikutuksia. Koivua selluliittiin, ruusua elvyttämään ihoa, granaattiomenaa ikääntymisen merkkejä vastaan, laventelia rauhoittamaan ja sitrusta virkistämään. Luulen, että ainakin koivulla ja granaattiomenalla saisi lotrata hieman 10ml enemmän, jos haluaisi nähdä vaikutuksia. Toistaiseksi minulle riittää ihan vaan ihoa pehmittävä ja tuoksuilla mieltä hellivä vaikutus. Tuoksuvilla öljyillä on minuun erityinen mielialaa nostattava vaikutus ja iho tuntuu niiden jäljiltä mukavan raukealta. Öljy tuntuu aidommalta kuin voiteet ja lämmittää ihon lisäksi sielua tahmaisuudesta huolimatta. Myös tuoksut tuntuvat uppoavan öljyyn paremmin, voiteiden tuoksut tuntuvat usein keinotekoisemmilta. Ihon lisäksi tuoksuvat öljyt ovat pehmittäneet suhtautumistani laventeliin. En ole aikaisemmin ollut laventelin suuri ystävä, mutta vähitellen se on alkanut löytää paikkansa sydämessäni fiilisteltyäni laventeliöljyni kanssa iltaisin. Tuoksukynttilät ja pyykinpesuaineet ovat olleet laventelille huonoa mainosta ja aiheuttavat ainakin minulle helposti ikäviä siivousaineassosiaatioita aina haistaessani laventelin. Myös monille kukille, erityisesti valkoisille sekä sitrus-tuoksuille on käynyt samoin.  Arki on ympäröity niin monilla keinotekoisilla tuoksuilla, että välillä on vaikeaa tunnistaa jotain miellyttävää ja aitoa sen tullessa vastaan.

Jo ennen laventeliöljyä tietä tasoitti lakritsi-mielessä minulle suositeltu Brin de Reglisse (Jean-Claude Ellena, 2007), jossa lakritsin rinnalla tuoksuva laventeli oli välitön huokaus raitista ilmaa ja kävely auringossa kuivahtaneen yrttipellon laidassa. En varsinaisesti haista tuoksusta heinää, mutta se varmaan tekee tuoksuun kuivattujen yrttinippujen tunnun. Tuoksu nousi ensinuuhkaisulla yhdeksi syksyn suosikeistani. Puolikkaana miinuksena tuoksulle annan loppumetrien turhan palasaippuaisen tunnun, vaikka olen alkanut sietää jo sitäkin. Ilmeisesti kymmenen maistamiskertaa on hyödyllinen lapsuuden oppi myös tuoksujen suhteen. Nyt näyte on lähes lopussa ja painin pihiyteni kanssa. Tuoksu olisi ihana, mutta hyvin ellenamaisen kevyt ja lyhytkestoinen iholla hintaan nähden. Harmittelen usein Ellenan tuoksujen huonoa kestävyyttä, mutta ilmeisesti se on niiden raikkauden ja runollisen haurauden hinta. Tuoksu viihtyy aivan ihon pinnassa, mikä ei tavallisesti ole huono asia, mutta Brin de Reglissen kanssa tuoksun niin fantastiselta, että haluaisin ympärilläni olevienkin huomaavan sen.

Kuva

Paljon makeamman, mutta mieluisan laventeli-kokemuksen antoi myös Chloen Eau de Fleurs- sarjan Lavande (Domitille Berthier, 2010). Oikeastaan yllätyinkin vähän, koska Chloen tuoksut eivät ole kuuluneet suosikkeihini koskaan. Lavandessa iiris, myski ja bergamotti tekevät tuoksusta lempeän turvallisen ja raahaavat laventelin lähemmäs mukavuusalueeni rajaa. Tuoksun puinen pohja tukee laventelista sydäntä ja laventeli pysyy tuoksun tunnistettavimpana osana vaikkei olekaan äänekäs. Yhdistelmä on seesteinen ja rauhoittava, vaikka en vielä ole täysin päättänyt muistuttaako se toisinaan huuhteluainetta vai sikiääkö kuvitelma aikaisemmista laventelitraumoista. Laventeli osana kukkaistuoksua on minulle vaikea, koska haistan sen kitkeränä riitasointuna kun se on yhdistetty tyttömäisen hempeisiin söpöilykukkiin. Ehkä siksi minulle on jäänyt niin pitkäksi aikaa kuva laventelista kuivana vanhana akkana hapantamassa kaiken ilon. Lavandessa kukkakimpun muut osaset ovatkin enemmän vihreitä eikä kitkeryys tule esille. Lavande tuntuu laventelituoksuksi oikeastaan aika modernilta. Voisin harkita sitä kilpailijaksi sadepäivän iiristuoksuille. Laventeli-innossani yritin lopulta antaa uuden mahdollisuuden myös Jo Malonen Amber&Lavenderille, mutta sen kanssa tuli raja vastaan. Tarvitsen laventelini edelleen kiedottuna johonkin herkulliseen, tuttuun ja lempeään. Onneksi laventelituoksuja riittää, joten intoni saa vielä varmasti lisää uusia virikkeitä.