Perfume Noir

Hajuvesimaailmassa on tunnuttu olleen muutamana kuluneena vuonna synkissä tunnelmissa uutuusliemiä ideoidessa. Mahtavatko maailman apokalyptiset talousvirtaukset ja pelko luksustuotteiden kulutuksen vähenemisestä olla syynä, mutta ainakin jokapojan hajuvesiä tuottavat suuret talot ovat puskeneet markkinoille hämmästyttävän määrän yötä ja synkkyyttä palvovia tuoksuja. Jos mietitään viimeisen vuoden aikana tapahtuneita lanseerauksia, lista kasvaa jo pitkäksi. Bvlgari ehti avata pelin peräti kahdella Noir -tuoksulla, Jasmin Noir ja Mon Jasmin Noir, viime vuoden puolella. Kuin muistuttaakseen siitä, kuka leikin oikeastaan aloitti, tuli tämän vuoden puolella vielä Mon Jasmin Noir L´Eau. Loppuvuodesta 2011 mukaan liittyi Lancomen Tresor Midnight Rose, joka nosti muumioituneen tuoksun jälleen pinnalle 90-luvun kulta-ajoista. Kun joka naistenlehden hypetys alkoi laantua, naureskelin keväämmällä Armani Code Lunalle, jonka mainoskamppanjasta tuli mieleen lähinnä rahastuksen makuinen Twilight rip-off. Kun kesän aikana Givenchyn Dahlia Noir ilmeistyi kotikaupunkini vaatimattomaan valikoimaan samalle standille Chanelin Coco Noirin seuraamana, alkoi epäilys jo herätä. Loppukesästä öiden jo hämärtyessä spottasin vielä Agent Provocateurin lanseeraavan piakkoin Petale Noirinsa ja Lolita Lempicka kokonaisen trion Illusions Noires sarjassaan. Mikä on synkentänyt parfymöörien mielet? Julkkistuoksuilta on totuttu odottamaan jatkuvaa syntisen yön sanomaa, mutta vaikka keskiyöt ja kuutamot jätettäisiin sikseen, jäljelle jäävät Noiritkin ovat jo melkoinen yhteensattuma tai onnistunuttta teollisuusvakoilua. Jopa kuluneen vuoden pullot ovat samanlaisia keskenään.

Fragrantica

Fragrantica

Fragrantica

Lempickan trion ja Petale Noirin testausta saa vielä odottaa, mutta muut tuoksut eivät juuri vakuuttaneet Noir-luokassa. Loputkin Noirit aion päästä koeajamaan, koska niiden alkuperäisversioissa voisi olla ainesta viitekehykseen. Kyse voi olla omasta päähänpinttymästäni, mutta odottaisin noirilta minimissään edes hieman intensiivisyyttä, synkkyyttä ja intohimoa. Tästä valikoimasta suurin osa on lopulta aika kevyitä kukkaistuoksuja, eikä ainutkaan ole erityisen tuhdin tai riittoisan oloinen. Tai ehkä olen polttanut hajuaistini karrelle viime aikojen Serge Lutensin fiilistelyllä. Tai ehkä kevyydellä kosiskellaan suurempaa kohderyhmää. Code Luna on ainoa, jonka määrittelisin raskaamman sarjan tuoksuksi. Sekään ei vedä vertoja tuhdimmille mausteisille orientaaleille, mutta tässä valikoimassa muihin verrattuna siinä on kuitenkin yritystä selviytyä synkästä ja myrskyisästä yöstä. Midnight Rose ja Jasmin Noir  L`Essence putoavat keskenään samaan sarjaan semi-intensiivisten kukkais-mauste tuoksujen sarjassa. Molemmat tuntuvat aika vaivattomilta kukkaistuoksuilta. Jos voin hyvällä omalla tunnolla sanoa tuoksun sopivan myös toimistoon, se ei täytä omia vaatimuksiani Noirille. Minulle Noirin kuuluu olla jotain vaativampaa ja oman tilansa ottavaa. Mainitaan tässä vaiheessa, ettei minkään edellä mainitun tuoksun alkuperäisversiokaan kuulu suosikkeihini, joten en tunne niitä niin hyvin, että osasisin arvioida onko tuoksuissa jonkinlaista "noiria" esiäiteihinsä verrattuna. Mutta jos on, ei taida maksaa vaivaa tutustua jatkossakaan.

 

 

 

Fragrantica

Fragrantica

Chanelin Coco Noirin suhteen minulla oli suuremmat odotukset, koska kyseessä on kuitenkin Chanel, joka ei ole erityisen tunnettu höyhenen kevyiden tuoksujen talona. Jo tuoksun luonnehdinta "Coco Noir, a great nocturnal Baroque" antaa uskoa, että ollaan päästy lähemmäs itse aihetta. Tuoksun alku kuitenkin yllättää kevyellä hedelmäisyydellään, joka kestää iholla tuoksun elinkaaren loppumetreille asti. Tuoksun eduksi voi sanoa, että sen kehityskaari iholla on mukavan tasapainoinen ja looginen kuin auringonlasku. Alun kirkasta hedelmäisyyttä seuraa sydäntuoksussa esiin nouseva santelipuu, tonkapapu ja myski, joiden miellyttävässä seurassa saan viettää iltaa. Kun olen selvinnyt ensimmäisten viiden tunnin ohi Coco Noirin kanssa, alan tykästyä sen makean savuiseen jälkimakuun ja päästä lähemmäs oikeaa fiilistä. Menneisyydessä en ole löytänyt sopua Chanelin tuhtien tuoksujen kanssa, mutta tämä on ihan käytettävä tuoksu niillekin joita Chanel-pilvi pelottaa. Mutta, jos olisin erityisesti noiria vailla, lähtisin kartoittamaan vanhempaa tuotantoa.

Kuva

Givenchyn Dahlia Noir tuntui Chanelin rinnalla katu-uskottavimmalta vaihtoehdolta Noir-rintamalla jo viehättävän vanhanaikaisen artdeco -henkisen pullonsa ansiosta, mutta suurta synkkyyttä ja sielun tuskaa on vaikea tästäkään löytää. Tuoksu on lähinnä puuterinen, ajan kuluessa kehittyy mukavan makeaan suntaan ennen kuin hiipuu pois ennen kymppiuutisia. Tuoksun voi kuitenkin ottaa intiiminä kokemuksena, se viihtyy hyvin lähellä ihoa. Täydellinen kuutamokeikoille siis, ei paljasta stalkkerin läsnäoloa uhrille samantien. Chanelin ja Givenchyn eduksi kisassa voidaan laskea laadukkuus. Tuoksut asettuvat hyvin ihoon eivätkä tuoksu päälleliimatuilta tai pistäviltä kunhan Coco Noirin alun hedelmäpommista selviää.

 

Fragrantica

Päällimmäiseksi Noir-maratonistani jää välinpitämätön penseys sillä epämiellyttävällä tavalla. Tällä kertaa ei irtoa intohimoisia tunnekokemuksia tai tuoksumaisemia. Tuskin tunnen suurta tarvetta palata mihinkään kokeilemaani. Aihepiiri kuitenkin viehättää. Mikä tekee tuoksusta "Noirin"? Tuoksujen ainesosissa vilkkuu tonkapapua, vaniljaa, puuta, myskiä ja pippuria, mutta myös hedelmiä ja runsaasti kukkia. Kuvauksissa pyörivät mystisyys, sensuellius, viettelevyys, romanttisuus,... Eikö tässä ole kysymys aika peruskuvastosta? Harvemmin tuoksua kuvataan markkinointimielessä äärimmäisen luotaan työntäväksi ja epäseksikkääksi. Kaipaisin noirin kuvaukseen enemmän oikeaa tunnelmaa ja rajojen koettelua film noir -tyyliin. Ehkä sillä saisi aikaan myös parempia tuoksuja.

Kuva

Ajatuksena minua innostaa kovasti ajatus "Perfume Noir" -tyylisuunnasta elokuvatyylin henkeen. Siinä olisi ainesta jollekin kokeilemisen arvoiselle. Synkkiä dekkari-tyyppisiä tuoksuja, joiden loppuratkaisu yllättäisi eikä jättäisi kylmäksi. Romantiikkaa ja välinpitämätöntä kyynisyyttä samassa paketissa höystettynä moraalisella arveluttavuudella. Savuisia kapakoita ja peilikuvia, suurisilmäisiä femme fataleja valokeilassa ja trenssitakkisia yksinäisiä susia juuri ja juuri katulampun himmeän valon ulottuvilla. Vaniljaa, savua ja mausteita kukilla ja ehkä muutamalla tarkoin valitulla hedelmällä höystettynä tarjoiltuna nahkaisella puupedillä. Kyllä kiitos!

Jos Perfume Noir -tyylisuunta olisi olemassa, minkä olemassaolevan tuoksun nostaisit siihen?

Note to self: Älä osta täyttöpulloa, jos et ole miettinyt etukäteen miten saat siirrettyä sen tavalliseen hajuvesipulloon

Hankin tuossa vähän aikaa sittten Travalon erään tuoksun kylkiäisenä ajatuksena saada vanha Clarinsin par Amour 100ml pulloni helppokäyttöisemmäksi versioksi. Verkkokaupassa tarkasteltuna Travalo vaikutti kätevältä, mutta nyt en enää tiedä miten saisin litkun siirrettyä siihen.

Olen aikoinaan hankkinut tyhmyyksissäni budjettisyistä Clarinsin par Amourin 100ml täyttöpullona, mikä taisi lopulta kääntyä hintavaksi virheeksi. Tuoksua ei ole tullut kovin paljon käytettyä täyttöpullosta annostelun hankaluuden vuoksi. Olen myös huolissani, että suoraan sormelle annostellessa pulloon menee bakteereja ja happea, mikä ajan kanssa pilaa hajuveden.

Ajattelin ostaessani tuoksun, että dekantoin sen ajan kanssa pienempään tavalliseen pikkupulloon. Dekantointia eli hajuveden siirtämistä tai jakamista pullosta toiseen mahdollisimman hellävaraisesti voi harrastaa muutamalla hyvin helpolla tavalla. Tarkoitus olisi saada aine mahdollisimman vähällä litku-ympäröivä maailma kontaktilla ilmatiiviistä pullosta toiseen, jotta neste ei saisi happea tai bakteereja itseensä. Banaaleimpia ja lopulta myös aikaavievimpiä ja sotkuisimpia kokeilemiani tapoja ovat olleet nesteen suihkuttaminen suoraan spray-korkista ja kaataminen suppilon avulla tai ilman pullosta toiseen. Tätä on tarvinnut harrastaa vain sellaisten pullojen kanssa joista ei saa joko spray-osaa tai korkkia ollenkaan irti. Jos spray-osan saa irti, helpointa on laittaa tavallinen apteekista saatava lääkeruisku korkin "pilliin" kiinni ja vetää neste ruiskuun samalla kun painaa korkin mäntää alas. Neste siirtyy kyllä siististi ruiskuun, mutta siitä sen joutuu ruiskuttamaan suoraan toisen pullon korkista alas ja ainakin ilmaeristys kärsii.

Hankkimani Travalon kanssa hajuvesipullon koko korkkia ei tarvitse rassata irti kummastakaan pullosta eikä ainetta lirutella pullosta toiseen. Yksinkertaisuudessaan riittää, jos saa alkuperäisen pullon korkin spray-osan irti niin että pilli jää paikalleen. Pillin saa tungettua Travalon pohjassa olevan kumitulpan kautta sisään ja neste siirtyy pullosta toiseen pumppaamalla korkin mäntää pohjaan. Siistiä ja hygieenistä. Samanlaista mekanismia käytetään myös esimerkiksi nestemmäisten suoneen tai lihakseen laitettavien lääkkeiden annostelussa, millä varmistetaan aineen pysyminen steriilinä. Mainittakoon plussana tuotteelle säilyvyyden kannalta myös umpinaisuus varustettuna vain pienellä ikkunalla josta näkee paljonko litkua on jäjellä, mutta tuoksu pysyy melko hyvin valolta suojassa.

Nerokkaan oloinen mekanismi häikäisi, mutta en tullut ajatelleeksi, että Travalo tosiaan vaatii kaverikseen irti saatavalla spray-korkilla varustetun hajuvesipullon. Täyttöpullosta siirtäminen ei taida olla mitenkään mahdollista. Kun huomasin tulleeni umpikujaan, harkitsin litkun siirtämistä tutulla tavalla lääkeruiskun tai sekottajan avulla, mutta ne eivät mahdu kumitulpasta sisään. Hetken mietin myös neulalla varustelulla ruiskulla lähestymistä, mutta luultavasti saisin vain Travalon kumitulpan pysyvästi hajalle. Yritin myös paria melko mielikuvituksellista keinoa saada tuoksua Travalon yläpäästä sisään (korkki ei tietenkään lähde irti) siinä onnistumatta. Onnistui yrityksissäni ainoastaan tuhlaamaan 1/4 par Amourista ja samalla hajustamaan sillä koko keittiön. Ilmeisesti joudunkin tekemään matkaversion jostain toisesta tuoksusta ja hankkimaan par Amourille tavallisen lasisen spraypullon ja siirtämään sen vanhalla menelemällä ruiskun kanssa. Vai keksiikö joku muu pulmaan järkevämpää ratkaisua?

Tarinoita riippuvuudesta ja lakritsiövereistä

En ole koskaan ollut se tyttö jota kannattaa yrittää hyvitellä suklaarasialla riidan jälkeen. Mutta jos tuot minulle lakritsia, antaudun täysin. Minulla on ollut lapsesta saakka viha-rakkaussuhde lakritsiin. Rakastan kaikkea siinä, syvää väriä, tahmeaa napakkaa koostumusta, vastustamatonta suolaisen imelää makua, joka saa pään humisemaan sekä tietysti makean synkkää tuoksua. Se on pahe jota koitan välttää, synkkä viettelijä joka houkuttaa pahoille teille (jokainen suklaa-addikti varmaan tietää myös mistä puhun). Heikkouteni vuoksi jokainen karkkilakko, jonka olen koskaan aloittanut on päättynyt tuskalliseen tappioon lakritsiöverin muodossa. Asun edelleen yhdessä Suomen lakritsi-kaupungeista ja lapsuudesta muistan kun itätuuli toi mukanaan ihanan tuoksun tehtaalta. Tunnistin tuoksun luultavasti jo ennen kuin osasin edes yhdistää sitä mihinkään syötävään. Ehkä minulla ei siis koskaan ollut todellista mahdollisuutta olla kiintymättä lakritsin tuoksuun.

Kuva

Samankaltainen viha-rakkaussuhde on syntynyt lakritsia sisältäviin tuoksuihin. Ne vain ovat niin syötävän hyviä, mutta samalla ällöttävän imeliä, minkä vuoksi sopivat harvoin omalle iholleni. Ensimmäinen lakritsituoksu hankintani Dieselin Loverdose (Honorine Blanc ja Olivier Cresp, 2011) saapui hyllyyni jokin aika sitten kun en voinut enää vastustaa kiusausta löytäessäni sen hävyttömän halvalla netistä. Hävytön koko tuoksu onkin, lähestulkoon törkeä aina pulloa myöten. Pyrin välttämään ikärajojen asettamista tuoksuille, mutta tämä uskomattoman imelä ja ensinuuhkaisulta halvan oloinen tuoksu kirkuu teiniunelmia ja ikäkauteen liittyvää lapsellisen itserakasta ehdottomuutta.

Tuoksuja tutkiskellessa oppimistani asioista ehkä ihastuttavin on se, ettei minun enää tarvitse pitää kaikista hyvistä tuoksuista tai pystyä käyttämään niitä. Tuoksujen käyttämisestä on tullut rennompaa kun ei tarvitse kiinnittää huomiota pulloon, imagoon, hintaan tai brändiin vaan pelkästään litkuun itseensä. Nykyään tuoksun luokitteluun hyväksi riittää, että se saa minussa aikaan tunnevasteen. Tunne voi olla mitä tahansa "hyi helvetin" "haluan nuolla tämän iholtasi" välillä. Joskus sopivalla hetkellä tuoksu on saanut jopa kyyneleet silmiin kun siihen on liittynyt haikea muisto. Pahimpia antikliimakseja ovat tuoksut, joista ei osaa sanoa yhtään mitään eikä niitä yleensä edes muista seuraavana päivänä.

Kuva

Mutta takaisin Loverdoseen. Tämä tuoksu menee tunteisiin hyvin epämiellyttävällä ja riippuvuutta synnyttävällä tavalla. Aina kun käytän sitä, tuntuu ettei minun pitäisi tehdä sitä itselleni tai läheisilleni. Se on liian huomiota herättävä ja äänekäs minulle. Silti huomaan haistelevani rannetta jatkuvasti ainakin ensimmäisen parin tunnin ajan, jonka jälkeen tuoksua tekee mieli lisätä lakritsin alkaessa väistyä vaniljan tieltä. Lisäykselle en toistaiseksi ole altistanut läheisiäni, sillä kyseessä on tuoksu, joka saattaa aiheuttaa sisätiloissa astmakohtauksen hyvin pieninäkin annoksina. Loverdose käy päälle, se täyttää koko huoneen ihastuttaen tai tukahduttaen kaikki läsnäolijat. Ensinuuhkaisulla asetin tuoksun samalle viivalle monien karkkisten teineille suunnattujen ei kovin laadukkaiden tuoksujen kanssa, kunnes huomasin tuoksun kehittyvän iholla edeten kiusallisesti juuri ja juuri sietokykyni rajoilla. Loverdose todella kiristää pinnaani ja haastaa ennakkoluuloista hajuaistiani. Pahuksen litku myös kestää, suorastaan stalkkaa minua pitkälle iltaan huutaen "Huomaa minut!" jokaisella hengenvedolla. Ja juuri sitä kaikkea ärsyttävyyttä siinä rakastan. Se vaikuttaa myös yllättävän laadukkaalta, mihin en ole ollenkaan tottunut. K,aikki satunnaisesti kokeilemani karkkituoksut ovat hiipuneet iholtani ikävän kitkerinä, käyneen marjamehun hajuisina. Ilmeisesti vastusteluistani huolimatta välillämme on kemiaa.

Kuva

Loverdose on sekoitus kaikkea makeaa ja suloista, mutta se ei ole iloinen tuoksu.  Se on söpö, pinkki ja hattaraisen rakkaudentäyteinen, mutta hyvin synkällä pohjavireellä varustettuna. Tuoksun nimi kuvaa hyvin itse sisältöä, Loverdose todella on kuin pakkomielteistä ihastusta ja halua, joka kuitenkin menee yli omassa narsistisessa riippuvuudessaan. Kokeilin myös tuoretta edt versiota, joka oli ensinuuhkaisulla vain vähän vähemmän vaniljainen ja enemmän kukkainen. Tätä tunnetta ei ole kuitenkaan tarkoitettu koettavaksi kevytversiona, joten annoin edt:n jäädä sikseen.

Kuva

Toisena hankintana lakritsin himossani päädyin alkuperäiseen v. 1997 tuoksusarjan aloittaneeseen Lolita Lempickaan (Annick Menardo), joka tosin on kuulema ajan kuluessa jo ehtinyt muuttaa muotoaan. Tuoksua kaupattiin minulle erityisen lakritsaisena, mikä johti hieman harhaan (Lempickasta on tullut siis vakio sokko-ostos merkkini). LL on miellyttävä gourmand, mutta lakritsaisuudessa se jää Loverdoselle ehdottomaksi kakkoseksi. Jos pysytään valitussa tunnekuvauksen teemassa, LL on enemmän jo vähän aikaa ja näivettymistä nähnyt intohimo. Toisaalta se on ehtinyt kasvattaa ympärilleen muita kypsempiä, vähemmän itsetuhoisia ja paremmin aikaa kestäviä tunteita. Sen ei tarvitse runtata viestiään perille suoraviivaisella hajuastin turruttamisella, vaan se voittaa puolelleen peroonallisuudella ja monisävyisyydellä. Kuten jo aikaisemmassa Lempickan Forbidden Flower -hankinnassa manteli nousee nenääni voimakkaimpana, mutta tällä kertaa vaniljan ja tupakan siivellä. Myös puiset sävyt ovat enemmän esillä. Nyt kun olen päässyt testailemaan alkuperäistä Lempickaa ymmärrän jo hyvin Forbidden Flowerin olevan sen rinnalla huomattavasti kukkaisempi ja kevyempi versio, vaikka se vielä keväällä vaikutti gourmandeihin tottumattomalle aika tuhdilta.

Kuva

En ole lopulta törmännyt selkeään lakritsin tuoksuun kovinkaan usein oman "lähikauppani" perusvalikoimassa. Lakritsi liitetään harmillisen usein vaniljaan ja muihin makeisiin nuotteihin, mikä tekee siitä minulle helposti liian imelän. Kaksi makeaa lakritisituoksua lienee jo tarpeeksi yhdelle naiselle addiktion ylläpitämiseen, täytyyhän tilaa jäädä vähän muillekin riippuvuutta aiheuttaville aineille. Silti väkisin tekisi mieli liittää kokoelmaan vielä joku oikein hyvä ja vahva yrttinen tai suolainen lähestyminen lakritsiin. Salmiakkikaan ei olisi ollenkaan paha.
Ideoita?

 

Just Breathe

Aina välillä huomaa ajautuneensa elämässä liian stressaavaan tilanteeseen, jolle ei tunnu näkyvän minkäänlaista loppua. Kun yksi asia on käsitelty loppuun, stressi vain muuttaa muotoaan. On opiskeluja ja töitä, asuntolainaa ja perhehuolia. Valmistuminen häämöttää eikä ole minkäänlaista tietoa mitä töitä tekee edes ensi viikolla. Jatkuvasti tuntuu olevan niin kiire, ettei kaksi vapaapäivää enää riitäkään edellisestä viikosta toipumiseen.

Kun vihdoin jäin toivottavasti lyhyelle kesälomalle/työttömäksi opiskelijaksi ilman tuloja, huomasin etten jaksanut ensimmäisellä lomaviikolla edes laittaa ruokaa. Halusin vain nukkua pitkiä päiväunia, lukea vähän jotain hömppäkirjaa ja nukkua lisää. Sen onneksi teinkin ja nyt toisella lomaviikolla kaikki alkaa näyttää jo paremmalta (ja osaan jo sanoa työttömyyttä lomaksi). Näistä lähtökohdista nousi tarve löytää tuoksu jota nuuhkaisemalla pääsisin välillä edes hetkeksi jonnekin muualle kun stressi meinaa voittaa minut kesken päivän.

Kuva

Olin jo aikaisemmin talvella tilannut CB I Hate Perfumen Memory of Kindness ja Just Breathe -tuoksuista samplet ennakoiden tämänkaltaista heikkoa hetkeä. Tuoksujen kehittäjän Christopher Brosiuksen tarinan mukaan Memory of Kindness on luotu muistuttamaan häntä tädistään, lempeimmästä tuntemastaan ihmisestä, ja tämän kasvimaasta jossa kasvoi tomaatteja. Pelkäsin tuoksun muistuttavan liikaa kasvisliemikuutiota, mutta se olikin hyvin raikas tuoreen tomaattipensaan tuoksu. Tuoksu on lempeä ja rauhoittava. Siinä ei ole tippaakaan kitkeryyttä ja sopii hyvin myös iholla käytettäväksi, mikä ei ole aina itsestään selvää tämän herran tuoksuille. En ole koskaan itse viljellyt vihanneksia, mutta toivoisin hyötypuutarhan tuoksuvan tältä. En ehkä rakastunut täysin ensi nuuhkaisulla, mutta se teki tehtävänsä. Voisin helposti ajan kanssa kasvaa siihen kiinni.

Kuva

Just Breathe on aika eri tyyppinen rauhoittava tuoksu. Sen tarkoitus olisi kuvauksen mukaan koota ajatukset ja viedä mielikuvamatkalle buddhalaiseen temppeliin bambun, teen, seetrin ja suitsukkeen voimin. Odotin tuoksun olevan hyvin vihreä ja raikas, mutta suitsuke tekeekin siitä melko makean. Suitsukkeesta huolimatta en sanoisi tuoksua kovin itämaiseksi, puu ja tee pitävät sen raikkaana. Iholla pidempään ollessa se muuttuu hyvin saippuaiseksi ja alkaa muistuttaa melko paljon Clean Fragrancea. Jostain syystä saippuaisista tuoksuista tulee minulle merellinen fiilis. Mutta sekin käy tarkoitukseen. Ja meri on minulle joka tapauksessa myös mielikuvissa lähempi matkakohde kuin temppeli.

Kuva

Rauhoittumiseen Jo Malonen Wild Bluebell on yksi luottotuoksuistani. Se on viileän nihkeä ja vetisen makea kukkaistuoksu. Jasmiini ei aina ole suosikkilistani ykkösenä, mutta tässä sekin sulautuu miellyttävän viileäksi osaksi kevyttä kokonaisuutta. Wild Bluebellia on kuvattu alkukevään raikkaaksi tuoksuksi, mutta itse olen kokenut sen lohduttavaksi erityisesti myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä kun on vielä lunta. Tuoksu on niin viileä ja sinisävyinen, etten löydä siitä mitään aurinkoista ja iloista. Parhaiten se on sopinut melankoliassa kierimiseen ja nukahtamisen avuksi täydenkuun aikaan tai liian kiireisen iltavuoron jälkeen. Tuoksu muistuttaa minua hieman Moschinon Toujours Glamourin alkutuoksusta ennen kun manteli ehtii potkaista kunnolla.

Kuva

Vivienne Westwood

Kun näin ensimmäistä kertaa mainokset Vivienne Westwoodin Naughty Alice ja Cheeky Alice -tuoksuista, ajattelin että tässä voisi hyvin olla kaksikko josta pitäisin. Mainosten karkkisuus ja suloisuus antavat lupauksen makeasta ja vallattomasta kaksikosta. Odotin tuoksuilta myös nimen mukaista leikkisää seksikkyyttä alusta loppuun asti. Ja eihän kukaan Vivienne Westwoodin kaltainen voisi antaa nimeään tylsille tuoksuille. Johan sen näkee leidin omasta tyylistä ja luomuksista, ettei tässä tultu seinän varteen istumaan. Ikävä kyllä Viviennen luoma brändi ja leikkisät mainoskuvat koituivat kiinnostukseni mittapuussa sekä nousuksi että tuhoksi. Luultavasti olisin tuoksuille huomattavasti lempeämpi, jos en olisi mainosten perusteella odottanut niiltä jotain täysin muuta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Vuonna 2010 ensiksi enhtinyt Naughty Alice ei ainakaan omalla ihollani herätä ainuttakaan tuhmaa ajatusta vaikka kuinka yrittäisin. Itse tuoksussa ei sinänsä ole mitään vikaa, ainoastaan siihen kohdistuvissa odotuksissa. Tuoksu kehittyy iholla alun vihreästä kukkaistuoksusta lämpimään itämaiseen suuntaan pysyen kuitenkin hyvin kevyenä. Mainitaan nyt, että ylang ylang ja ruusu muodostavat aika mukavan combon. Hetkeksi ehdin jo innostua kun olin aistivinani pienen vivahduksen kirsikkaesanssia ja hunajaa alkupuolella tuoksua, mutta sekin meni ohi.  Tuoksussa on jotain hyvin hellyttävää. Etsiessäni tuoksusta väkisin jotain tuhmaa, mieleeni palaa jatkuvasti vain kuva eksyneen näköisestä tytöstä yläasteen pihalla. Tyttö yrittää kovasti kapinoida ja tehdä vaikutusta pari vuotta vanhempiin tupakkanurkalla lintsaaviin poikiin, mutta silmissä asuva eksynyt ilme ja vielä hieman epävarma tapa liikkua paljastavat hänet lopulta aina. Naughty Alice yrittää esittää seksikkyyden yhtä hyökkäävänä ja kovana kuin on sen elokuvissa ja musiikkivideoissa nähnyt, mutta onkin oikeasti hyvin viaton, kiltti ja ystävilleen lohduttavan äidillinen. Pehmeydessään tuoksu on jopa mieleenpainuva, mutta ei tuhmuuden vuoksi. En yllättyisi jos joku pullon hankkinut mainitsisi sen muutaman vuoden kuluttua turvatuoksukseen.

Kuva

Entäs sitten se 2011 seurannut Cheeky Alice, jonka oli tarkoitus olla mainospuheiden mukaan "se seksikkäämpi isosisko". Tämä on nyt vähän julmaa, mutta jos ihminen näyttäisi siltä miltä tuoksuu, Cheeky Alicen kannattaisi kyllä mieluummin opiskella kuin luottaa iskevänsä varakaan miehen tai saavansa työpaikan koska sattui erottumaan joukosta. Kukkaistuoksuna se on ihan mukava ja raikas. Peruselementit toimivat hyvin ja tuoksun kehittyminen iholla etenee kuin juna; vähän ruusua, pionia ja kieloa joiden jälkeen matka jatkuu pohjatuoksun myskiin ja puuhun. Pehmeää, kukkaista, miellyttävää = peruskamaa. Kummankaan tuoksun kesto ei riittänyt kunnolla iltapäiväkahviin asti ja sain laittaa molempia kaksi suihkausta tavallisesti suosimani yhden sijaan. Kieltämättä mukavan kevyitä tuoksuja niille jotka pelkäävät hajuvesien käytössä eniten liian voimakasta tuoksupilveä.

Kuva

Tämän ystävällisemppiin ajatuksiin en nyt petettyjen odotusteni kanssa pysty. Jos saisin kumman tahansa pullon joskus lahjaksi, luultavasti käyttäisin sen ajan kanssa viimeiseen pisaraan. Ehkä jo pullon loppuun mennessä olisin oppinut päästämään irti mainoksen luomasta illusiosta.

Dior: Les Parfums De L´Avenue Montaigne

Päätin jälleen hieman hemmotella itseäni ja pyysin kaveria tuomaan Diorin kesäisen setin laivalta. Rakastan pikkuruisia testipulloja niiden kuluttajaystävällisyyden vuoksi. Erityisen mukavaa on saada matkaversio omasta suosikista tai vielä harkinnassa olevasta tuoksusta koko, joka on jotain samplen ja kokopullon väliltä. Setin sisältämät tuoksut ovat nyt ainoat Diorin tuoksuni ja jos jokin näistä kolahtaa, sitä kannattaa hankkia heti pari pulloa varastoon kun vielä ehtii. Diorilla tapahtuu jatkuvasti kummia tuoksujen parissa. Eri tuoksuja entisillä nimillä samassa pullossa, samaa tuoksua eri pullossa eri nimellä.... Ilmeisesti tuo koko Miss Dior Cherie sarja on muuttumassa sisällöltään ja myös nimeltään eikä tuo Forever and everkään ollut kyllä enää sama tuoksu kuin muutama vuosi sitten. No eipähän ole minun ongelma kun ei ole omista suosikeista kysymys. Kuuntelin vain hajuvesiosastolla sivusta kun hieman hukassa oleva myyjä selitti muutoksia hämmentyneelle asiakkaalle kunnes toinen hieman valistuneempi asiakas tuli opastamaan molempia :D

Tällä kertaa tutustuin Diorin Les Parfums De L´Avenue Montaigne -settiin josta osasin odottaa jo etukäteen pitäväni Diorissimo ja Forever and ever -tuoksuista. Miss Dioria muistan kokeilleeni joskus aikaisemmin eikä toista kertaa ole tullut vastaan. En tule kovin hyvin toimeen hedelmäisten tuoksujen kanssa. Ainakaan vielä. Itämaisiin tuoksuihin haluaisin perehtyä enemmän, joten yksi Poison-perheen jälkikasvusta vaikutti riittävän perustuoksulta harjoittelun aloittamiseen. Addict to Lifesta en osannut odottaa oikein mitään etukäteen. Setissä yhdistyvät ihanasti retrot ja modernit sekä kevyet kukkaistuoksut ja tuhdimmat itämaiset.

Kuva

Tuoksuista Forever and ever, Diorissimo ja Addict to life osoittautuivat ihan ok kukkaistuoksuiksi tosin niistä vain Diorissimo erottui edukseen muista. Simppeli kielo tuntuu yhtäaikaa vaivattoman luonnolliselta ja ylelliseltä. Ilmeisesti suurinkin kukkaistuoksujen ystävä voi kyllästyä freesiaan, jasmiiniin ja ruusuun.

Kuva

Hypnotic Poison eau sensuelle täytti toiveeni itämaisen runsaasta ja lämpimästä tuoksusta. Edt:na se on kuitenkin helposti lähestyttävä aloittelijallekin eikä kestä iholla seuraavaan viikkoon. Vanilja lämmittää mukavasti ja santelipuu sitoo hieman sen makeutta. Aivan tuoksun alussa olin astivinani lakritsamaista vivahdetta, joka häipyi pian pois. Tuoksu peitteli kuin lämmin viltti, mutta ei tukahduttanut. En tunne aluetta kovin hyvin, joten en osaa arvioida tuoksun kilpailukykyä omassa sarjassaan, mutta eiköhän tätä yhden 7,5ml kulutettua saa.

Kuva

Miss Dior on aikaisemmin ahdistanut minua persikkaisuuden ja kitkerän makeuden vuoksi. Tällä kertaa löysin tuoksuun uudenlaisen lähestymistavan kun ystäväni tuli kommentoineeksi, että tuoksussa on miehekäs vivahde suoraan pullosta haisteltuna. Ja niinpä onkin! Ehkä se johtuu jasmiinin ja patsulin yhdistelmästä. Nyt tuoksu saa minut hyvälle tuulelle kun sen haistaessani mieleen piirtyy karrikoitu kuva laihaakin laihemmasta hipsterinuorukaisesta tyttöjen neuleessa ja pillifarkuissa työskentelemässä H&M:llä.

Kuva

Cleanin kesäinen duo

Käväisin pikaisesti vilkaisemasa kesän alennusmyyntejä ja tietysti erityisesti kosmetiikkaosastojen hajuvesivalikoimaa. Harmillisen harvoin alennuksessa on ollut mitään kovin kiinnostavaa, mutta usein tilaisuus houkuttelee pahoille teille. Tällä kertaan hairahduin kesäiseen Clean -settiin, jonka sisältönä olivat Summer Escape ja Summer Linen. 

Kuva täältä

Summer Escape ja Summer Linen tuottivat molemmat pienen pettymyksen. Ne ovat helppoja ja käytännöllisiä, mutta nimet antavat odottaa enemmän tunnelmaa. Tuoksut tuntuivat iholla liian makeilta ja teennäisiltä eivätkä oikein sulautuneet ihoon. Kokemus muistutti vähäisiä kokemuksiani kukkaistuoksuisista ilmanraikastamista, siivous- ja pyykin huuhteluaineista. Kuulun niihin ihmisiin joiden mielestä puhtaan ei varsinaisesti kuulu tuoksua miltään tai korkeintaan hyvin heikosti joltakin luonnolliselta hajusteelta. Liian voimakas ja varsinkin makea tuoksu herättää epäilyksen siitä, että tuoksulla yritetään peittää jotain. Pian Summer Linenin pyykki ei tunnukaan enää kotoisan puhtaalta ja pyykkunarulla kuivuneelta, vaan teollisen pesulan kuivurilta.

kuva täältä

Kuva täältä

Summer Escapen odotukset olivat yhtä korkealla. Odotin varsinkin kookoksen tuovan tuoksuun jonkinlaista runsautta, mutta lopputuloksena oli enemmän lasiin väljähtänyt pina colada, johon jääpalat ovat sulaneet jo jonkin aikaa sitten. Tuoksu saattaa tosin miellyttää, jos pitää kookoksesta, mutta ei sen makeudesta tai hallitsevuudesta tuoksussa.

Vaikka tuoksukokemus jäikin laimeaksi, molemmille tuoksuille ollut arkikäyttöä. Mietiskelin jo aikaisemmin missä tilanteissa Clea-tuoksuja voisin käyttää ja pidänkö edes niistä, mutta vähitellen ne ovat vakauttaneet asemansa työtuoksuina. Ne virkistävät mieltä sopivasti ilta- ja aamuvuoron välissä sekä saavat olon tuntumaan jotenkuten raikkaalta pitkässä vuorossa. Sulautuvat myös mukavasti sairaalamaailmaan.  Ensi viikolla alkaa tosin kesäloma/työttömyys ja saan kokea toivottavasti lyhyen summer escapen mielikuvien lisäksi myös todellisuudessa ennen töihin paluuta.

Kuva täältä